Lähtö

Kauhea määrä kiirettä muka seuraa täältä Würzburgista poistumista. Toisaalta suurin osa pakollisista tekemisistä on perinteiseen tapaan vielä auki näin lähes lähdön aattona. Sopimusten lopetukset menivät suht vaivattomasti lukuun ottamatta puhelinoperaattori O2:ta, joka pomputteli kolmella tiskillä, enkä vieläkään ole saanut kännykän hiljentymisestä vahvistusta.

Lauantaina vielä läksiäiset ja sittenhän tämä expatriaattikausi on tässä. Seuraavaa odotellessa voi ihailla vaikka LinkedIn -banneria, jonka lisäsin tuonne oikealle. Lisäksi nyt pitäisi ääkköstenkin olla Bloggerin beta-versiossa kunnossa, eikö?

Lähtöä tekemässä

Enää alle kaksi viikkoa Saksassa ja lähtövalmisteluissahan tämä menee. Pahoittelen lasikistunutta postaus-vauhtia.

Jotenkin se ei nyt tunnu enää merkittävältä, että Metzgerein edessä myy 11-vuotias poika itse tekemiään joulukoristeita ja kynttilöitä. Nuori lupaava kauppamies kyselee jokaiselta vastaantulijalta hennolla äänellään, tahtoisivatko he ostaa kotona tehtyjä kynttilöitä ja koristeita. Vastineeksi hän saa ainakin valtavan määrän sympatiaa.

Päivän Viiv ja Wagner kertoo ehkä fiiliksestä enemmän.
http://www.hs.fi/viivijawagner/1135223299604

Pahoittelen hiljaissuutta.

Muutin blogini uuteen beta -ympäristöön, ja tämähän ei sitten Mäkillä ilmeisesti toimi. Toivotaan, sano.

Käykääpä kuitenkin naurahtamassa tälle.

Lähtemisiä

Niinhän se on, että routa porsaan kotiin ajaa. Linkkilistanikin on jo käynyt vanhentumaan, kun Linnunradan liftari, Mussuliini, Slovakian Valloittajat, Humanisti Mainzista ja monet muut ovat palanneet ulkomaan rupeaman jälkeen Suomeen. Syyt ovat varmasti yhtä moninaisia kuin ihmisetkin, mutta aika isolla prosentilla maailmalta tullaan takaisin kotiseudulle.

Vaikka routaa ei asiasta voikaan syyttää, olen minäkin nyt tekemässä lähtöä. Nimenomaan lähtöä, enkä paluuta, vaikka Helsinkiin menenkin. Matkaliput on ostettu, aikataulut sovittu ja kaikki määräaikaiset sopimukset ovat seuraavaksi taistelun kohteena. Tänään on jäljellä vielä kuukauden päivät Würzburgissa Mainin rannalla, jonka jälkeen löydän itseni ainakin hetkellisesti Kirsusein naapurista.

Vähän haikealta tuntuu lähteä tässä vaiheessa tutuksi käyneestä pikkukaupungista. Vaikka Helsingissä ja Suomessa on kiistämättä puolensa, niin tuntuu siltä, kuin lähtö tulisi juuri kun on rakentanut tänne elämän ja turvaverkon. Tosin niin se varmasti tuntuisi vielä viiden vuoden päästäkin. Kaupunkiin ja kulttuuriin sisäänajo kun taitaa olla sellainen päättymätön prosessi.

Joka tapauksessa Suomeen lähtö tuli yllättävän äkkiä. Olin valmistautunut vähintään muutamaan vuoteen täällä, ja nyt vuosia tulee täyteen vain puolitoista. Näinhän tämä nykyelämä menee, ettei mitään voi suunnitella yli kolmen kuukauden jaksoissa. Päätin siis minäkin tarrautua tilaisuuteen ja lähteä markkinointialalle. Nyt joutuu tosissaan miettimään Mikä on brändi.

