Käväsin perjantai-iltana nopsaan nettikahvilassa katselemassa, notta missä olisi koulunpäättäjäisbileitä. Täällä kun päästiin yliopistoista lomille viime perjantaina.
Noh, olihan niitä, ja houkuttelevalta tuntui paikka nimeltä Capitol. Eikun taksiin. Taksikuski oli mukava täti, joka kertoi, että yökerhoihin saa täällä mennä alaikäisetkin aina kahteentoista asti yöllä. Kahdentoista jälkeen heidät ajetaan ulos. Matka maksoi 20 ekiä. On se kallista, varsinkin kun istahtaa taksiin tietämättä minne on menossa.
Olikin mukava paikka. 4 tanssilattiaa ja paljon kissamaisia tyttöjä. Toki itse itseksensä kulkiessa ja köpötellessä on tuo yökerhotoiminta suhteellisen tylsää. Ja niinpä kahten olusen jälkeen n. klo 0200 siirryinkin kotia kohti. Muutamaan keskusteluunkin pääsin, mutta onhan tuo hankalaa, kun ei ole porukkaa, jolla hölmöillä. Kuitenkin kannatti käydä, että tietää mitä paikallisessa yössä tapahtuu.
lauantaina, heinäkuuta 30, 2005
torstaina, heinäkuuta 28, 2005
Hevoskaupoilla osa 3
Nyt rupesi tuo autokuume nousemaan niin käsittämättömäksi, että oli pakko lähteä kesken viikon ostoksille. Tämä lähinnä siksi, että oli todistettava vääräksi käsitys, että tuo uuden veroinen BMW 323 olisi oikeasti fiksu valinta.
Soittelin ja koittelin saada Frankfurtin autosetiä pitämään puljua auki tiistaina edes hetken pidempään, mutta eihän siitä mitään tullut. Yksi setä lupasi, ja niinpä lähdin taas paikallisella pendolinolla tunnin matkalle Frankfurtiin koeajamaan vuoden 2000 BMW 323sta. Kyseessä oli hieman uudempi, mutta saman hintainen peli, kuin osan 2 bemari. Asemalla vastassa jälleen luotto-autonostokonsulttini Matti.
Koeajoa ei tällä kertaa tarvituu. Auton pinnassa oli pieniä naarmuja siellä täällä. Sisällä autossa tarttui kädet kiinni mihin koskikin, ja siellä täällä oli pikkuvikoja. Osuvan kommentin mukaan, jos autossa olisi edellisellä omistajalla ollut videokamera, ei filmiä olisi voitu YLEllä näyttää. Käynnistäessä syttyi öljy valo palamaan. Uudelleen käynnistäessä syttyi moottorivian hälytysvalo. Siirryimme kuolaamaan samassa liikkeessä myytäviä Porcheja ja X5sia.
Vielä oli yksi auto koeajamatta. BMW 325. (tässä vaiheessa taitaa tuo merkkivalinta olla selvä) Jouduin aamulla klo 7:45 matkalle yksin, sillä konsulttini ei ole vielä täysipäiväisesti näissä hommissa. Ensimmäistä kertaa pääsi myös koeajolle ilman Abu-Abu-miehiä. Myyjä otti ajokortistani tiedot ylös, täytti vakuutuspaperin ja otti passini vakuudeksi. Lisäksi allekirjoitin, että maksan täyskaskon 2000 e:n omavastuun, jos mällään auton omasta viastani johtuen. Näin pääsin yksin harhailemaan pitkin Frankfurtin laitakaupunkia.
Noh, ensimmäiseksi tietenkin kokeilin, että palaako se kumi. No kyllä se paloi. Tässä pelissä oli 192hv ja manuaalivaihteet. Seuraavaksi pääsin autobahnille, ja huomasin, että takaraivo voi vielä iskeä niskatukeen kun kiihdyttää kahdeksasta kympistä sataseen. Lopulta tien laidassa näkyi nuo vapauttavat merkit: pyöreä valkoinen ympyrä, jossa harmaat viivat jättävät nopeusrajoituksen taakseen.
Hieman verryteltyäni löin sadasta kahdestakympistä tallan pohjaan. 140 tuntui naisten vauhdilta. 160 ei jännittänyt. 180 nostin hieman kaasua. 200 petti usko. Vanhempien Volvolla on joskus päässyt 170:iä, ja olihan se jännää ja tärisyttävää kyytiä. En tiedä kuinka pitkälle tuolla autolla pitää mennä, jotta pääsee samaan tärinään. Se jäi vielä selvittämättä.
