torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Fleisch

Lihasta Saksa tunnetaan.

Mutta paremmin schnitzelistä, makkarasta, Leberkäsestä ja kaikista uista johdannaisista, kuin siitä ihanasta, muhkeasta ja maukkaasta naudan pihvistä. Kävinpähän eilen ensimmäista kertaa Saksassa-olo-aikana oikein kunnon pihvillä. Paikka oli kyllä jonkun verran kalliskin, mutta ennen kaikkea erikoistunut pihveihin. Maku oli sen mukainen

Pihvin lisäksi tilattiin tilpehöörit erikseen. Pihvi tarjoiltiin kuninkaallisen näköisesti omalla lautasellaan vain pienen yrttivoi-nokareen kanssa.

En muistanutkaan kuinka hyvää punainen liha oli, kun se on oikein tehtyä. Metzgereilla syödyt Schnitzelit ja Grillschinkenit eivät vain toimi samalla tapaa kuin aito ja oikea grillattu pihvi. Punaista sen olla pitää.

Hei Ilver-fani, mennäänkö viikon päästä tännekin?

2 kommenttia:

valtsikka kirjoitti...

Sopii! Porukan kasvissyöjät taitaa sopivasti jäädä kotiin..

japa kirjoitti...

Hanpurissa oli vimosen päälle lihat Slachterbörse-nimisessä raflassa. Harvoin oon samanlaista tavaraa saanut.