Ja mitäs Deutschelinnalle tapahtuu? Hyvä kysymys. Täytyy sanoa, että törmäisin varmasti samaan ongelmaan kuin muutkin Suomeen palanneet Expaattibloggaajat; mistä kirjoittaa, kun kaikki on itsestäänselvää? Katsotaan nyt, ehkä käsittelen vielä hetken maailmalta kotiinpaluun kysymyksiä, mutta kyllähän tämän blogin loppu jo häämöttää. Bloggaamista tuskin lopetan, mutta pitää kehitellä joku uusi teema. Muutama ajatus onkin jo mielessä.

Puhtaat pillit pussissa

Olen tainnut joskus mainita, että saksalainen suhtautuminen muutaman kaljan jälkeen juomiseen on vapautunutta verrattuna Suomalaiseen. Ravintolaan ja yökerhoihinkin ajetaan autolla ja sieltä ajellaan kotiin niin monen kaljan jälkeen, kun nyt sattui ottamaan. Valvonta on vähäistä ja seulontaa (kaikkien puhalluttamista) ei harrasteta ollenkaan.

Täytyy vähän perua sanojansa tämän suhteen. En tiedä onko paikallisessa poliisikoulussa harjoittelujakso meneillään, vai onko kyseessä joku tehoseuranta. Minut on nimittäin viikon aikana pysäytetty kolmesti poliisin toimesta. Kahdesti on myös pilli työnnetty suuhun, kolmannella kerralla vain haastateltu ja tarkastettu paperit.

Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa, että minut on pysäytetty 75 %:lla autoreissuistani viikon aikana. Se on kova saldo. Katsotaan pysyykö tahti yllä.

TIE: FINNTISCH

So once more, a merry welcome to you all to Finntisch, the second annual party. We guarantee you can sing a long to Apulanta at least very late at night! (You can only find out what Apulanta is by coming to Jimmyz on the 25th of November)

Würzburgin syksy on harmaimmillaan

...mutta onneksi isä piristä päivää muutamalla kuvalla

Mikä on Brändi

Eräs markkinoinnin ammattilainen kehotti piruillakseen kirjoittamaan lyhennelmän Adam Morganin kirjasta Eating the Big Fish tänne blogiin. Ajattelin pistää paremmaksi, ja aloittaa kirjan toisesta luvusta. En siksi, että ajattelin kirjoittaa joka luvusta, vaan siksi, että toinen luku herätti vahvoja ajatuksia, josta kaipaisin etenkin Huovisen ja Jussukan kommentteja. Siellä selitetään mikä on brändi, ja mennään metsään. Tai no. Kirjoittaja toki määrittelee brändin oman kirjansa tarpeiden mukaan. Tosin ei hän anna vihjettä siitäkään, etteikö pyrkimyksenä ole brändin yleinen määrittely.

Hän lähteee hyvin käytännönläheisesti määritelmässään liikkeelle. Brändin pitäisi toteutaa seuraavat määritelmät:

1. Brändillä on ostaja ja myyjä; Spice Girls, mutta ei (Englannin) kuningatar. Oston ei kuitenkaan tarvitse tapahtua rahaa vastaan; esimerkiksi puolueilla on brändi.
   
2. Sillä on eriyttävä nimi, ja se on erotettavissa omasta joukostaan; LAPD, mutta ei 14. divisioona, bulgarian jogurtti, mutta ei maustamaton jogurtti
   
3. Brändistä kuluttajilla on mielipide. Lisäksi mielipide pitää johtua muusta, kuin kirjaimellisista ominaisuuksista. (kivi: kovuus, jne)
   
4. Se on luotu, eikä esiinny luonnostaan. Las Vegas, mutta ei Suomen tuhannet järvet (tosin tässä vaiheessa kirjoittaja pistää sulkeisiin ison kasan tavaraa, josta voidaan päätellä, että esim Steven Spielberg ja Andy Warhol saattavat sittenkin olla brändejä)
   

Jaa että mitä? Niin että Englannin kuningatar, Suomen presidentti ja YK:n pääsihteeri eivät ole brändejä? (1) Mitä ihmettä? Kyllä minä ainakin uskon, että Presidentin kansliassa pohditaan tarkkaan ovatko julkilausumat presidentin kanslian arvokkuuden ja perinteiden (brändin) mukaisia. Samoin uskon, että Englannin monarkistit ovat kuluttaneet paljon aikaa siihen, miten kuninkaallisuus-brändiä pidetään voimissaan. Eihän muuten veronmaksajilta löydy satoja miljoonia sen ylläpitämiseen.

