maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Tag 30: Pronssia!!!

Luxembourgin kaduilla näkyi pelin jälkeen niin paljon Portugalin lippuja ja juhlakulkueita, että hetken aikaa luulin maailman kääntyneen päälaelleen. Olivatko kaikki muut nähneet jotenkin muuten kuin minä? Olinko minä ainoa, joka näki Schweinsteigerin kolme maalia?

Onneksi sentään TV:n hidastukset ja tekstiviestit häivyttivät mielestäni pelon Beautiful Mind -tyyppisestä hulluudesta. Katsoin leffan toisen kerran, ja olen nyt käynyt läpi kaikki ystäväni, ja kyllä. Te kaikki olette nähneet toisenne. Ihana asia sinänsä. Ja mahtava elokuva.

Mutta takaisin jalkapalloon. Saksa sai kunniakkaan lopun MM-kisoilleen. Voitettu pronssi on parempi kuin mitä kukaan osasi odottaa! Media leipoi heti Saksan joukkueesta (Unsere Jungs) sydämen maailmanmestareita, ja heitä he myös kansan mielessä ovat. Ylpeys, asia jota Saarakin huuteli, on palannut tähän maahan. Varokaa vaan, Euroopan talouden jättiläinen (ja viime aikoina murheenkryyni) lähtee tästä nousuun.

Illalla Portugalilaisten ilon miettiminen sai vielä hymyn huulilleni. Kaiken huijauksen, kieroilun ja politiikan keskellä tuo jalkapallo kuitenkin iloa paitsi voittaneiden, myös hävinneiden mieleen. Suomalaiselle fanille tämä on tärkeä ominaisuus.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Forza Italia! MIstähän Juho nyt kirjoittaa, kun kisat on ohi?

Anonyymi kirjoitti...

Joukkue, jonka viimeksi olisin toivonut voittavan, vei kisat. Vähän kiristelee mutta kai se kohta unohtuu.

Siirryn seuraamaan Helsinki Cupia, siellä luulisi olevan suomalaisiakin voittajia.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä voitto meni harvinaisen paljon oikeaan osoitteeseen. Kertakaikkiaan, mahtava juttu.

Ja mikä tärkeintä, ilmeisesti edes Jussila ei voittanut tiukkaa vedonlyöntiä.

Jäipä hyvä mieli noista kisoista.

Anonyymi kirjoitti...

Iloinen olen myös siitä, että Jussila ei ollut oikeassa!

Eikös Hesa-cup ole kansainvälinen turnaus? Suomalaisia voittajiako?

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se todella kv turnaus mutta jos historiaa katsoo, niin kyllä suomalaisia voittajia on enemmän kuin ulkomaisia.

http://www.helsinkicup.fi/Default.aspx?tabid=2673

Juho kirjoitti...

Eiköhän sitä taas palata näiden kirjoitusten kanssa siihen normaalielämään, eli kaikkeen epänormaaliin Saksalaiseen käytökseen. Sitä kyllä vielä riittää. Jaksaisko sitä vielä epilogin kirjoittaa näistä kisoista