Noh, aikaahan on. Nimittäin koeajon jälkeen kävimme hintaneuvottelua, ja reilun viikon päästä pääsen ajelemaan tuolla nimenomaisella pelillä pitkin saksan maata. Tuntuupa hyvältä ja joo, joo, olen, olen varovainen.
Näin on tämä trilogia epilogia vaille valmis.
Soittelin ja koittelin saada Frankfurtin autosetiä pitämään puljua auki tiistaina edes hetken pidempään, mutta eihän siitä mitään tullut. Yksi setä lupasi, ja niinpä lähdin taas paikallisella pendolinolla tunnin matkalle Frankfurtiin koeajamaan vuoden 2000 BMW 323sta. Kyseessä oli hieman uudempi, mutta saman hintainen peli, kuin osan 2 bemari. Asemalla vastassa jälleen luotto-autonostokonsulttini Matti.
Koeajoa ei tällä kertaa tarvituu. Auton pinnassa oli pieniä naarmuja siellä täällä. Sisällä autossa tarttui kädet kiinni mihin koskikin, ja siellä täällä oli pikkuvikoja. Osuvan kommentin mukaan, jos autossa olisi edellisellä omistajalla ollut videokamera, ei filmiä olisi voitu YLEllä näyttää. Käynnistäessä syttyi öljy valo palamaan. Uudelleen käynnistäessä syttyi moottorivian hälytysvalo. Siirryimme kuolaamaan samassa liikkeessä myytäviä Porcheja ja X5sia.
Vielä oli yksi auto koeajamatta. BMW 325. (tässä vaiheessa taitaa tuo merkkivalinta olla selvä) Jouduin aamulla klo 7:45 matkalle yksin, sillä konsulttini ei ole vielä täysipäiväisesti näissä hommissa. Ensimmäistä kertaa pääsi myös koeajolle ilman Abu-Abu-miehiä. Myyjä otti ajokortistani tiedot ylös, täytti vakuutuspaperin ja otti passini vakuudeksi. Lisäksi allekirjoitin, että maksan täyskaskon 2000 e:n omavastuun, jos mällään auton omasta viastani johtuen. Näin pääsin yksin harhailemaan pitkin Frankfurtin laitakaupunkia.
Noh, ensimmäiseksi tietenkin kokeilin, että palaako se kumi. No kyllä se paloi. Tässä pelissä oli 192hv ja manuaalivaihteet. Seuraavaksi pääsin autobahnille, ja huomasin, että takaraivo voi vielä iskeä niskatukeen kun kiihdyttää kahdeksasta kympistä sataseen. Lopulta tien laidassa näkyi nuo vapauttavat merkit: pyöreä valkoinen ympyrä, jossa harmaat viivat jättävät nopeusrajoituksen taakseen.
Hieman verryteltyäni löin sadasta kahdestakympistä tallan pohjaan. 140 tuntui naisten vauhdilta. 160 ei jännittänyt. 180 nostin hieman kaasua. 200 petti usko. Vanhempien Volvolla on joskus päässyt 170:iä, ja olihan se jännää ja tärisyttävää kyytiä. En tiedä kuinka pitkälle tuolla autolla pitää mennä, jotta pääsee samaan tärinään. Se jäi vielä selvittämättä.
Noh, aikaahan on. Nimittäin koeajon jälkeen kävimme hintaneuvottelua, ja reilun viikon päästä pääsen ajelemaan tuolla nimenomaisella pelillä pitkin saksan maata. Tuntuupa hyvältä ja joo, joo, olen, olen varovainen.
Näin on tämä trilogia epilogia vaille valmis.
tiistaina, heinäkuuta 26, 2005
Valkovenäläinen
Jossain vaiheessa mietittiin onko se valkovenäläinen kansainvälinen paukku. Kanariallahan tuo tunnetaan, mutta entäs täällä Saksassa?
Noh, lauantai-iltana Valkovenäläinen löytyi frankfurtissa erään krouvin listalta, ja valinta oli sitä myöten selvä. Hieman mietimme, notta mitäköhän se sieltä tulee. Nimittäin oikea valkovenäläinen, kuten on empiirisissä tutkimuksissa Helsingin kaivohuoneella osoitettu tehdään punaisesta HYLA maidosta, koska se on mahdollisimman kermaista ja makiaa.
Noh, milläs se olisi vielä parempaa?
No KERMALLA tietenkin. Vui että "Kahlua, Vodka und Sahne." Hyvvää oli.
