lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Ensimmäinen visiitti paikalliseen diskoteekkiin

Käväsin perjantai-iltana nopsaan nettikahvilassa katselemassa, notta missä olisi koulunpäättäjäisbileitä. Täällä kun päästiin yliopistoista lomille viime perjantaina.

Noh, olihan niitä, ja houkuttelevalta tuntui paikka nimeltä Capitol. Eikun taksiin. Taksikuski oli mukava täti, joka kertoi, että yökerhoihin saa täällä mennä alaikäisetkin aina kahteentoista asti yöllä. Kahdentoista jälkeen heidät ajetaan ulos. Matka maksoi 20 ekiä. On se kallista, varsinkin kun istahtaa taksiin tietämättä minne on menossa.

Olikin mukava paikka. 4 tanssilattiaa ja paljon kissamaisia tyttöjä. Toki itse itseksensä kulkiessa ja köpötellessä on tuo yökerhotoiminta suhteellisen tylsää. Ja niinpä kahten olusen jälkeen n. klo 0200 siirryinkin kotia kohti. Muutamaan keskusteluunkin pääsin, mutta onhan tuo hankalaa, kun ei ole porukkaa, jolla hölmöillä. Kuitenkin kannatti käydä, että tietää mitä paikallisessa yössä tapahtuu.

Ei kommentteja: