Nyt jotain täysin filosofista. Jos jollain on jotain faktaa (tämä on täysin omasta päästä) niin antaa tulla vaan.
Se on kummallinen tuo kulttuurishokki, joka väistämättä tulee (Masse 2003). Sillä ei ole mitään tekemistä kulttuurin tai shokin kanssa. Ei täällä mitään shokeeraavaa ole, eikä täällä ole niin erilaista kulttuuriakaan. Kaikki on lähes samanlaista kuin Suomessa. Päivät ollaan töissä. Illat ollaan kotona ja viikonloppuisin juhlimassa. Syön aamulla voileipää, lounaalla lounasta ja illalla mitä kaapista löytyy, enkä ole järkyttynyt täällä kertaakaan. Mutta miksi silti puhutaan kulttuurishokista?
Olen huomannut, että kulttuurishokki koostuu kolmesta elementistä: yksinäisyydestä, epävarmuudesta ja saamattomuudesta. Nämä kolme eivät itse asiassa ole kulttuurishokin syitä vaan seurauksia. Samaan aikaan ne ovat kuitenkin itse asiassa kulttuurishokki, eli ne asiat joina se näkyy ulospäin.
Kulttuurishokin välttämiseksi minun pitää ymmärtää kolme asiaa:
- En ole paikallinen
- Olen täällä vain tilapäisesti
- Kaikki tapahtuu hitaammin
Paikalliseksi ei pääse hetkessä. Eikä oikeasti monessa vuodessakaan. Vaasassa asuessani kuuden vuoden jälkeenkin oli vissi ero siinä, etten ollut käynyt samoja kouluja tai tuntenut lähes koko ikäluokkaani. En tule "paikalliseksi" koskaan. Tämän ymmärtäminen on tärkeätä, jotta muistan, ettei elämän pidäkään olla minulle yhtä helppoa kuin Suomessa.
Olen täällä vain tilapäisesti. Koska komennukselleni ei ole määritelty loppupäivää, tämän ymmärtäminen oli vaikeata. Tässä vaiheessa päätin ehdottomasti olla täällä kaksi vuotta. Sitten annan itseni valita. Tämä päätös sekä vapauttaa että sitoo. Se poistaa mahdollisuuden edes miettiä nopeampaa poislähtöä, eli sitoo minut tänne. Samaan aikaan se vapauttaa minut "pakosta" tulla aidoksi osaksi tätä kaupunkia.
Kaikki tapahtuu hitaammin. Ihmisen mieli avartuu ja herkistyy ympäristölle kun se viedään uuteen erilaiseen ympäristöön. Kun kaikki on uutta kielestä, ihmisistä, lattiasta, katosta, kaduista, työpaikasta, ilmastosta, äänistä ja työkaluista lähtien on hyväksyttävä, että tekeminen on hitaampaa. Itsellä tämä on näkynyt päättämättömyytenä ja epävarmuutena aivan arkisten asioiden suhteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Kulttuurishokkiakin on kahdenlaista. Sitä mikä tulee mennessä "vieraaseen" kulttuuriin ja sitä mikä tulee palatessa tuttuun. Minä väittäisin, että jälkimmäinen on pahempi.
Osa teistä varmaan tietää fetissini, fiksaationi ja epätoivoisen unelmani noihin kaukaisiin itäisiin maihiin. Ne kerrat kun sieltä olen tullut takaisin kylmään pohjolaan, olen oikeasti itkenyt itseni uneen. Miksi täällä mikään ei säväytä? Miksi kaikki on niin äärettömän helppoa? Miksi ihmiset ei oikeasti ymmärrä, että maailmankaikkeuden jokaisella mittarilla me olemme nöyhtää.
Näin silti, että kaikki matkani tuonne fengshuin ja lohikäärmeiden pesään eivät ole olleet helppoja. Paikan päällä olen riutunut Juhon kuvailemissa tunteissa, itkenyt yksinäisyyttä ja yrittänyt todistella itselleni, että kaikesta selviää... ovathan jotkut käyneet armeijankin.. Mutta silti. Jo Finnairin lähtöportilla tuntuu pahalta, kun tietää mihin on menossa.
Onko se sittenkin sitä, että tietää mihin on menossa... Täältä lähtiessä vieraaseen paikkaan ei välttämättä tiedä mitä vastassa odottaa. Shokki tulee jos tulee. Tai sitten shokki tulee siitä, kun sitä ei tullutkaan. Tai jotain.
Saa nähdä mikä shokki sitä tulee, kun täältä joskus palaa. Aina sitä kaipaa mitä ei silloin ole.
Uskallanpa sanoa kyllä senkin, että kaukaisissa maissa on tuo shokki varmaan hieman erilainen. Kulttuuri ja ihmiset kun ovat aidosti erilaisempaa...
Saksassa se muistuttaa olemassaolostaan tuo kulttuuriero joka kerta meinaan siinä kohtaa, kun juokset koko ruhon painolla päin ovea. Se aukeaakin sisäänpäin. Niin aina.
Joo. Eikä siihen taida ikinä oppia. Vähintään 30% avauksista menee väärään suuntaan.