Noh, lauantai-iltana Valkovenäläinen löytyi frankfurtissa erään krouvin listalta, ja valinta oli sitä myöten selvä. Hieman mietimme, notta mitäköhän se sieltä tulee. Nimittäin oikea valkovenäläinen, kuten on empiirisissä tutkimuksissa Helsingin kaivohuoneella osoitettu tehdään punaisesta HYLA maidosta, koska se on mahdollisimman kermaista ja makiaa.
Noh, milläs se olisi vielä parempaa?
No KERMALLA tietenkin. Vui että "Kahlua, Vodka und Sahne." Hyvvää oli.
maanantaina, heinäkuuta 25, 2005
Hevoskaupoilla osa 2
Olipa jälleen lauantai ja aika mennä ajelemaan autoilla Massen matkassa.
Ensimmäinen kohde oli vm. 2000 Saab 9-3 Aero. Autokauppias vaivautui paikalle n. puolen tunnin odottelun jälkeen, mutta odottelun palkitsi tuo uskomattomat 250 hevosvoimaa tunkeva V6 chip-tuunattu turbomoottori. (en oikein iskekään usko puhuvani tällaista kieltä)
Maantien nopeusrajoitus oli ikävä kyllä 100km/h, mutta kolmestakympistä sataan edes takaisin kiihdyttely ja jarruttelu maistui silti ihan hyvältä... Ei otettu aikaa, mutta kyllähän tuo nopeaa touhua oli. Ajotuntumassa jäi kuitenkin toivomisen varaa, ja jopa näitä hevosvoimia haittasi tehon puolesta se, että turbo "otti kiinni" vasta kun pedaali oli ollut pohjassa sekunnin pari. Lisäksi autossa oli naarmuja ja pikkuvikoja joka puolella, eli vaikka hinta olikin houkutteleva 9000 euroa, niin auto jäi vielä odottelemaan seuraavaa omistajaansa.
Seuraavaksi oli vuorossa -94 BMW 325 avoauto. Vanha kuin kulttuuri, mutta kaikin puolin huollettu ja hyvin hoidettu. Kyllä se vaan niin on, että hyvä ajotuntuma on saksalainen perusominaisuus. Hyvältä se tuntui. Autossa oli automaattivaihteet, joka ehkä vei vähän tehoja pois. Vanhuus lienee vienyt myös hieman, sillä aika lussulta nuo 172 hv tuntui. (onko tällä mitään tekemistä sen kanssa, että Saabissa oli viisi minuuttia aiemmin 250?)
Bemarilinjalla jatkettiin, ja siirryttiin seuraavaan kauppaan: Abdallah Automobiles. Täällä oli vuorossa vuoden 98 umpi BMW 323.
Auto oli kuin uusi. Ei naarmun naarmua, ja sisältäkin niin siistissä kunnossa, että olisin voinut nuolla läikkynyttä olutta nahkapenkiltä. Hassan Abdallah (paikan omistaja) nöyryytti veljensä ajamaan koeajo meidän kanssa. Mukava mies oli tuo velikin, vaikkei puhunut saksaksi muuta kuin Geh rechts! Geh links! Geh! Geh! Geh! (tämä on autokauppiaalle tärkeää sanastoa: "Kävele oikealle" "Kävele vasemmalle" "Kävele!" "Kävele!" "Kävele")
Uuden tuntuisella autolla oli kiva ajaa. Tunnelmaa pilasi hieman automaattivaihteet (johon Massen mukaan tottuisi, ja olisi lopulta tyytyväisempi) sekä perässä ajaneet poliisit, jotka pakottivat luopumaan koeluonteisesta leikkimisestä.
Lopulta neuvottelimme hinnasta ja totesimme, että onhan se ihan käypä auto. Toistaiseksi noudatan kuitenkin Hassan Abdallahin veljen neuvoa, sillä autoa ei mukaan tarttunut tälläkään kertaa.
ps. Päästiin hetki istumaan myös Hassanin X5n kyydissä. (huokaus)
Ensimmäinen kohde oli vm. 2000 Saab 9-3 Aero. Autokauppias vaivautui paikalle n. puolen tunnin odottelun jälkeen, mutta odottelun palkitsi tuo uskomattomat 250 hevosvoimaa tunkeva V6 chip-tuunattu turbomoottori. (en oikein iskekään usko puhuvani tällaista kieltä)
Maantien nopeusrajoitus oli ikävä kyllä 100km/h, mutta kolmestakympistä sataan edes takaisin kiihdyttely ja jarruttelu maistui silti ihan hyvältä... Ei otettu aikaa, mutta kyllähän tuo nopeaa touhua oli. Ajotuntumassa jäi kuitenkin toivomisen varaa, ja jopa näitä hevosvoimia haittasi tehon puolesta se, että turbo "otti kiinni" vasta kun pedaali oli ollut pohjassa sekunnin pari. Lisäksi autossa oli naarmuja ja pikkuvikoja joka puolella, eli vaikka hinta olikin houkutteleva 9000 euroa, niin auto jäi vielä odottelemaan seuraavaa omistajaansa.
