Arbeit macht müde

Pitkää päivää pukkaa, kun saksalaisten kanssa väännetään uusia palveluja suomalaisille asiakkaille. Koska olen ainoa suomalainen "kaksi-kansallisen" firman toimistossa joudun usein välikädeksi asioissa, jotka eivät oikeasti ole minun heiniäsi. Näin myös kai elämässä yleensä jos osaa jotain (esim. suomen kieli) jota muut ympärilläsi eivät osaa, vaikka sen kanssa toimivat...

Täytyy kyllä kiitellä sitä määrää tavaraa, jonka suomen viranomaiset ja yritykset pystyvät toimittamaan englanniksi. Huomattavasti enemmän kuin saksalaiset. Toisaalta sekään ei ole tarpeeksi. Englanti on LÄHES itseisarvo suomalaisessa firmakulttuurissa, mutta ei näköjään riittävän. Turhan usein tulee tilanteita, joissa ohjeet annetaan vain Suomeksi. Näitä voivat olla niin extranetit, XML-skeemat, nettisivut kuin jopa suurien yritysten graafiset ohjeistukset.

Muistakaa nyt toveri kauppatieteilijät, että englanniksi kirjoittamalla suurinpiirtein 5000 kertaistaa potentiaalisen asiakas- ja toimittajakunnan!

TIE: German restaurant tipping

As I understand, most of the young waitresses and waitors in German restaurants are students, who have a so-called 400-Euro-Job (link in German. I'm not sure how much of their salaries are paid by tips, but I would guess a great deal. As I came to Germany, I was told that normally tipping is not necessary, but the waitors expect you to round the sum up: 2,50 becomes 3 euros and so forth. Furthermore the tip must be said to the waitress when paying, and not left on the table. Giving back money you just received might be considered rude.

This was of course what I also told my visitors, and what I myself practised for the first year. Normally I just rounded the sum up to the next convenient sum, so that I'd get a nice round amount of change. Of course, I rewarded a waitress for excellent service more handsomely, but I also did not leave a tip at times when the bill was for example an even ten.

It has come to my attention though, that rounding things up is not the way to go in Germany. Truthfully, you are expected to leave a tip no matter what the sum is. If you eat and drink for 12,00 euros, an accurate German "rounds it up" to 13,50, thereby leaving the 5-10%, the waiter is expecting. Tipping exact amounts is also pretty common. I've seen a bill of 11,20 go up to 12,20. Thereby not helping the waiter with the small change, but rather leaving a very exact tip of a euro.

In Finnish culture, tipping is a matter of person and mood. The waiter is not going to be surprised whether he gets a tip or not. Some people tip, some don't and it is quite accected that you pay precisely the amount on the bill. In dining places, tipping is more common. (and yes, there is a definate division of dining places and drinking places up there)

However, comparing the tipping culture is not really possible, since restaurant service in Finland is nonexistent. A pub, where on a busy friday you get your drinks and orders taken from and carried to the table is something you find hard (if not impossible) to find in Helsinki. They make you exercise and walk to the bar every time. In worst case scenario, there's a line at the bar, so you have to wait for your drink... And the more stylish and posh the bar is, it does not help: only the price gets higher. So who wants to tip?

Järjestys se olla pitää

Saksalainen järjestelmällisyys koki taas suorastaan megalomaanisen kolauksen viimeisen empiirisen katuhavainnon perusteella. Nimittäin suojateiden ja niiden valojen muodossa. Useissa suojateissä on täällä toki valot, ja usein sitten myös sellaiset napit mistä pitää painaa, jotta valot joskus vaihtuisivat.

Kuten Suomessa, useimmiten kun nappia painaa syttyy nappikoneeseen valo, joka ilmoittaa, että vihreä on tulossa. Kuitenkin tähänkin sääntöön, kuten olemme Saksalaisessa kieliopissa tottuneet, on poikkeuksia. Joissakin kadun risteyksissä muuten identtisessä nappikojeessa palaa valo kaiket yöt ja päivät, ja painamalla nappia saat valon sammumaan. Näin siis laiskaakin laiskempi kävelijä saattaa seistä valaistun nappikoneen vieressä olettaen että valo ilmoittaa vihreän olevan tulossa.

Onneksi, kuten saksan kieliopissakin, poikkeuksista on olemassa dokumentaatiota. Kieliopissa olen joskus pätännyt monisivuista epämääräisten verbien listaa, mutta nyt riittää kun katselee minkälainen teksti siinä nappikoneessa lukee. Valon lasissa saattaa nimittäin lukea, että "valo vaihtuu" tai "laite toiminnassa", jolloin on syytä painaa nappia.