Shokki riippuu myös siitä, kuinka paljon on maailmalla viettänyt aikaa (aiemmin + sen hetkisellä kerralla) ja kuinka kauan siellä aikoo olla (fiilis siitä, että vituttaako seuraavat kuukaudet tai vuodet kohteessa). Kuinka suuria elämänmuutoksia maasta toiseen muuttamiseen liittyy jne.
Jussukan kanssa olen samaa mieltä Suomeen paluusta. Mehän jo tiedetään, miten hommat täällä toimii eikä mikään ole enää uutta. Uudessa (koti)maassa on jatkuvasti jotain opittavaa, jolloin shokki on pienempi siihen suuntaan.
Kulttuurishokki ei itseasiassa johdu mistään muusta kuin ihmisen perusturvallisuuden järkkymisestä. Ennen ah-niin-fiksu-ja-filmaattinen jokapaikan höylä saa havaitakin olevansa jatkuvasti a) väärässä b)rikkovansa paikallisten tapoja/tottumuksia/ovia ja c) havaitsee lähes kaiken edellisessä elämässään "totuutena pitämän" olevan jotenkin vinkkarallaan.
Tästä seurauksena hän loppuviimein kokee olonsa sen verran epämukavaksi, että itselleen vit*uillakseen hän alkaa vihata koko kyseessäolevaa kansakuntaa (vrt. Seppo Rädyn suhde Saksaan).
Unfortunately, külttüürishökkiin ei möyskään ole mitään lääkettä. Etes viina ei auta, kuin hetkellisesti. Tärkeää on kai tiedostaa oma roolinsa suhteessa tehtäviin päätöksiin (MÄÄ halusin tänne, MUN kuuluu tehdä tästä kiva kokemus). Sängynpohjalla makaamisen ja maailmalle vittuilun ei ole tiedetty helpottavan kenenkään oloa. Ainakaan pitkässä juoksussa.
Uijui. Ja kuten muutkin ovat sanoneet, niin useimmille meistä se kotiinpaluun mukanaantuoma shokki on vielä niimmaan hemmetin paljon kovempi. Jes. Onpahan juho (ja masse möys) ainakin jotain mitä odottaa...
Niin. Ensinnäkin pitää kiittää asiantuntijaa kommenteistaan. :)
En kuitenkaan lähtisi itseltäni vaatimaan tekoja kivaa kokemusta kohti.
Lähinnä ainakin mulle on ollut tärkeätä hyväksyä vaikeudet. Siis todeta itsellensä, ettei olekaan minun vikani, että "olen aina a) väärässä, b)rikkomassa paikallisten tapoja/tottumuksia/ovia ja c) havaitsen lähes kaiken edellisessä elämässään 'totuutena pitämän' olevan jotenkin vinkkarallaan."
Kun tajuaa, ettei olekaan niiin huono ihminen, niin elämä on taas paljon mukavampaa.
Moon oikias, soot vääräs, hää o vääräs, moomma oikias, tootta vääräs, hyö o vääräs.
Juu.
Näinhän se on. Pohojalainen olla-verbin taivutus. Tätä on harjoteltu.
Niin kuin näistä aiemmista kommenteista huomasit, et ainakaan ole ainoa, joka potee noita fiiliksiä mennessäsi ulkomaille pidemmäksi aikaa. Meikälläkin ollut "muutama" pidempi keikka ulkomailla mutta silti samat shokkifiilikset nousi pintaan Wienissä tänäkin keväänä. Puol vuotta on aika lyhyt aika ja siinä ei vielä juuri ehdi edes kotoutua. Muisteleppa, miten aikanaan alettiin kuitenkin elää aika kotoisasti Prahassa ;)
Ehkäpä juuri tuon takia oli aina todella helpottavaa päästä Wienistä käymään Itä-Euroopan puolella - missä rähjäisyys ja ihmisten ulkoinen karuus tuntuivat takaraivossa jotenkin kotoisalle... sullakaan ei ole kovin pitkä matka pirssillä sieltä vanhoille kotikulmille! Ilmoittele jos käyt Prahassa. Vaclav asuu siellä nykyään taas ja majoittaa varmasti mielellään. (jos muistat, se mun luokkakaveri siellä)
Tomppa
Joo! Se oli jännä, miten Prahaan kotiutu aivan täydellisesti. Sillon oli toki nuorempi, ja siellä vietti pidemmän aikaa. Toisaalta uskonpa, että ihan samanlaiset fiilikset on ollut silloinkin, mutta ne on vaan tullut esille hieman eri tavalla kymmenvuotiaan pojan päässä.
Jeps, Prahassa pitää kyllä käydä jossakin vaiheessa. Kiitos majotusvinkistä. Otanpa siitä sitten vaarin. Muistan kyllä Vaclavin.
Olipa mukava lukea mielenkiintoisia pohdintoja näin itsekin tuoreena ulkosuomalaisena. Tuli mieleen, että töissä paperisodan pyörittäminen ja pieni ahdistuminen selittynee tosiaan sillä, että ei vaan tiedä vielä miten asiat toimii ja kaikki tapahtuu hitaammin. Se, että pitää samalla oppia, miten pullot palautetaan, kieli, ja vielä työtehtävät, ei olekaan ihan helppo homma.
Lähetä kommentti