maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

Kukistettu kaupunki

Toinen maailmansota oli kääntymässä jo liittoutuneiden voittoon, ja kilpajuoksu Berliiniin oli käynnissä maaliskuun puolivälissä 1945: Amerikkalaiset joukot olivat viikkoa aiemmin vallanneet Kölnin, viikkoa myöhemmin Venäläiset olivat Danzigissa, vain kuukautta myöhemmin Berliinissä.

Samaan aikaan Royal Air Force teki tuhojansa Saksan kaupungeissa. Sir Winston Churchillin uskomuksen mukaan kaikki isot saksalais-kaupungit piti pommittaa, jotta Saksalaisten selkäranka murtuisi. Ilmahälytykset olivat olleet suhteellisen arkipäiväisiä Würzburgissakin. Viereinen Schweinfurt sekä lukuisia muita teollisuuskaupunkeja oli jo pommitettu. Würzburgilaiset eivät uskoneet pommien koskaan saaapuvan heidän kaupunkiinsa. Se oli tuolloin vain uskonnollinen ja korkeintaan kaupallinen keskus, eikä strategisesti tärkeä. Lisäksi huhuttiin, että Churchill olisi opiskellut Würzburgissa.

Vaan toisin kävi. 16.3. klo 21:30 tipahti ensimmäinen pommi tähän naisten ja lasten täyttämään kaupunkiin. Sitä seurasi pari sataa perinteistä pommia ja huikeat 360 000 - 380 000 palopommia. Näitä pudottamassa oli RAF:n mainetta niittänyt Pommiryhmä no. 5 ja sen 236 lentokonetta, jotka pudottivat pomminsa noin 17 minuutin kuluessa. Pommitus keskittyi kaupungin keskustaan, jossa ei ollut mitään sotilaallisesti tärkeää. Vain ihmisten koteja, kirkkoja ja kauppoja.

Virallinen kuolleiden määrä nousi viiteen tuhanteen. Huikea määrä ihmisiä viettivät pommituksen jälkeiset tunnin Main-joessa. Ainoassa turvallisessa paikassa jopa 2000 asteisen tulimeren keskellä, joka pommitusta seurasi. Yli 80 % infrastruktuurista tuhottiin pommituksessa mukaan lukien 35 kirkkoa.

Kun tulet saatiin sammutettua ja pöly oli laskeutunut, Würzburgilaiset rakensivat kaupungin uudelleen samalle paikalle. Liittoutuneiden suunnitelmissa oli siirtää kaupunkia ja tehdä siitä museonomainen muistomerkki sodan kauhuista. Vapun päivänä 1945 kaupungin pormestari lopetti sellaiset suunnitelmat kehottaen kaupunkilaisia rakentamaan tuolloin 1240 vuotta vanhan kaupungin uudestaan.

Nykyään pommituksen tuhoja muistetaan joka vuosi 16.3. Tuolloin Würzburgilaiset kirkot soittavat kellojaan yhtä aikaa klo 21:30 seitsemäntoista minuutin ajan. Keskusta täyttyy silloin asukkaista kukin kantaen kynttilää pommituksen muistolle. En päässyt tänä vuonna katsomaan ja tunnustelemaan tuota fiilistä, mutta kertoman mukaan tunnelma on lähes aavemainen. Pimeä, kevättalvinen kaupunki, sadat kirkkojen kellot soivat ja tuhannet ihmiset seisovat hiljaa kynttilä kädessä. Varmasti joidenkin ihmisten silmistä tipahtaa kyynelkin.

Mutta toisaalta osa paikallisista pitää tilaisuutta typeränä. Saksalaiseen mieleen on toisen maailmansodan jälkeinen propaganda painanut syvän loven. Kansaa on aivopesty ja aivopestään yhä kouluiästä alkaen kertoen, kuinka tyhmästi Saksalaiset toimivat, ja miten väärässä he olivat. Olkoonkin, että aivopesun tarkoitus on hyvä ja moraalisesti oikea, on se opettanut saksalaisille ettei heidän historiassa ole mitään muistamisen arvoista. Monen mielestä esim. omien sodassa kaatuneiden muistaminen on väärin, sillä hehän kaatuivat "pahan" puolesta.

Voin vain kuvitella miten tuo kynttilämarssikin on saanut alkunsa Amerikkalaisten valvovien silmien alla, ja minkälaisen ristiriidan pommituksen sympaattinen muisteleminen on aiemmin täällä aiheuttanut. Nytkään sen muistotilaisuudesta ei isoin kirjaimin lehdissä raportoitu.

3 kommenttia:

Aiti kirjoitti...

Äiti sanoo: Kiitos informaatiosta, muistan vielä Prahan aikuista saksan opettajaani, jolle oli tosi vaikeeta, kun joku joskus tunnilla mainitsi vahingossa Hitlerin

Kari kirjoitti...

Suomessakin on ollut tämänkaltaisia vaikeuksia käsitellä omaa historiaa.

Talvisodan alkuun johtaneista asioista alettiin avoimesti kieskustella vasta sodan alkamisen 50-vuotismuisteluissa 1989. Sitä ennen keskusteluaihe oli lehdistössä ollut tabu.

Omana lukioaikanani 60-luvulla ei historiankirjassa ollut montaa riviä talvisodasta. Siinä kerrottiin että se alkoi (Mainilaa ei mainittu) ja että se loppui ja että rauhanteossa Suomi luovutti alueita. Yli 500.000 karjalaisen uudelleenasuttamisesta ei mainittu.
Jatkosodasta taisi olla useampi rivi, mutta aika ylimalkaista tekstiä sekin. Tässäkään ei käsitelti karjalaisten takaisinmuuttoa ja uutta evakoitumista. Sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä oli maininta.

Lyseossa tietysti nuo talvi- ja jatkosodan vaiheet käsiteltiin yksityiskohtaisemmin ja saimme historiakirjan hyväksyneen virkamiehen tarkoittamaa selkeämmän kuvan tapahtuneesta. Historianopettaja Pekka Iisa kertoi aika laveasti erityisesti talvisodan historiaa. Ja sitten totesi, ettei tästä varmaan ylioppilastutkinnossa kysellä.

Saara kirjoitti...

Onhan siella Wurressa muutakin mita ei mistaan oppaasta loyda. Schonborn Strasse oli Hitler Strasse, Residenssin vastapaisen talon parvekkeelta han piti puheita, Arbeitsamt rakennus joen rannassa toimi natsien paamajana... Ja tietysti Leighton, Faulenberg ja Hinderberg (?) kasarmit. Olen myos kuullut etta jossain pain kaupunkia oli rakennus mihin kerattiin ihmisia keskitysleirille vietavaksi. Se Horst, joka kay Heinzilla suostuu puhumaan naista asioista ilman hapeaa.