Jääkiakkokausi

Tämä nyt on jo opiskellessa todettu juttu, mutta pitää nyt vielä kehua IskelmäJannea siitä, että jaksavat teostomaksujen ja hullun lainsäädännön keskellä lähettää nettiradiona edes HPK:n pelien selostuksen. Se on mahtavaa välillä saada livenä kuunnella kotimaan touhua. Ääntä, joka paljon luonnollisemmin kuuluisi lapsuudenkodin keittiön radioon, kuin tänne horstilaan.

Vaikka HPK:lla kävikin Pelicansia vastaan tavallista huonommin, saavutettiin tärkein, eli Ilveksen ohi nouseminen sarjataulukossa. Kiitos kuuluu koko joukkueen lisäksi myös Jokereille.

Mutta täytyy sanoa, että nyt oli kyllä Radio Jannen selostaja "Joksi" aivan liian väsyneenä Lahden reissulla... Innostuihan se edelleen jännissä kohdissa, mutta kaiken kaikkiaan toiminta oli kovin väsynyttä. Kommentaattorina toiminut herrakaan ei saanut eloa selostukseen, vaan ajoittain joutui kuuntelemaan pitkiäkin pätkiä sitä kuuluisaa suomalaista hiljaisuutta. Kotoistahan sekin.

TIE: Yep, it's a woman

So here we go: I'll write a weekly English article in bewilderment of this beautiful new home-country of mine, Germany. We'll call it TIE, Tuesday in English. So check back. I hope we get to enjoy the explaining commenting of the natives and this way even learn something. Following the example of Osakeyhtiö Huovinen, my first TIE is going to raise sexual equality to the topics.

A very sweet and caring phenomenon in the German strict and rule-obiding autobahn-world is the Frauenparkplatz.

Yes, you see them everywhere, parking spots that are reserved for women. These spots are always nearby the entrances, well lighted and basically the best there is. The first time I saw a sign as the above, I thought it was a speciality of the store-holder. A bit of a well-meant gesture to play the gentleman.

But no, that wasn't the case. For some reason the Germans see that women are a special group that need their own parking places. Gentlemanlike? Or just plain sexist?

The point should be to increase the safety of our ladies: according to Wikipedia, these parking spots help avoid violence and robbery, but strangely enough, they are also bigger than normal ones. Wikipedia goes on to explain, that this way it is easier to get up with children and babycarriages. Now there's a comment that would earn a Finnish Wikipedia-writer loads of angry feedback!

Luckily for the supporters of equal rights, since 1990s Germany has also seen special parking spots for PARENTS with children. Actually these parking places you also find in Finland. They are called family parking spots, and can be found in front of supermarkets that hope to get large families to spend money on dipers.

However, in Germany the Frauenparkplatz -culture goes on anywhere from autobahn -rest areas to the downtown ten story garages. So a woman driver certainly has a better chance of finding a parking spot on the first floor. Come to think of it, this gentlemanlike safety for ladies could just be a smart cover for the real reason: a plot of the insurance companies. Think of all the bumbs and bends saved in those garages!

Stadtfest

Würzburg lauloi ja soi taas viikonloppuna, kun kaupunkilaiset astuivat reippaasti lämpimään ja pimeään syyskuun yöhön. Würzburg Strassenfest -kaupunkijuhlaa varten sinne tänne kaupungin kaduille pystytetään lavoja, jonne hommataan kaupungin bändit soittelemaan. Lavojen ympärille tietenkin kasataan pitkät pöydät ja penkit, joilla kaupunkilaiset voivat nautiskella oluitaan ja muita virvokkeita. Pöytiin tarjoilee epämääräisessä järjestyksessä kadun kahvilat ja kapakit, sekä varta vasten pystytetyt olut-kojut.

Tämän kansan huoletonta hauskanitoa katsellessa, ei voi kun perisuomalaisesti kadehtia sitä vaivattomuutta ja huolettomuutta, jolla tällaisetkin bileet saadaan järjestettyä. Katuja suljetaan ja terasseja aukeaa kuin sieniä sateella. Kukaan ei ole kiroamassa julkisen liikenteen tökkimistä tai kuseskelevia humalaisia. Näin siis ainakin, jos ei lue Main Postin yleisönosastoa. Pitäähän sitä olla kansalla sirkushuveja.