Seuraavaksi oli vuorossa -94 BMW 325 avoauto. Vanha kuin kulttuuri, mutta kaikin puolin huollettu ja hyvin hoidettu. Kyllä se vaan niin on, että hyvä ajotuntuma on saksalainen perusominaisuus. Hyvältä se tuntui. Autossa oli automaattivaihteet, joka ehkä vei vähän tehoja pois. Vanhuus lienee vienyt myös hieman, sillä aika lussulta nuo 172 hv tuntui. (onko tällä mitään tekemistä sen kanssa, että Saabissa oli viisi minuuttia aiemmin 250?)
Bemarilinjalla jatkettiin, ja siirryttiin seuraavaan kauppaan: Abdallah Automobiles. Täällä oli vuorossa vuoden 98 umpi BMW 323.
Auto oli kuin uusi. Ei naarmun naarmua, ja sisältäkin niin siistissä kunnossa, että olisin voinut nuolla läikkynyttä olutta nahkapenkiltä. Hassan Abdallah (paikan omistaja) nöyryytti veljensä ajamaan koeajo meidän kanssa. Mukava mies oli tuo velikin, vaikkei puhunut saksaksi muuta kuin Geh rechts! Geh links! Geh! Geh! Geh! (tämä on autokauppiaalle tärkeää sanastoa: "Kävele oikealle" "Kävele vasemmalle" "Kävele!" "Kävele!" "Kävele")
Uuden tuntuisella autolla oli kiva ajaa. Tunnelmaa pilasi hieman automaattivaihteet (johon Massen mukaan tottuisi, ja olisi lopulta tyytyväisempi) sekä perässä ajaneet poliisit, jotka pakottivat luopumaan koeluonteisesta leikkimisestä.
Lopulta neuvottelimme hinnasta ja totesimme, että onhan se ihan käypä auto. Toistaiseksi noudatan kuitenkin Hassan Abdallahin veljen neuvoa, sillä autoa ei mukaan tarttunut tälläkään kertaa.
ps. Päästiin hetki istumaan myös Hassanin X5n kyydissä. (huokaus)
lauantaina, heinäkuuta 23, 2005
Munakas à la Würzburg
Kävinpä eilissä päivin ruokakaupassa, ja katsastelin munahyllyltä itselleni sopivia munia. -ja löytyhän niitä. Itselleni sopivahan tarkoittaa halvinta. Retuli opetti Pariisissa, että ruoassa voi säästää vaikka kuinka paljon, ja tämähän on jäänyt koskemaan kaikkea ulkomaan (ruoka)soppailua.
Halvimmat munat olivat värjättyjä eri värisiksi. Oli punaista, violettia, vihreää ja niin edelleen. Nopean analyysin kautta keksin, että rumat, pienemmät tai epämuodostuneet munat siis värjätään, jotta vietäisiin huomio pois oleellisesta, ja silti nämä sekundapallerot voisivat olla halvempia.
Noh, kotona sitten kinkkusuikaleet pannulle, ja muna rasiasta rikki pannun laitaan... Vaan kuinkas kävikään. Munat oli KEITETTYJÄ! On se uskomatonta, että munahyllyn halvin laatu on sekä värjättyä että keitettyä! Jalostusko tuo lisäarvoa?
Jotain kummallista lienee siinäkin, että keitettyjä munia ylipäänsä myydään ja vielä samassa hyllyssä raakojen kanssa. Jäi tällä kertaa munakkaat syömäti, mutta leivän päällähän tuo maistui.
Halvimmat munat olivat värjättyjä eri värisiksi. Oli punaista, violettia, vihreää ja niin edelleen. Nopean analyysin kautta keksin, että rumat, pienemmät tai epämuodostuneet munat siis värjätään, jotta vietäisiin huomio pois oleellisesta, ja silti nämä sekundapallerot voisivat olla halvempia.
