perjantaina, maaliskuuta 31, 2006

Kotona on internetti

Kuulkaa, nyt sitä voikin jo hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa, kun ei työt paina aina internetin ääressä.

Internetti tuli kotiin vaiheessa. Ensin tuli lankapuhelin, joka on ensimmäinen minun elämässäni, ja jonka toimitti yksinoikeudella Deutsche Telekom. Ja kyllä sillä yksinoikeudella, joka rikastuttaa Amerikkalaisia eläkesäätiöitä entisestään ja takaa paikalliselle Soneralle makeat vuodet vielä vuosiksi eteenpäin.

Puhelimen asennuksen jälkeen ADSL oli kyllä jo käytettävissä. Olisi enää tarvinnut käyttäjätunnuksen ja salasanan sinne internettiin... Kaksi viikkoa oli ilmeisesti liian lyhyt aika saada aikaiseksi yksi kappale käyttäjätunnuksia aikaiseksi. Modeemin ja kaksi muuta tervetuloa-kirjettä siinä ajassa kyllä sai.

Noh, mutta sama se. Nyt on kaikki tarvittava kunnossa.

torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Fleisch

Lihasta Saksa tunnetaan.

Mutta paremmin schnitzelistä, makkarasta, Leberkäsestä ja kaikista uista johdannaisista, kuin siitä ihanasta, muhkeasta ja maukkaasta naudan pihvistä. Kävinpähän eilen ensimmäista kertaa Saksassa-olo-aikana oikein kunnon pihvillä. Paikka oli kyllä jonkun verran kalliskin, mutta ennen kaikkea erikoistunut pihveihin. Maku oli sen mukainen

Pihvin lisäksi tilattiin tilpehöörit erikseen. Pihvi tarjoiltiin kuninkaallisen näköisesti omalla lautasellaan vain pienen yrttivoi-nokareen kanssa.

En muistanutkaan kuinka hyvää punainen liha oli, kun se on oikein tehtyä. Metzgereilla syödyt Schnitzelit ja Grillschinkenit eivät vain toimi samalla tapaa kuin aito ja oikea grillattu pihvi. Punaista sen olla pitää.

Hei Ilver-fani, mennäänkö viikon päästä tännekin?

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2006

Oodi ilvekselle

Niin kesä luokseen saapuu,
vaik aurinkoa ei näy.
Varjot lyhenee ja kaatuu,
Kissapeto lomille käy.

Innolla laitumille rientää,
Terassille mielii kiel',
Vaan kylmää pitää sietää,
Talviturkkia kaipaa viel.

Yksin on kissa kylmässä,
muita ei vielä näy.
Tylsää on tähtien loistossa,
Päivä aikasin mailleen käy.

Jäälle mielisi kissan luistaa,
ei loma se maistu näin.
Mitallin hohteen kaukaisen muistaa,
ajalta kaukaa takaa päin.

Vaan minkäs Ilves itselleen voi,
Hämeen Parhaat Kiekon vei,
Tampereella suruvirsi nyt soi,
Raipen pannulla paistuu sei.

Hihii, 4-0!

maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Terassikausi avattu

"Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä" lauloi eräs myöhemmällä iällä kansanedustajaksi asti päässyt vahvasankainen sankari.

Sunnuntain ateria (luuliko joku oikeasti, että olisin lauantaina herännyt ennen puolta päivää ostoksille?) oli tarkoitus nauttiia turvallisessa ja tutussa sisätilaravintolassa kinkkiä tai burgeria syöden. Kuitenkin jo kävelymatkalla meinasi tulla niin Kkuuma, että päätettiinkin poiketa viereiselle terassille. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, että olisi saanut ikuistettua kesän ensimmäisen milkshaken (hyvä alkupala) ja pasta-annoksen.

Se on kesä ny vihron, niin. Myös rullaluistimet on kaivettuna talvisäilöstä ja odottavat innokasta rullaluistelijaa. Tässä kaupungissa on vain usein tuo asvaltti sellaisessa kunnossa, ettei rullaaminen ole välttämättä mikään nautinto. Samoin suhteellisen mäkinen maasto saattaa tehdä luistelusta hikisen kokemuksen. Onneksi Mainin varressa kiemurtelee kolmisenkymmentä kilometria ylävirtaan suhteellisen hyväkuntoinen pyörätie. Spartalaiset lenkit siis alkakoot.

perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

Viikonloppu Würressä

Vui että. Kyllähän matkailu avartaa, mutta alkaa tulla rajat vastaan, kun viimeiset neljän viikonloppua on vierähtänyt ties missä. Nyt on aika viettää hieman kotiaikaa ja lepuuttaa reissussa rähjääntynyttä mieltä.

