torstaina, elokuuta 25, 2005

Pfandflasche 25c

On asioita, jotka vaan osataan paremmin, kun ne tehdään pienellä porukalla. Suomen pullopanttisysteemi on verraton ainakin näin kuluttajan kannalta. Toivotaan nyt, ettei Lidli sitä pilaa.

Vielä kaksi vuotta sitten tässä maassa tehtiin pullojen palauttaminen mahdottomaksi. Asiakkaan tuli kuulemma palautuspisteellä esittää kuitti, että pullot ovat oikeasti ostettu juuri tästä kioskista. Jos tuollaista lappua ei ollut, sai sitten tehdä pulloillensa mitä halusi.

Nyt on sentään jo kehitytty sen verran, että jos kaupassa on ko. pulloja myynnissä, niin tyhjät otetaan myös takaisin. Tosin en tiedä onko kuittien keräämiseen vain kyllästytty.


Vein viikonloppuna pulloja Wallmarttiin. Elämäänsä kyllästyneen oloinen virkailija niitä otti erillisellä tiskillä vastaan ja molotti saksia. En ymmärtänyt mitään.

Mukinoimatta sain palauttaa juomasäiliöitä, joissa luki wall-mart, sekä joitakin muitakin tunnettuja lasikappaleita. Lopulta käsiini jäi vain 5 (palautus)pulloa, jolle äijä kehotti tekemään mitä lystää. No heitin ne tietenkin viereiseen roskikseen kierrätyksen kunniaksi.

Automaatio on kuitenkin saapumassa tännekin. Nimittäin kun äijä oli käsin pullot ja niistä tulevan rahasumman laskenut hän näpytteli sen kassakoneeseen, painoi nappia, ja seinän viereisestä automaatista kilisi kolikoita. On se kätevää.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuh kuulostaa eri kätevältä. Kyllä se on niin kiva asua suomessa:)

Tosin sää vähän temppuilee...sataa lähinnä vettä, ei enää niin kovin kesäistä.

Anonyymi kirjoitti...

eikö Saksassa pitäny olla työvoiman kallista??? Kuulostaa siltä, että ainakaan juomapullojen palautustiskin virkailijalle kovin paljon palkkaa makseta. eläköön automaatio!

Anonyymi kirjoitti...

Noihan on käytännössä useimmiten puolalaisia.

Useimmiten mäkin kierrätin saksassa pullot perusroskiksen kautta, kun en jaksanut eritällä niitä eri kauppoihin.. Silly me.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja puolalaisethan on tunnetusti halboja sakuissa.

Juho kirjoitti...

Jepulis. Työvoima ei kyllä käsittääkseni voi olla yhtä kallista kuin Suomessa. Tai ainakaan työvoimakuluja ei ole niin tiukoille väännetty kun Suomessa. Tuosta lähi-metzgeristä ainakin sen jo pääsee huomaamaan. Muuallakin tuntuu olevan aina se yksi lapioon nojailija mukana