Kohdassa kaksi taas unohdetaan tehokkaasti, että usein määräävässä markkina-asemassa brändiä pitää luoda nimenomaan yleiselle asialle, eikä niinkään erottavalle tekijälle. "Ikinä en oo maitoo juanu... enkä jua!", "Puoli kiloa päivässä", "Voi on aina voita". Pian näemme varmasti myös bio-dieselin brändäystä, aurinkoenergia -mainoksia, ja yritelmiä tehdä kierrätyksestä brändiltään houkuttelevaa. Kyllä näissä kaikissa pyritään luomaan brändi yleiselle asialla -maidon suhteen lienee onnistuttukin?

Kolmoskohdassa Adam Morgan on oikeassa. Jos jotakin asiaa voidaan kutsua brändiksi, siitä on pystyttävä sanomaan mielipide, joka perustuu fiilikseen ja abstrakteihin asioihin mieluummin kuin kovan luokan karakteereihin. Tosin tämäkin raja on häilyvä. Tulikivi, muttei kivi on vielä selvä, mutta kuinka selkeästä Kivitalo -brändiä edustaa nimenomaan sen luoja: Luja-kivitalo. Ehkä Luja-kivitalo menikin metsään brändäyksessään. Ainakin minä sanon kivitalo, muttei kivi.

Neljätä kohtaa lienee turha tässä pohtiakaan, kun kirjoittaja vie itse siltä jalat alta seuraavassa lauseessa.

Pitäskö lopettaa nyt tähän tämä avautuminen, vai pitääkö muka olla ratkaisuhakuinen.

Mikä se brändi sitten on? Englanninkielinen wikipedia antaa aika hyvän selityksen. Etenkin lähestymiskohta on hyvä: Brändi on absraktia: "kuvia ja ideoita, jotka edustavat tuotetta". Suomenkielisessä wikipediassa on mainio alkulause: "kaiken sen tiedon ilmentymä, joka liittyy yrityksen tuotteeseen tai palveluun." Tosin tuon lauseen objektin voisi muuttaa "tiettyyn asiaan" On mahdoton määritellä millä asioilla on brändi. Onko Internetillä brändi? Autoilulla mielestäni on brändi, josta autoliitto, taksiliitto jne. yrittävät pitää huolta. Entä isyys? Kuka lähtisi luomaan isyydestä brändiä? Äitien ruoka meni jo.

TIE: 1 year, 2 year, 3 year

The German companies always try to bind you to an agreement of a fixed period. Every agreement you make has a fixed term. I find this horrible. Even in business to business sales, the companies are bound to even three year agreements. How, in todays world, are you going to know where or what you are in three years?!

To consumers, this is also a pain in the bottom. To get internet access, you make an annual agreement. What happens when you change your job and your new employee offers one for free? How about when you move, and the provider is no longer available in your area? What if you know you are moving in six months, are you going to just give up the internet, since you know, you risk wasting money? I might be totally wrong here, let me know if German law or companies understand that people might not be able to plan their life a year, let alone two years ahead.

In business to business the worst case scenario is when an employee makes a few of these long-term agreements. Then he goes on to another company, and his follower will be basically helpless in doing anything new... How do the sales people pull this through? If I'd go to a Finnish CEO and propose a deal where you are bound in for even a year, I'd get some weird looks and a probable no. Anything over four months is too much...


As I'm writing this South Park is on tv. I think I'll never get used to "Oh mein Gott, Sie haben Kenny getötet" "Die Schweine!" Dubbing is not cool.

