Kiliani Volksfest on täällä taas. Kuten vuosi sitten lupasin, tänä vuonna oltiin nahkahousujen kanssa tanssimassa penkeillä. Vaikka nahkahousuja ei ollut itsellä vielä päällä, oli Maß, eli se iso tuoppi kädessä ja laulun sanoja tavailtiin jo paremmalla osaamisella.
Tämänkin kaljateltan kulmissa oli televisiot, mutta Brasilian häviö (joka lienee ainoa asia, jonka olen veikannut oikein näissä kisoissa) jäi sivuseikaksi. Jalkapallo oli kuitenkin vahvasti läsnä. Aina kun bändi lopetti soittamisen, aloitti yleisö aplodien sijaan huudot "Berlin, Berlin, wir fahren nach Berlin", samoin liput liehuivat, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi kenestä tulee maailmanmestari.
Vaikka kannatushuudot eivät välttämättä ollutkaan muusikoille mieluisimmat, kiitti bändi esittämällä näiden kisojen ehdottoman hitin useitakin kertoja. Tuon tahdissa sitten laulamaan mukana "54, 74, 90, 2006..." Mites ne saksan numerot nyt menikään.
Kansanjuhlan olutteltta oli lauantaina kuin futiksen kotikatsomo. Oikeastaan ainoa asia, joka Saksan lippujen, kannustuksen ja kisafiiliksen keskellä puuttui oli jalkapallo -sitä kun ei katsottu.
maanantaina, heinäkuuta 03, 2006
sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