Noh, kotona sitten kinkkusuikaleet pannulle, ja muna rasiasta rikki pannun laitaan... Vaan kuinkas kävikään. Munat oli KEITETTYJÄ! On se uskomatonta, että munahyllyn halvin laatu on sekä värjättyä että keitettyä! Jalostusko tuo lisäarvoa?
Jotain kummallista lienee siinäkin, että keitettyjä munia ylipäänsä myydään ja vielä samassa hyllyssä raakojen kanssa. Jäi tällä kertaa munakkaat syömäti, mutta leivän päällähän tuo maistui.
keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005
Lounas beim Metzger
Käymme joka päivä lounalla työpaikan vieressä olevalla "teurastajalla" joka olisi siis kotoisammin kutsuttuna lihakauppias. Tsuikka on päässä ja kaikki, kun siellä käännetään veistä haavoissa.
Toimiston väellä on tapana tilata "Warmdusche" eli lämminsuihku, eli vellihousu, eli mamis. Se tarkoittaa sitä, että täyden lautasen sijasta annos on hiukan pienempi kuin normaalisti. Sanotaanko nyt vaikka että perus suomalaisen annoksen kokoinen. Käytännössä kyseessä lienee pikku kanta-asiakkuuskikka, sillä ei se annos nyt niiin paljon pienempi ole. Euron halvempi silti, eli 3,50.
Ihmetellä täytyy sitä, että tällä suht hiljaisella asuinalueella voi moinen metskeri toimia. Hänellä on jopa 2-3 työntekijää jatkuvasti töissä. Liha- ja makkaravalikoima on runsaampi kuin Stockmannin herkussa, ja lisäksi on vielä pari salaattia ja muutama valmiskastike.
Lihan on pakko säilyä täällä pidempään tai ainakin olla helvetisti halvempaa. Ei tuolla valikoimalla, noilla hinnoilla, yhdellä kassalla ja tällä sijainnilla voi saada asiakasvirtaa, joka kattaisi kolmen ja puolen herran palkan... Toisaalta onhan tuossa lihan koko kulku: ensin on tuoretta lihaa, sitten marinoitua, sitten on possupastaa ja lopulta koiranruokaa. Mitäköhän se tämän päiväinen kinkkiannos sitten oli?
Toimiston väellä on tapana tilata "Warmdusche" eli lämminsuihku, eli vellihousu, eli mamis. Se tarkoittaa sitä, että täyden lautasen sijasta annos on hiukan pienempi kuin normaalisti. Sanotaanko nyt vaikka että perus suomalaisen annoksen kokoinen. Käytännössä kyseessä lienee pikku kanta-asiakkuuskikka, sillä ei se annos nyt niiin paljon pienempi ole. Euron halvempi silti, eli 3,50.
Ihmetellä täytyy sitä, että tällä suht hiljaisella asuinalueella voi moinen metskeri toimia. Hänellä on jopa 2-3 työntekijää jatkuvasti töissä. Liha- ja makkaravalikoima on runsaampi kuin Stockmannin herkussa, ja lisäksi on vielä pari salaattia ja muutama valmiskastike.
Lihan on pakko säilyä täällä pidempään tai ainakin olla helvetisti halvempaa. Ei tuolla valikoimalla, noilla hinnoilla, yhdellä kassalla ja tällä sijainnilla voi saada asiakasvirtaa, joka kattaisi kolmen ja puolen herran palkan... Toisaalta onhan tuossa lihan koko kulku: ensin on tuoretta lihaa, sitten marinoitua, sitten on possupastaa ja lopulta koiranruokaa. Mitäköhän se tämän päiväinen kinkkiannos sitten oli?
tiistaina, heinäkuuta 19, 2005
SchweitzerStraßFest
Autokauppojen jälkeen menimme porukalla Frankfurtissa syömään, ja mahat täynnä Italialaista hyvää ruokaa suuntasimme kohti SchweizerStraßea, tämä ihan vain siitä syystä, että päivällä tuon kadun sulkeminen oli haitannut autoiluamme siinä määrin, että halusimme polkea sen maan rakoon. Oli meillä ehkä myös pieni aavistus siitä, että suljetulla kadulla saattaisi tapahtua jotain.
Iloksemme huomasimme, että monet muutkin halusivat polkea samaa katua. Tämän olivat havainneet sitten myös paikalliset olutkauppiaat, jotka olivat pystyttäneet telttoja pitkin katuja, ja kovasti tyrkyttivät tarjoilujansa.