Saksalainen V.I.P. Lounge

Airport täytti lauantaina 23 vuotta, jonka kunniaksi talo tarjosi 3 live-esiintyjää ja kuusi deejiitä soittamassa teknoa, housea ja kaikkea siltä väliltä. Talon vipeille tarjolla oli lisäksi ilmaista juomaa sekä ruokaa Terminal kakkosen yläkerran V.I.P. Loungessa.

Tippaakaan vippiä ansaitsematta mekin suuntasimme Jussukan kanssa kohti vippitiloja sekä ilmaisia iloja. Sitä iloahan riitti. Miten voi suhtautua tilaisuuteen, joka alkaa kello 21, jatkuu open end -tyyppisesti (oletuksena klo 12 sunnuntaihin asti), ja jossa juomat, siis kaikki juomat, jotka baarimestarit osaavat ovat ilmaisia... Nyt vasta ymmärsin mitä se monta kertaa Vaasan yön kahden tunnin juo-niin-paljon-kaljaa-kun-ehdit tilaisuuksissa todettu sanonta tarkoittaa: "Ilmainen viina ei lopu kesken". No ei loppunut ei. Saksalaiset vipit myös tilasivat kovin usein vettä ja kokista. Tätä voisi kutsua jo synniksi.

Sinänsä Arport ei tuona iltana kauheasti innostanut. Normaalisti ravintolassa on kolme salia ja kolme tyyliä. Ykkösterminaalissa soi elektroninen musiikki, kakkosterminaalissa hip-hop ja Soundparkissa poppi/disko/alppihumppa.. Tämä tuo paikalle joka sortin porukkaa, ja fiiliksen mukaan voi vaihtaa puolta. Syntymäpäivien kunniaksi Airport oli kuitenkin palannut menestystarinansa alkulähteille ja tarjolla oli elektronista musiikkia koko talon täydeltä. Kuten jo vuodesta 1983, Dingon kulta-ajoilta lähtien. Joillekin tämä oli unelmaa, toisille ei. Allekirjoittaneelle ei.

Mutta hieno tilaisuus oli päästä (lähes) miehen ikään päässeen klubin synttäreille. Tästä kunniasta saan kiittää kolleegaani, joka on jo useammin kuin kerran järkännyt minutkin hyviin pirskeisiin Airportin uumeniin.

Webiyhteisöjen kaaosta

Join my network, tule mukaan, ole siellä ole täällä... Ja kaikki virtuaalisesti ja internetin uumenissa. OpenBC, LinkedIn, MySpace, namespace sun muut kommuunit keräävät yhä enemmän väkeä joukkoihinsa. Onko se kuplan alla puhuttu kuuluisa virtuaaliyhteisö nyt vihdoin valtavirtaa? Kuinka moneen yhteisöön sinä kuulut?

Itse tunnustan aktiivisesti LinkedInin värejä. Tuntuu siltä, että palvelu on Suomessa riittävän laajalle levinnyt ja aika hyvin Euroopassakin. MySpaceen en ole innostunut. Ensinnäkin se on ruman näköinen. Tai siis ilmeisesti se olisi Explorerilla hieman paremmin leiskattu, ja tietenkin siellä on kauniita ja yksinkertaisen näköisiä profiileja, kuten Mirellen, mutta suurin osa on sitten tätä täyteen ympättyä sotkua. Sitten kun vielä Saksalaisella nettiyhteydellä sivulle lävähtää Saksan mainokset sitä kuuluisaa saksalaista designia (vaikka kuinka valitsee selaimen valikkoihin että puhuu muita kieliä), niin tekee usein mieli lähteä...