Ja onhan niitä koktosuomessakin. Helsingin taiteiden yö herättää joka vuosi pissikset siideripullojen ääreen ja ennen kaikkea kaupungin keskustelemaan siitä, kuinka paheksuttavaa ja turhaa moinen toilailu on. Voitaisiinko siellä pohjolassakin viettää kansanjuhlaa ihan vain juhlan humusta ja musiikista iloiten?

ps. katselen tässä toisella silmällä Robin Hood -Sankarit sukkahousuissa -leffaa. Muistatko ne räppäävät vihreänmustat miehet? Minä muistan ne jatkossa saksaksi.

Jumala käymässä kotona

Voi katolinen kirkko sentään. Tai ainakin Baijeri. Vahvan katolisessa Baijerissa vatikaanin oman pojan vierailu oli tietenkin uutisten pääotsikoissa ennen, jälkeen ja vierailun aikana. Koko vapaavaltio kumarsi ja katui syntejään, kun pyhä isä ajeli Mersulla pitkin samaa paikkaa, johon ensi viikonloppuna pystytetään Oktoberfestin teltat.

On se kumma, kuinka mies voi olla noin pyhä ja noin kovaa myyntitavaraa. Jos anekauppa on nyt kielletty, niin Katolisella kirkolla on kyllä vahva rahantekoväline käsissä: Paavihan on superstara. Mahtaako vatikaaniin herua lateja hirvittävästä määrästä Paavi-kirjoja, CD:itä ja muuta rekvisiittaa? Kilpailutetaanko Paavin jumalanpalvelusten tv-oikeudet kuten EM-karsinnat konsanaan? Mikä siinä on, että Paavia pitää buffata tuolla tavalla. Eikö sillä ole miljoonien Katolilaisten päänä muutakin tekemistä, kuin keräillä fanipostia?

(Anteeksi nyt tässä vaiheessa, jos tätä kirjoitusta lukee katolliset.) Onkohan Paavinpilkka muuten Baijerissa laissa rangaistavaa? Tässähän pitää ruveta pelkäämään Polizeita taas ovellansa.

Mutta siis palaten asiaan, kukaan ihminen ei ole liikuttanut niin paljoa porukkaa kuin uusi Paavi tässä katolilaisuuden mallivaltiossa (Baijerissa). Muita kävijöitähän on ollut mm. Robbie Williams, F1-sirkus (no rajalla kuitenkin) ja Itävallasta vaeltanut karhu, joka lienee jo purilaisina.

Bloggaaja treffit

Würzburgista löytyy tietenkin myös bloggaajia, ja Ralf onkin joskus huudellut minua mukaan "Bloggertreffeille", eli bloggaajien tapaamiseen. Viimeinen kutsu, johon vastasin tuli viime lauantaina, ja näin löysin itseni pöydästä seitsemän Würzburgilaisen bloggaajan ja yhden toimittajan kanssa.

Toimittaja teki bloggaamisesta juttua opiskelijoiden lehteen ja bloggaajat joivat kaljaa ja vastailivat mitä tykkäsivät. Tosin muutama myös viiniä. Tässäpä linkkilistaa paikalla olleiden blogeihin. Kaikki toki ovat Saksaksi, eli ei muuta kun verryttelemään saksan tuntien muistoja. Paikalla oli Ralfin lisäksi AlohaDan, Irisnansen (ich entschuldige mich für diese link :), Daylight, Rööö, Phil, Frau Schaaf ja Al Gore.

Paikalla olleet bloggaajat olivat tietenkin vain osa Würren bloggaajista. Hyvä linkkilista löytyy Ralfin blogista. Porukka näytti tunteneen toisensa, ja taisin olla ainoa täysin uusi kasvo. Kivaa oli ja pitääpä ensitreffeille lähteä mukaan. Kohdallani menoa haittasi eniten edellisen illan vodka-redbullin kiskominen, mutta ensi treffejä kaavailtiin jo karaoke-baariin, että eiköhän se siitä lähde.

Of cource it came up that none of the Würzburg bloggers can understand what I write here... I've been thinking about what it would be like to write in English for a while. On the other hand, writing about the German culture in a language that Germans understand takes half the fun out of it :), but on the other hand, it might be interesting to get the local opinions and explanations in the comments. Let me know what you think. An English October?

Hirtti se kiinni

Jalkapallon Em-karsinnat ovat viimeistään nyt herättäneet kansan kesälomilta. Saksalainen on siirtynyt jälleen arkeen, eli olutpullon ja television ääreen. Monesta kotikatsomosta löytyy nykyään myös Saksan lippu; usein ensimmäinen, jonka elossa oleva sukupolvi on omistanut.