Noh, olutteltalta toiselle. Ensin maksettiin pantti laseista, jonka sai takaisin, kunhan palautti juomalasinsa takaisin samaan telttaan. Näin siis joka teltalla. Eipä tarvinnut juoda muovista, eikä potkia lasinsiruja. -vaan eipä Suomessa ikinä annettaisi lupaakaan tuollaisille pirskeille.
Illan jo hämärtyessä hihaamme tarttui saksalainen herrasmies, joka tunnisti meidät suomalaisiksi. Osasipa jopa suomen kielisen sanan: VAPPU! Tämä kaveriporukka oli viettänyt viimeisimmät vappunsa aina Helsingissä. Porukkaan kuului myös herrasmies, joka oli ollut Suomessa jo VIISI vappua putkeen. Ja vain siksi, että oli Vappu. Osa herroista oli ollut käymässä myös juhannuksena, "aber, Vappu ist viel besser." Ja eikun elämysmatkoja tarjoamaan.
Iloksemme huomasimme, että monet muutkin halusivat polkea samaa katua. Tämän olivat havainneet sitten myös paikalliset olutkauppiaat, jotka olivat pystyttäneet telttoja pitkin katuja, ja kovasti tyrkyttivät tarjoilujansa.
Noh, olutteltalta toiselle. Ensin maksettiin pantti laseista, jonka sai takaisin, kunhan palautti juomalasinsa takaisin samaan telttaan. Näin siis joka teltalla. Eipä tarvinnut juoda muovista, eikä potkia lasinsiruja. -vaan eipä Suomessa ikinä annettaisi lupaakaan tuollaisille pirskeille.
Illan jo hämärtyessä hihaamme tarttui saksalainen herrasmies, joka tunnisti meidät suomalaisiksi. Osasipa jopa suomen kielisen sanan: VAPPU! Tämä kaveriporukka oli viettänyt viimeisimmät vappunsa aina Helsingissä. Porukkaan kuului myös herrasmies, joka oli ollut Suomessa jo VIISI vappua putkeen. Ja vain siksi, että oli Vappu. Osa herroista oli ollut käymässä myös juhannuksena, "aber, Vappu ist viel besser." Ja eikun elämysmatkoja tarjoamaan.
sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005
Hevoskaupoilla
Voi helvetti!
Täällä tulee oikeasti hulluksi. Kävin Massen kanssa autokaupoilla Frankfurtissa. Hevoskaupoille lähteminen on oikeasti ainoa oikea sana kuvaamaan auton ostoa tässä maassa. Uskomatonta. Siellä on kuulkaa pelto täynnä menopelejä jos jonkinlaisia. On kolaroituja, uusia, vanhoja, kaksipyöräisiä, kolmepyöräisiä, saksalaisia, romuja, kiiltäviä ja mattapintaisia, tuunattuja ja viritettyjä. Hampaisiin saa katsoa, koska aivan ilmaistahan se ei ole. Todettakoot kuitenkin että Fiaskon veroista autoa ei sieltä löytynyt.
Hevosmarkkinat kruunaa tummahipiäiset myyjät jotka notkuvat työmaakopeissaan ja iskevät kiinni kuin hyeenat kun hieman pidempään ihailee peilikuvaansa auton ikkunasta. Tosin aina niin ei käy. Jos on huono päivä, niin vaikka heiluttelet tukkua sata eurosia sen nenän edessä, on tupakkatauko pidettävä.
Noh, meitä viihdyttänyt Mercedes Benz SL280 myyjä oli enemmän tuota hyeena-mallia, vaikkakin kovin ystävällinen. Koeajolle haettiin CD työmaakopista, että pääsi popittamaan Mersun poppivehkeillä lähes Hämeenlinnan torin perjantaihin verrattavalla metelillä. Kun sanoin myyjälle, etten ihan noin kallista ollut ajatellut, oli Masse mennyt kuiskaan sen korvaan, että "on sillä oikiasti rahhaa". Hintalappu oli tällekin autolle vain 13 900.
Noh, olihan siellä muitakin. BMW 318 avoauto maksoi 7600. Vuosimallia en muista. Lisäksi haimme bemarin tehokkaampaa 325 sta, mutta kolmesta netistä katsomastamme ehdokkaasta kolme oli myyty ennen kuin saavuimme paikalle. Se ehkä vähän vitutti. Moinen bemari maksaisi n. 10 000 ehkä hieman alle.
Rolls Roycen avoautossa ei ollut hintaa määritelty ja myyjälläkin oli tupakkatauko. Bemarin uusi M6 maksoi 126 000 euroa. Myyjällä oli myös tässä liikkeessä kovasti muita kiireitä, eikä hän heti tullut ehdottamaan koeajoa.
