maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Tag 31: Ei kunniaa

Voi finaali.

Hieno peli tosin. Täytyy sanoa, että Italia on pelannut todella järkevää jalkapalloa, ja kaikesta puolustusvoittoisuus höpinästä huolimatta peli oli ajoittain jopa viihdyttävää.

Vaan ihmetellä täytyy Ranskaa. Kokeneelle joukkueelle sattui valtava määrä pieniä virheitä. Omituisia ajatusten ristiinjuoksemisia ja henkilkohtaisia mokia oli niin paljon, että Italia olisi voinut ratkaista pelin jo ennen yksitoistametrisiä. Kaikkien lapsellisten virheiden äidin teki kapteeni Zinedine Zidane.

Täytyy sanoa, että huipulta kannattaa tippua kertarysäyksellä. Lisää pisteitä saa, jos uransa lopettaa tyylillä, mutta se on niin kovin vaikeata. Voihan toki spekuloida, olisiko Italia kärsinyt MM-historiansa ensimmäisen tappion rangaistuslaukauskilpailussa, jos Zidane olisi ollut tuomassa itsekunnioitusta ja -varmuutta Ranskan joukkueeseen. Olisihan se ehkä muuttanut asetelmaa, mutta vaikea on voittaa, jos vastustaja tekee joka vedosta maalin. Virheellä se rankkukisa hävitään, ja niitä Ranska teki enemmän jo alkuvihellyksestä lähtien.

Vaan on se jännä. Miten maailman legendaarisin tällä hetkellä pelaava Zidane voi menettää malttinsa tuolla tavalla? -Ja vielä tasapelitilanteessa jatkoajalla. Olisi mielenkoontoista tietää mitä tuo Italiaano Zidanelle huuteli, että sai miehen noin hermostumaan. Jälleen kerran toistan: fiksusti pelattu Italialta, ja kunniatonta tuolta niin ylpeältä Ranskalta.

Harmillisen lisävärin finaaliin toi saksalaisvoittoinen yleisö, joka vihelsi tuomareille, jotka tekivät vaikean ja selkärankaa vaatineen oikean päätöksen, sekä Italialaisille, jotka eivät tilanteessa tehneet mitään väärin. Tämä selittyy sillä, että suurin osa yleisöstä oli autuaan tietämätön Zidanen head-buttista.

Stadionilla ei näytetä hidastuksia. Tämä on fiksu ja oikea sääntö, koska jos hidastuksissa mässäiltäisiin esim. tuomarien virheillä, voisi tunnetaso 80 000 katsomoissa latautua hallitsemattomaksi. Voisi kuitenkin olla syytä tehdä tähän sääntöön poikkeuksia, mutta tämähän vaatisi jälleen sitä tuomaria videolaitteen edessä, jota ei jalkapallossa voida suvaita. Olisi ollut hieno kuulla yleisön kohahtava reaktio hidastukseen, jossa Zidane kolmen askeleen vauhdilla lyö päällään Italiaanon rintaan. Ele, josta on kunnia kaukana.

Erityisen juhlamaininnan finaalissa ansaitsee päätuomari, joka uskalsi käyttää avustavan tuomarin mielipidettä Zidanen asiassa. 22 pelaajan ja vaihtopenkin valvominen yli jalkapallokentän kokoisella alueella on yhdelle tuomarille mahdoton tehtävä. Tyylihän tästä tuomitsemistavasta on kaukana, mutta siitä saamme kiittää sääntökirjaa, jonka tekniikan vastaisuus ei salli avustavalle tuomarille edes pilliä. Vaikeata siitä on kunnialla selvitä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pari pientä korjausta:

- Italia ei ole koskaan aikaisemmin voittanut rangaistuslaukauskilpailua MM-tasolla.

- Historiassa on vain kerran aikaisemmin ratkaistu maailmanmestaruus rankkukisassa, tämä vuonna 1994, jolloin pilkkuja veteli Brasilia ja Italia. Italia siis hävisi tuolloin.

- Erotuomari teki päätöksensä antaa punainen, kysyttyä tilanteesta 4. ja 5. erotuomarilta, jotka seuraavat peliä kentän laidalta. Nämä olivat ilmeisesti nähneet tilanteen tv-kuvista. Hyvä päätös silti.

Kiitos.

Juho kirjoitti...

Oho. Pikkuvikkoja.

Pitää siirtyä tuonne Sportruudun puolelle jos haluaa oikeata jalkapallovaktaa... Täällä se on kuulijan vastuulla. :)

sportruutu kirjoitti...

Pliis nou! Mulla on takki tyhjä. Kisat imi musta kaikki voimat. Haluan kuulla lähipäivinä, miten MM-kisat vaikuttivat talouteen, kuulin jo, että Adidas ja Puma hakkasivat Niken mennen tullen. Toivottavasti Saksa nostettiin jaloilleen, kahden vuoden päästä nostetaan köyhä Itävalta ja vielä köyhempi Sveitsi EM-kisojen avulla ylös :)

Anonyymi kirjoitti...

5. erotuomari ei saa puuttua pelin kulkuun mitenkään, koska hänellä on käytettävissään pelitapahtumia seuraava monitori. FIFAn mukaan 5. tuomari ei puuttunut tilanteeseen.

SOS Racism-organisaation "luotettavista lähteistä" (?) saamiensa tietojen mukaan Materazzi olisi haukkunut ZZ:a likaiseksi terroristiksi, josta ZZ:lta sitten (kummallista kyllä tältä mieheltä) levisi pata täysin.

ZZ:han on kotoisin Algeriasta.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ja 4. erotuomarilla ei ole monitoria käytössään. Anyway, oikea päätös, mutta harmillinen Zidanen kannalta.

Anonyymi kirjoitti...

No joo, harmillinen, mutta ihan itsehän se tilanteensa aiheutti.

Anonyymi kirjoitti...

No niin no, tarkoitan harmillista uran päätöstä.

Aina näissä kirjoituksissa saa olla niin tarkkana...