Würzburgin kulttuuritarjontaan kuuluu tänä viikonloppuna mm. Harmonikkamusiikkia, pari rokkibändiä ja improvisaatiotanssia. Taidan kuitenkin jättää väliin ja säästää paukut Korpiklaanin konserttiin. Eläkeläiset ovat menneet peruuttamaan Würzburgin keikkansa ja soittavat sen sijaan Bambergissa sadan kilsan päässä. Olen koko kevään hehkuttanut töissä, että Eläkeläisiä mennään sitten katsomaan, ja nyt on tilalla Korpiklaani ja vielä maanantaina. Tai no, voihan se olla hyväkin bändi. Kuvan perusteella ovat ainakin ns. Alan miehiä. Bierhumppaa!

Mutta kulttuurista viisi. Aion nimittäin tehdä perisaksalaiset ja painua huomisaamuna metzgereille ostamaan tuoretta lihaa sekä torilta tuoreita herkkusieniä ja kasviksia. Sitten väännän äitin herkkuaterian, eli porsaansisäfilettä pippuri-herkkusieni-kermakastikkeella. Vielä jos pääsisi ylös sängystä ennen puolta aamupäivällä, niin olisi "kaupat" auki...

Jussukalle



Ei ehti.

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Nico Rosberg, suuri jonkinmaalainen sankari

Kausi lähti käyntiin, ja mitä mitä, Nico se siellä Saksan lippu olkapäässä ajelee.

Tämä oli suuri kettuilun aihe toimistokeskusteluissa syksyllä. Rosbergin isääkin tarjottiin Tanskalaiseksi, koska sillä on sellainen nimi. Vaan eipä se mitään. Nico ei puhu Suomea, on syntynyt ja asuu Saksassa, ja on joskus käynyt Suomessa oleskelemassa. Miksi siis ei ajaisi Saksan lipun alla.

Olisihan se sitäpaitsi turhaa ajaa Suomea edustaen, kun Suomesta on jo Kimi ja Kovalainen testikuljettajana, jolloin markkina on täynnä. Saksan puolesta puhuu sekin, että "Deutschland sucht ein Superstar" (paikallisen Idolsin nimi). Schumin jälkeen jonkun pitää pitää huoli siitä, että Hockenheimring täyttyy niillä sikamaisilla hinnoilla myös ensi vuonna. Ralfista tähän ei ollut se on jo selvä, mutta ehkä meidän Nico. Kaikkihan me tiedämme kuitenkin, että hän on Suomalainen. Keken poika ei voi muuksi muuttua.

Odottelen minkälaiset aurinkolasit herra vetäsee päähänsä...

ps. Taas tuli ekassa kilpailussa osoitettua minkälainen altavastaaja se Suomalainen on. Sijalta 22 sijalle 3 on suoritus, johon ei Saksalainen pysty. Sijalta 1 sijalle 1 taas on suoritus, johon ei Suomalainen pysty.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Vale, emävale, tilasto

Bloggailemisen hienouksia on myös seurata miten blogissa käydään. Kuten ehkä havaitsette, on oikeassa alalaidassa pienet palikat "Onestat" ja "Laskuri". Kumpikin tekee tehtävänsä, eli rekisteröi ja laskee käyntisi sivuilta. Karvalakkimallisista ilmaislaskureista ei sentään saa kauhean tarkkaa tilastoa, mutta jonkin verran kuitenkin tietoa siitä minkälainen yleisö täällä käy.

Eilen Deutschelinnan ihmeellisyyttä tarkasteli 27 kävijää, jotka latasivat sivun yhteensä 123 kertaa. Joku käväsi lueskelemassa sivustoa oikein urakalla klo 0500 aikaan, ja vastasi yli puolesta latausmäärästä. Epäilykseni suuntautuu rapakon taakse.

Tänään kävijämittari näyttää tältä:

(tumman sininen tarkoittaa kävijöitä ja vaaleampi latauskertoja)

Kävijämäärien lisäksi tilastointipalvelut kertovat jonkin verran kävijöistä itsestään: UPM Kymmene Oyj:ssä tuhlataan irtisanomisia odotellessa työaikaa niin paljon, että sen palvelimilta on käyty 154 kertaa Deutschelinnassa marraskuun 2005 jälkeen. (Eikä ole uskallettu kuin kerran kommentoida) Kaikkien käynnit eivät kirjaannu näin kasaantuvasti, vaan esim. Elqotecilta ja Viestintävirastolta ollaan joka kerta ensimmäistä kertaa visiitillä. Muutama ihmeellisyys kävijätiedoista löytyy muutenkin: Saunalahden yhteyttä Barcelonassa hyödyntävä kävijä on myös kunnostautunut ahkeruudellaan. En sitten tiedä voiko tuo Saunalahti-Espanja yhtälö pitää paikkaansa.

