keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Pastori sikakatsomossa

Taas hassuttelee vastustajaa HPK

Nyt kun Hämeen ylpeys on kaatamassa Helsingin hurripaitoja semifinaaleissa ollaan täällä tietenkin täysillä mukana. Sähköisistä viestimistä on hyvä seurata peliä ja katsomoa. Ilo oli huomata, että Ritarihallin sikakatsomo oli täysissä voimissa ja uskolliset fanit Sillanpään Reijoa myöten olivat paikalla.

Tuomarille huudetaan, ja ennen kaikkea tehdään peli vaikeaksi vastustajalle. HIFKin kannattajajoukkokin oli kyllä harmittavan äänekäs, mutta eiköhän se torstaina sitten hiljene. Pronssipeliä ei tänä vuonna Kerholle enää soisi, vaikka kai sekin olisi meriitti jättää Kärpät mitallitta.

En ole aivan varma, mutta kuvittelin bonganneeni myös Häkkipään sieltä katsomosta? Onko se nyt niin että Suomen armeija on löystymässä ja suo lomia kesken esimieskoulutuksen muillakin verukkkeilla kuin siskon naimisiin menolla? Mitäs sinne lomahakemukseen kirjoitettiin?

12 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Minä en havainnut ketään pastorikoulutuksesta kiinnostunutta sotilasta sikakatsomossa. Joten jos oli, ei ainakaan huutelemisella huomiota herättänyt. Istuin itse eteläpään maalin takana 6. rivillä, josta näkee loistavasti kentän ja kuulee mainiosti sikakatsomon.

Muuten kirkolliset piirit olivat edustettuina. Kirkkoherra valvoi peliä A3:ssa, kotijoukkueen jäähyaition takana valmiina armahtamaan penkille joutuneet. Hallintokappalainen Kalajan näin taukokahvilla eteläpäässä. Talouspäällikkö Kai Kauppinen oli sikakatsomossa ja jossain peliä oli ollut seuraamassa urkuri Matti Oikarinenkin, jonka näin hallista poistuessani.

Oli tämän kauden paras peli. Ja hyvän HIFK-huutosakin kannustamana sikakatsomokin innostui hyvään suoritukseen. Näkyi miten HIFKin pelaajien selät värähtivät kun pelin jälkeen joukkueen järjestäytyessä riviin siniviivalle, hallissa kaikui jostain C5:stä voimakkaalla äänellä kohtelias toivotus: "trevligt resa till Uleoborg.."

japa kirjoitti...

Okei, myönnetään, että Hämeenlinnassa huumori kukkii. Mutta ei tällä palstalla näköjään tiedetä kiekosta yhtikäs mitään.

Se on sitten huomenna hämeessäkin leikin lasku kaukana, kun tilataan Oulusta hotellihuonetta koko poppoolle. Järjestys on nimittäin seuraava:

1. HIFK
2. Ässät
3. HPK
4. Kärpät

Juho kirjoitti...

Voi japa, voi japa. Noh, ainakin tulee hyvä finaalisarja, kun on joko Hämeenlinnaa tai ryminää.

Vaan kuka uskoo Kerhon kultaan?

1. HPK
2. Ässät
3. Kärpät
4. HIFK

Kari kirjoitti...

Minä uskon.

jussukka kirjoitti...

Kyllähän se valitettava tosiasia on, ettei noin hyvin alkanutta pronssiputkea kannata katkaista. Vaikka olenkin kärppämies, niin ilolla luovuttaisin sen pronssin Hämeenlinnaan.

Kyllä perinteet voittaa aina tällaiset yhden kauden ilmiöt...

Järjestys siis:

1. Ässät
2. HIFK
3. HPK
3,1. Kärpät

japa kirjoitti...

Tässä ilmeisesti joutuu pääsiäisloman kunniaksi ottamaan pari olutta paikallisessa kisakatsomossa erään toisen vaasalaisen mukineuvoksen kera.

Taitaa kyllä tuo mukineuvos olla JYPin miehiä, tiedä sitten mitä joukkuetta tänään kannattaa...

Juho kirjoitti...

Lartsa on sentään syntynyt Hämeenlinnassa, että eiköhän sieltä Kerhon miähiä tule vastaan...

Jussukalle varoiksi suurkiitokset kolmannen sijan lahjoituksesta. Jos käy niin huonosti, niin lähetän sulle HPK pipon postissa. Pääset paremmin kannustusfiilikseen.

japa kirjoitti...

Ai sekin on Linnan miehiä? Perhana, saas nähdä päästänkö sitä ollenkaan yökylään tänään saati sitten vietä kuutta tuntia junassa huomenna sen kanssa..

japa kirjoitti...

Kyllä mä jouduin hyväksymään sen - SEKÄ erään vaasalaisen ex-nuijan fillarin tuonne ullakolle. Voidaanko mua enempää nöyryyttää?

Kaiken liksi fillarin etuvanne soikeena, eikä saa hevillä myytyä.

kirsi kirjoitti...

Japa, japa... Soon HIANO fillari, eikä mikään romu. Vaasalaiset saa propsit siitä, että kaupungin keskustassa säilyy pyörä 2,5 vuotta. Melkein vahingoitumattomana.

Tarjoan fillarikuljettajille bisset. Ens lauantaina. Kanpissa, höyryävän juustopadan äärellä :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiakosta viis, mutta siihen yhdyn, että Vaasassa sattuu ja tapahtuu. Näin jälkeenpäin vois sanoa, että lähinnä sattuu. Mutta, oli tosi hauskaa käydä domissa pitkästä aikaa juomassa 2,5 euron hintainen olut ja toinen. Valtsikan sanoin tunnelmakin oli kuin vuoden 2003 edarikaljoilla: tupa oli täynnä pelkkiä vanhoja jyyriä.

Lauantaina nähdään eräitä teistä. Älkää unohtako kulttuurielämystä ennen juustopataa!

japa kirjoitti...

Kiva tavata pitkästä aikaa, anonymous!