Ensi viikonloppuna uudestaan.
Täällä tulee oikeasti hulluksi. Kävin Massen kanssa autokaupoilla Frankfurtissa. Hevoskaupoille lähteminen on oikeasti ainoa oikea sana kuvaamaan auton ostoa tässä maassa. Uskomatonta. Siellä on kuulkaa pelto täynnä menopelejä jos jonkinlaisia. On kolaroituja, uusia, vanhoja, kaksipyöräisiä, kolmepyöräisiä, saksalaisia, romuja, kiiltäviä ja mattapintaisia, tuunattuja ja viritettyjä. Hampaisiin saa katsoa, koska aivan ilmaistahan se ei ole. Todettakoot kuitenkin että Fiaskon veroista autoa ei sieltä löytynyt.
Hevosmarkkinat kruunaa tummahipiäiset myyjät jotka notkuvat työmaakopeissaan ja iskevät kiinni kuin hyeenat kun hieman pidempään ihailee peilikuvaansa auton ikkunasta. Tosin aina niin ei käy. Jos on huono päivä, niin vaikka heiluttelet tukkua sata eurosia sen nenän edessä, on tupakkatauko pidettävä.
Noh, meitä viihdyttänyt Mercedes Benz SL280 myyjä oli enemmän tuota hyeena-mallia, vaikkakin kovin ystävällinen. Koeajolle haettiin CD työmaakopista, että pääsi popittamaan Mersun poppivehkeillä lähes Hämeenlinnan torin perjantaihin verrattavalla metelillä. Kun sanoin myyjälle, etten ihan noin kallista ollut ajatellut, oli Masse mennyt kuiskaan sen korvaan, että "on sillä oikiasti rahhaa". Hintalappu oli tällekin autolle vain 13 900.
Noh, olihan siellä muitakin. BMW 318 avoauto maksoi 7600. Vuosimallia en muista. Lisäksi haimme bemarin tehokkaampaa 325 sta, mutta kolmesta netistä katsomastamme ehdokkaasta kolme oli myyty ennen kuin saavuimme paikalle. Se ehkä vähän vitutti. Moinen bemari maksaisi n. 10 000 ehkä hieman alle.
Rolls Roycen avoautossa ei ollut hintaa määritelty ja myyjälläkin oli tupakkatauko. Bemarin uusi M6 maksoi 126 000 euroa. Myyjällä oli myös tässä liikkeessä kovasti muita kiireitä, eikä hän heti tullut ehdottamaan koeajoa.
Ensi viikonloppuna uudestaan.
torstaina, heinäkuuta 14, 2005
Perussettiä
Täällä osaa nuo mummotkin vetästä kaljaa naamaan. Koska olet viimeksi nähnyt Espan terasseilla seitsemänkymmenen vanhat tädit nauttimassa Hefe Weißbieriä ja juoruilemassa ohikulkijoista? Tänäänpä tuollaiset istuskeli kaikessa rauhassa terassilla ja poltteli röökiä siinä sivussa.
Ohi käveli jossain vaiheessa harmaa ponihäntä vilkkuen luultavasti joku 40 luvun playboy, jolle mummot iloisesti vilkutti. Voi sitä kuiskimisen määrää. Sainpa itsekin hymyn, että kyllähän tämä vielä tästä...
Ohi käveli jossain vaiheessa harmaa ponihäntä vilkkuen luultavasti joku 40 luvun playboy, jolle mummot iloisesti vilkutti. Voi sitä kuiskimisen määrää. Sainpa itsekin hymyn, että kyllähän tämä vielä tästä...
tiistaina, heinäkuuta 12, 2005
Norppa Open
Kiitokset vaan Saimaan rannalle. Jätettäkööt se reissu muille foorumeille.
Lähtöhän tapahtui upeasti tapoja noudattaen, eli juosten rautatieasemalta Lentokoneeseen. Onneksi shuttle bussikuski, joka kuljettaa Frankfurtin kentällä ihmiset ykkösterminaalista kakkosterminaaliin oli ymmärtäväisellä päällä ja lähti seitsemän minuuttia etuajassa jotta ehdin lentooni. Noh, paikan päälle saavuttaessa, oli tietenkin bussipysäkki täynnä. Kuski ei tästä välittänyt vaan huusi, "Te siellä ulos, mutta muut jää sisään!" Ja lähdin juoksemaan...
Jäihän sinne ovien väliin jotain japanilaisia turisteja. Syyttäkööt ihtiänsä, jos ei osaa Saksaa. Uskomatonta palvelua kyllä.