Blogilista taas kertoo, että Deutschelinnalla on 14 tilaajaa, ja sen kuumuusaste on 36,6, joka kamppailee samoissa keskimudissa mm. Janina Anderssonin päiväkirjan ja www.naissalibandy.net blogien kanssa.

Hauskinta on kuitenkin olut huomata satunnaisia eksyjiä. Tilasto kun kertoo vielä viittaajankin, ja esim. Googlen tapauksessa usein hakusanan tarkkuudella. mm. hakusana "peput" on vienyt Deutschelinnan Latinovaikutteisiin usean kirjoitusohjeita etsineen käyttäjän. Myös hakusanat "Valkovenäläinen", "Saksalaisvitsit", "Saara Laukkala", "Torino Olympialaiset" sekä "hyvää suklaata" vievät nettikäyttäjiä aina oikeisiin? kohteisiin. Google on sentään niin fiksu, että ikuisuutta nuo hakusanat eivät kestä.

Hakusanalle Juho Jokinen oli jonkin verran tungosta kun tosikaiman voittokulku on ollut kovaa jäällä, mutta kyllä Deutschelinna pitää edelleen pintansa.

Muita referoijia on ollut mm. Kirsin blogi, Juuson (kaverien kesken Häkkipään :) Blogi Mediatriadi, Tassutuksia, sekä Blogilista.

Vaan jatkakaapas käymistä! Jokainen pieni sininen palkki tuntuu mukavalta.

tiistaina, maaliskuuta 14, 2006

Lentomatka vaikeamman kautta

Voi voi sentän. Melkein tekisi mieleni olla kirjoittamatta tästä reissusta, mutta koska tarinaan sisältyy sekä opetus selviytymisestä, että ulkomaan kommervenkkejä, niin kirjoitettavahan se on.

Käväsin viikonoppuna Suomessa lomareissulla. Perinteisin menoin ensin junamatka Frankfurtiin, jonka lentokentältä Finnairin siivillä illaksi kotiin. Perinteisyys loppui siinä vaiheessa, kun junasta noustessa huomasin, ettei minulla ole takkia päälläni. Se oli junassa.

Ilman takkia olisi vielä selvinnyt, mutta takin taskuun jääneet passi sekä lompakko hieman häiritsivät etenemistä ulkomaille ja lentokoneeseen. Onneksi rahan puutteeseen antoi tekohengitystä mukana ollut kolleega.

Noh, ensin tietenkin paikallisen veeärään tiskille, josta ohjattiin toiselle tiskille ja vielä kolmannelle. Kolmannelta tiskillä oli konduktöörin näköinen kaveri, joka kertoi epäystävällisen konduktöörin (heitähän on kahta maata) tavoin, ettei voi tehdä mitään. Lupasi kuitenkin taivuttelun jälkeen soittaa junaan ja kysyä, josko takin saisi Mainzissa ulos.

Piinallisia minuutteja odotellessamme pohdittiin Finnairin sloganin paikkansapitävyyttä ja mahdollisuuksia saada vielä joku matkustusasiakirja. Kun selvisi, ettei Die Bahn löydä takkia, läksimme pika pikaa check-iniin ja toivoimme, että vastassa olisi Suomalainen virkailija...

Swissair luki virkailijan rinnuksissa, ja ensi kommentti oli "You're a bit late to have a problem..." Kuitenkin sain ohjeet mennä Polizein tiskille kysymään olisiko jonkinlainen asiakirja mahdollista saada. Polizei oli aluksi nihkeä ja kysyi perinteiset: "Eikö sulla tosiaan ole mitään millä osoittaa henkilllisyytesi?" No ei... Suomenkielinen käyntikortti löytyi farkkujen taskusta.

Näytettyäni hetken aikaa surkealta ja selitettyäni mitä tapahtui kysyi herran vain yhden kysymyksen: "Koska lentosi lähtee" Vastaus "40 minsan päästä" herätti koppalakin piilevän Saksalaisen tehokkuuden: "Kirjoita tähän kaikki tiedot itsestäsi, ja juokset toiselle puolelle aulaa passikuvaan, sitten tulet tähän takasin, niin teen paperityön valmiiksi."

