keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Päivän kulttuuriero

Kävin tänään pankkiautomaatilla ja nostin käteistä. Käteinen on täällä ilman muuta kätevin maksiväline. Pienet kaupat, kioskit ja kahvilat eivät kortteja tunne. Luottokortteja eivät tunne edes useimmat ruokakaupat. Niinpä minäkin olen joutunut hankkimaan oikein sellaisen lompakon, johon mahtuu yli kymmenen euroa käteistä.

Noh, mutta se on sivuseikka. Nostin 100 euroa, ja kone suolsi minulle yhdeksän kymmenen euron seteliä ja kaksi viisieuroista. Mieleen tuli Suomessa opiskelijoiden kampanja saada kympit automaatteihin ja otto.:den tyly vastaus: on liian kallista.

Onkohan joku miettinyt tuon käteisen kierrätyksen ihan loppuun asti. Pankkien omistama otto. sanoo ettei heidän kannata antaa kuin 20 -merkkisiä seteleitä. Samalla he haluavat asiakkaat pois tiskeiltään. Kuinkahan paljon kioskin tätejä juoksee pankeissa päivittäin vaihtamassa pienempiä seteleitä? Entäs isot liikkeet? Vastaanottaako Citymarket niin paljon viiden euron seteleitä, että niistä riittää joka aamu pohjakassaksi, vai saavatko hekin rahakuljetuksessa tukuittain pikkupaperia?

Noh, oikealla käteispalvelujen hinnoittelulla suomalainen pankki tietenkin tästä hyötyy. Näin kuluttajan (ja nakkikioskin pitäjän) kannalta kuitenkin hieno ominaisuus saada pikkurahaa suoraan seinästä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pienin summa, jonka voit nostaa automaatista on 5 Euroa. Tama kai siksi ettei aiheuta asiakkaana sita paljon huudetua Stauta pankkiin?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Juho, kun vihdoin palaat takaisin muuhun elämään. Ymmärrän, että jalkapallo on elämää suurempi asia, mutta kun en ymmärrä jalkapallosta muuta, kuin että se pallo olis tarkoitus saada maaliin, on blogin viimeaikainen seuraaminen ollut melko vaivalloista.

Tuosta "pikkurahan" saamiseen automaatista: eikös siinä ollut myös takana kuningasidea, että näin saadaan kansa kuluttamaan entistä enemmän ja Suomen talous nousuun? Ideahan on vienyt vain siihen, että kahden euron ostoksetkin maksetaan pankkikortilla eikä kukaan ymmärrä rahan arvoa. Kuka enää tietää, mitä maito maksaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on se seikka, joka aiheuttaa joka kerta yhtä paljon ihmetystä suomipojan keski-euroopan reissuilla: kortti ei käy. Kaiken huippuna yleensä vieläpä niin, että ovessa on kyllä masterin ja visan logot, mutta kortti ei silti käy. Viimeksi mulle leviteltiin käsiä Itävallassa ostaessani rohtoja apteekista ja yrittäessäni maksaa ne Visalla. Summa oli kuulemma liian pieni. Ostokset teki n. 20 eur.

Käteinen raha on turha kapistus. Jos kaikki siirtyisivät korttimaksamiseen, säästyisi myös pankeilta pitkä sentti, kun ottaa huomioon rahan käsittelyyn liittyvät kustannukset kassaholvi-investointeineen ja ulkoistettuine rahakuljetuksineen ja Ottomaatteineen sekä muine turvatoimineen. Ehkä se on enemmän asennekysymys kuin käytännön ongelma.

Arvopaperipuolen arvo-osuus -systeemi on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että kaikenmaailman liput, laput ja setelit voisi unohtaa ja siirtyä sähköiseen maksamiseen.

Vai vieläkö siellä Saksassa saa pörssikaupan päätteeksi ihan oikeita osakekirjoja todistukseksi omistuksesta?

Anonyymi kirjoitti...

En vastaa tuohon automaattikeskusteluun, mutta mua on pitkään mietityttänyt pankkien halukkuus saada asiakkaat nettiin (=pois pankkien tiskeiltä).

Nyt ne sitten on alkaneet ihmettelemään, että miten heidän tulisi myydä tuotteitaan, kun eivät näe asiakkaita. Mullekin tulee pari kertaa vuodessa soitto, jossa mua yritetään saada pankkiin "keskustelemaan ajankohtaisista asioista" => ostamaan erilaisia lainoja ja rahastoja.

Pöljät.

Juho kirjoitti...

Kiitos Noora, paluu arkeen se on edessä taas. Tosin joutuu aina hetkittäin palaamaan jalkapallon maailmaan syksyllä EM-karsintojen aikaan. Tosin huomattavasti vähemmän. Ostin kuitenkin liput tuohon Saksa-Irlanti peliin 2.9. Samana päivänä pelataan myös Suomi-Puola.

Ja Loc, tähän asiaan on Suomessa auttanut jälleen kerran se pieni koko ja ns. konsensus päätksenteko. Suomessa on kauppiailla euroopan pienimmät kulut ottaa vastaan luotto- ja pankkikorttimaksuja. Näin systeemi on levinnyt, eikä kauppias katso kieroon Visalla pähkinänsä maksavaa Loccia. Näissä kuluissa on Suomessakin nousupaineita, mutta olemassaolevia etujahan ei kuluttajalta voi ryöstää.

En sitten tiedä miten Euroopassa pääsisi samaan tilanteeseen. Toistaiseksi ymmärrän hyvin, ettei paikallinen metzgerei luovu 80%:sta lounaskatteistaan maksamalla Visalle 60 senttiä joka lounaasta. Money talks.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mä olen muuten Lyonissa enkä Pariisissa...huomasin vaan tuon linkin minun blogiin.

Juho kirjoitti...

Auts. Anteeksi. Vaihdan heti... Luinkin kyllä, että olet Lyonissa mutta jotenkin se unohtu.

Juho kirjoitti...

Jaa niin ja Noora, ilahduin kovin kommentistasi! Jatkathan samalla linjalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulimma huhuja, että Suomesta on ppistumassa kokonaan pankkikortit. Eli sen jälkeen kävis enää luotto ja kätteinen.
Tää on varmaan joku Luottokunnan ja pankkien suuri conspiration kansaa vastaan(?)
no, mun elämää se ei muuttaisi yhtään.. Mutta ne mummot!