Paluureissun taisin nukkua.
Lähtöhän tapahtui upeasti tapoja noudattaen, eli juosten rautatieasemalta Lentokoneeseen. Onneksi shuttle bussikuski, joka kuljettaa Frankfurtin kentällä ihmiset ykkösterminaalista kakkosterminaaliin oli ymmärtäväisellä päällä ja lähti seitsemän minuuttia etuajassa jotta ehdin lentooni. Noh, paikan päälle saavuttaessa, oli tietenkin bussipysäkki täynnä. Kuski ei tästä välittänyt vaan huusi, "Te siellä ulos, mutta muut jää sisään!" Ja lähdin juoksemaan...
Jäihän sinne ovien väliin jotain japanilaisia turisteja. Syyttäkööt ihtiänsä, jos ei osaa Saksaa. Uskomatonta palvelua kyllä.
Paluureissun taisin nukkua.
sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005
Ihmiset ja kielet
Ihmisistä on vaikea sanoa mitään, kun heitä on niin vaikea ymmärtääkin. Murre on aikaslailla omituista Frankoonialaista scheissea, jonka oppimiseen vierähtänee hetki. Kyllä ei olekaan 'Jaa' ja ei 'Nein'. Bussikuski sano tarkoituksellisen selkeästi artikuloiden: "Jein", kun kysyin meneekö bussi tietylle kadulle. En vieläkään tiedä mitä se tarkoitti, mutta löysin perille.
Eihän täällä ole oikein kehenkään vielä tutustunut. Pikkuhiljaa alakerran baarin baarikissat on tutumpia, ja lounaspaikka-Metzgerion sedät jo moikkailee. Ehkäpä ensi viikolla taas hieman enemmän.
Eihän täällä ole oikein kehenkään vielä tutustunut. Pikkuhiljaa alakerran baarin baarikissat on tutumpia, ja lounaspaikka-Metzgerion sedät jo moikkailee. Ehkäpä ensi viikolla taas hieman enemmän.
maanantaina, heinäkuuta 04, 2005
975 Kiliani Volksfest
Lauantaina alkoi yhdeksännetsadatseitsemännetkymmenetviidennet (975.) vuosittaiset Kiliani juhlat. Kiliani on kaupungin suojelijapyhimys, ja häntä juhlittiin näyttävästi paraatilla sekä ilotulituksella. Yhteensä juhlat kestää viikon.
Näin paraatissa ensimmäiset Bayerilaiset nahkahousut, ja tuote on välittömästi ostoslistalla. Alkuillan ilotulitusta seurattiin Linnan kukkulalta, mutta illan avajaisrientoihin ei enää jaksettu. Biergartenissa oli kuulemma tanssinut nahkahoususedät ja kansallispuku-tädit pöydillä. Ensi kerralla pitää liittyä joukkoon tummaan.
Näin paraatissa ensimmäiset Bayerilaiset nahkahousut, ja tuote on välittömästi ostoslistalla. Alkuillan ilotulitusta seurattiin Linnan kukkulalta, mutta illan avajaisrientoihin ei enää jaksettu. Biergartenissa oli kuulemma tanssinut nahkahoususedät ja kansallispuku-tädit pöydillä. Ensi kerralla pitää liittyä joukkoon tummaan.
perjantaina, heinäkuuta 01, 2005
Työläisen selkänahka
Kaupunki on kuin pienoismalli Prahasta. Keskellä menee ruskea joki, jossa on laivakanavia, kukkulan päällä on linna, kaksitornisia kirkkoja on joka puolella ja kadut ja talot ovat kapeita. Hieno tunnelma ja mukavan aktiivinen kylä tuntuu olevan.
Töitä on piisannut. Hommia on väännetty tänne saapumisesta asti hiat ja puntit käärittyinä. Lupaan pyhästi itselleni lähteä elokuussa joka päivä ennen viittä kotiin. En siis ole pitkien päivien takia paljoa ehtinyt kierrellä. Viikonloppuna päästään Prahasta vierailemaan tulevan Annan kanssa kiertelemään hieman enemmän.
Töitä on piisannut. Hommia on väännetty tänne saapumisesta asti hiat ja puntit käärittyinä. Lupaan pyhästi itselleni lähteä elokuussa joka päivä ennen viittä kotiin. En siis ole pitkien päivien takia paljoa ehtinyt kierrellä. Viikonloppuna päästään Prahasta vierailemaan tulevan Annan kanssa kiertelemään hieman enemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