En ole muuten koskaan käyttänyt niin hidasta passikuva-automaattia. Tai siltä se ainakin tuntui. Notreiseausweis saatiin kuitenkin valmiiksi, ja matkatavaroinemme juostiin sitten suoraan gatelle. Check-in ja koneeseen.

Hesinki-Vantaalla oli sitten enää kylmä. Maksimaalisen säätämisen onnistumisesta kuuluu kiitokset kolleegalle, Saksan poliisille, Finnairille ja myös DB:lle siitä, että takki kaikkine dokumentteineen on jo postissa matkalla kotiin päin. Eikä enää tällaista; voiko jostain hommata lisämuistia?

perjantaina, maaliskuuta 10, 2006

Suomessa

Nonniin. Se oli aika lähteä Suomeen yllätysreissulle. Samoihin aikoihin sain myös kotiin koneen, eli nytpä toivoisin ainakin että kirjoitustahti hieman kohenee. Tosin ensin pitäisi hommata se Internet -liittymä.

...ja se onkin Saksassa taas hieman erilaista. Jotta saat DSL:n kotiisi, tulee sinulla olla lankapuhelinliittymä. Lankapuhelinliittymäähän en ole ikinä omistanut, mutta nyt se kai sitten on hankittava Deutsche Telekomilta. Sieltä siksi, että heillä on monopooli kyseiseen kuolevaan tuotteeseen.

Noh, tämän lisäksi on sitten vielä erikseen otettava DSL yhteys, ja sen jälkeen pääset ostamaan ns. Flatraten, jolla voit surffata. Netin saamiseen pitää siis ynnätä kolme eri hintaa, ja kokonaiskustannukset nousee yli Suomen hintojen. TV -kaapelinkin kautta tuleva vaihtoehtokin olisi, mutta siitä olen kuullut huonoja kommentteja.

Kertokaahan muuten miksi tuon perustearpeen nimi on täällä DSL ja Suomessa ADSL?

torstaina, maaliskuuta 02, 2006

Kaikki tiet vievät Roomaan

...ja Torinohan on kadun varressa.

Extemporee reissun oisi kruunannut se kuuluisa kutamitali, mutta kannatti sitä kuitenkin lähteä. Olympiafinaalissa ei Suomea kuitenkaan ihan joka vuosi näe. Päätös kypsyi välittömästi Venäjä-pelin jälkeen ja lauantaina alkoi mahdollisuuksien tutkiminen...

Voisiko joku muuten rakentaa sellaisen portaalin, joka löytäisi ns. halpa-lentoyhtiöiden matkat kätevästi. Jokaisen reitin ja lentoyhtiön tiedot pitää kerätä eri paikasta. Lopulta German Wings tarjosi mahdollisen vaihtoehdon. Oli muuten halpalentoyhtiönä aivan eri luokkaa kuin Ryan Airin karjavaunut. Kannattaa kokeilla. Lisäksi sillä pääsee Bonn/Köln kentälle suoraan Helsingistä. Bonn/Köln on huomattavasti paremmalla paikalla kuin Hahn mihin suuntaan tahansa mennessä. Lisäksi lentokentän alla on nopeitakin junia houkutteleva asema, josta pääsee vaivatta eteenpäin.

Noh, eniveissiä. Perillä päästyämme oli edessä enää lipun hankinta. Se oli helpompaa kuin oletimme. Hinnat olivat mukavasti listahintoja alempana, ja myyjiä (ja ostajia) oli kadut pullollaan.

Sisällä tapasimme muitakin perjantai-illan päättyessä päätöksen tehneitä hemmoja. Joukossa mm. Helsingistä lentäneitä (1300 euroa/meno-paluu) ja Saksasta ajaneita tosi-faneja. Eniten tapasi kuitenkin expatriaatteja: Stuttgart, Lontoo, Amsterdam... Näyttää siis siltä, että maailmalta on maailmalle lyhyempi matka. Kunnioitettavaa silti on lähteä Suomesta asti. Varsinkin, jos peliä pääsee katsomaan vasta kolmannessa erässä...

Kokemus se kyllä oli, ja matkansa väärtti: endorfiini ja adrenaliini virtasi kuin ei koskaan ennen! Alkuvihellyksestä viimeiseen sekuntiin asti oli niin fiiliksissä ja hermostunut ja tärisevä kuin ihminen voi olla. Myös sen televisiokameran edessä... Pelin jälkeisestä ajasta lienee turha puhua.