Myös meidän eilisessä kotikatsomossa viidellä herralla oli mukana kokonaista neljä Saksan lippua. (Kolme niistä oli ostettu tänä kesänä.) MM-kisojen aikaan eräät kyselivät, että hirttääkö se kanssallismielisyys nyt kiinni. Näinhän tässä on käynyt. Monessa Saksalaisessa kodissa roikkuu edelleen Saksan lippuja ikkunoissa. Myös puutarhoissa, autoissa, mainoksissa ja tuotteissa näkee entistä enemmän versioita musta-puna-kultaisesta kansallis-symbolista.

Vähän hassua on ettei näille lipuille oikein ole paikkoja. Suomessahan on lipputangot. Siistit ja arkkitehdin sijoittamat pylväät, joissa lippuja liehuttaa. Täällä ei moista perinnettä enää muisteta. MM-kisojen aikaan ne harvat tehtaat, jotka Saksan lippuja tekivät olivat kysynnästä yllättyneitä ja liputusperinne on elänyt lähinnä valtiollisissa virastoissa ja bensa-asemien esso-lipuissa.

Lopullisen vakuuttunut kansallistunteen kiinni hirttämisestä olin sen jälkeen, kun San Marinossa Saksalaiskannattajat lauloivat yhteen ääneen ja komealla äänellä kansallishymniään pelin aikana kuten englantilaiset ikään. (On muuten hyvin hellyyttävä kokemus kun 50 000 englantilaisäijää laulaa God Save the Queen) Arvioidessa tämän Saksalaisten eleen merkitystä täytyy muistaa, että että ennen MM-kisoja keskivertosaksalainen tuskin muisti kansallishymninsä sanoja -sävelen ehkä.

Urheilu on siis todellakin muuttanut saksalaisten kansallista itsetuntoa. Herättääkö se sitten pelkoa vai myötäiloa jääkööt kunkin itse päätettäväksi. Itse olen äärettömän iloinen Saksalaisten puolesta, jotka nyt häpeilemättä tuntevat ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta kansallisuudestaan. Samaan aikaan on jännä nähdä mitä tapahtuu, kun 60 vuotta vakan alla pidetyt kansallisylpeyden tunteet pääsevät valloilleen.

Ai niin. Suomikin pääsi otsikoihin! Saksa on ennen tätä iltaa viimeksi voittanut 13-0 vuonna 1940. Leipzigissa pelatussa matsissa vastassa oli Suomi, jossa tuolloin vallitsi välirauha. Saksan suurin kaupunki oli Pariisi.

Ich bin ein Berliner

Kirsusein juhli näyttävästi sadatta viestiä, ja olemassaolevalla kirjoitustahdilla neiti saa mut kiinni kovin pian. Toistaiseksi olen kuitenkin edellä, sillä tämä kirjoitelma on nyt 200:s poustaus.

Kävin tuossa viikonloppuna Berliinissä muuttamassa rakkaani sinne asustelemaan. Oli ensimmäinen kerta kun _vierailin_ Saksan valtakunnan pääkallopaikalla. Mahtipontinen kaupunkihan se, ja nyt kymmenen vuotta saksojen yhdistymisen jälkeen kokoakin on niin paljon, että voidaan puhua jo metropolista.

Muista euroopan suurkaupungeista poiketen Berliini ei kuitenkaan pääse retostelemaan kalliiilla hinnoilla tai nokka pystyssä kulkevilla ihmisillä. Kovin ihmisläheinen ja välitön tuntui olevan ilmapiiri Potsdamer Platzilla. Samoin hintataso ei paljoa Würzburgista poikennut, ellei sitten käynyt bio-marketissa ruokaostoksia tekemässä. (Würzburgissa ei moista markettia ole)

Vähän sitä haikaili sen metropolin vilinään. Se on hienoa, kun vastaan kävelee eri tavoin pukeutuneita ja eri kansanryhmiä edustavia ihmisiä, joihin kukaan ei kiinnitä huomiota. Sekin on hienoa, että kadun kulmissa on kerjäläisiä ja katusoittajia, sekä aidat ovat täynnä ilmoituksia maailmantähtien keikoista. Kyllä se iso kaupunki elää niin eri sykkeessä. Pariisia tuli vähän ikävä.

Toisaalta, kävimme sunnuntain kunniaksi Checkpoint Charliella, jonne matka asunnosta kesti lähes tunnin. Takaisin päin mennessä kului metron korjaustöiden takia vielä kauemmin, koska jouduimme soutamaan ja huopaamaan samaa linjaa. Tämä oli vielä itse asiassa lyhyt reissu: kaupungin laidalta keskustaan. Würressä olisin samassa ajassa jo takasin kämpillä. Kussakin koossa puolensa.