Sähköinen kädenjälki silti harvoin jää yhteen yhteisöön. Koskas viimeksi päivitit profiilisi koulukaverit.comissa, inttikaverit.comissa? Muistatko mitä messenkerisi käyntikortissa sanotaan? Entäs city.fi:n? Mikä se käyttäjätunnus oli? Olinko mä täälläkin? Ei näissä pysy enäää mukana, mutta ei hätää:

Google, joka juuri ohitti IBM:n jossain tärkeässä luvussa, keksii varmasti tähänkin fiksun ratkaisun. Hae, älä lajittele. Googlen pitäisi tehdä virtuaaliyhteisöhakukone, joka pitäisi huolta ihmisen kuin ihmisen jokaisesta virtuaaliyhteisöstä. Sitten kun vielä käyttäjä voisi pientä maksua vastaan saada googlen hallinnoimaan käyttikset ja salasanat, ja käytäjä voisi itse päättää, mitkä jäsenyyksistä ovat julkisia ja mitkä ei niin bisnes on valmis.

Niin, ja liittykää LinkedIniin. Se on hyvä, helppo, ja usein tietojen päivitys kerran vuodessa riittää mainiosti siihen, että valitsemasi tutut saavat sinut kiinni, ja sinä heidät.

TIE: eins zwei Polizei

The policemen in Bavaria seem to be nice enough. Our metzgerei near the office gets frequent visits from nice policemen and women who come by to grab a sandwich or two. The three meetings I've had with the local police have also been nice enough. Apart from the 50 euro fine for talking to a mobile while driving, they've also not been very costly.

But another thing I've noticed, and the locals keep telling me is, they do not have much to do. I do not know of the crime rates in Bavaria, but my stolen jacket seemed worthy enough to interview me for a full hour at the Würzburg police station. I'd say in Finland the police would be quite frank: "it's very improbable we'll find it or the belongings, but fill this report, and that's it." Here they even asked me to describe the keys that were lost in the pocket.

Another surprise I got by the police was that a policeman was waiting for me at my front door one sunny afternoon. The policeman was worried, because in their books I did not live in the apartment, although my car was registered there. I told him I had done my Anmeldung (notice of moving) in good time, and everything should be fine... Didn't find the receipt from the Stadtamt (town hall) though, and thus had to do it again. So please never throw away the receipt from the town hall, since my notice had just dissappeared. And I know I did it, since I was there with a collegue, and we got the Stämpel (blueprint) and all!

So if they have time to go around people's houses, whose records do not match their own, there must not be much going on in terms of crime around here... But well, better this way. I'm not sure if I already linked to this, but this might tell something of the attitude. An attitude not seen in Helsinki during demonstrations in connection to the ASEM -meeting last summer.

Lomaltapaluu

Se on pahoittelujen paikka. Laiskaksi päivittäjäksi saa nyt haukkua, sillä turhan pitkä aika on tuosta viimeisestä kirjoituksesta. En edes lomaviestiä laittanut, vaikka tiedossahan se oli. Tässä välissä kerkesin käymään Suomessa hieman palaveeraamassa Helsingissä sekä viettämässä laatuaikaa Vaasassa. Kiitokse isännille ja emännille!

Vaasa on muuten kaukana. Matkustin sunnuntaina 13 tuntia Vaasasta Würzburgiin. Se on pitkä aika se. Ainakin jos jaloissa painaa Royal Night, vai mikä sen nimi nykyään olikaan.

Saksaan palatessani DB avusti matka-aikaani seisottamalla junaansa puolen tunnin verran Aschaffenburgin asemalla. Juna oli jo valmiiksi myöhässä, koska puolet siitä oli lahonnut matkalle. Ja jos puolet vaunuista jää matkalle, niin onhan se selvä, että sunnuntai-iltana juna oli myös tupaten täynnä... Ihmiset otti kännykameroilla kuvia siitä kaaoksesta, jolla rakas valtion rautatie ihmisiä liikutti.

Plussa puolena täytyy todeta, että olisin ollut oikeutettu lahjakorttiin Die Bahnilta, joka olisi korvannut matkani hinnan. En kuitenkaan päässyt tätäkään hyödyntämään, koska siihen olisi pitänyt olla matkanteosta todiste, esim. matkalippu. Sitä ei konnari onnistunut myymään. Edes kaiken kokeneet konnarit eivät pääse liikkumaan sardiinipurkissa.

TIE: Finntisch!

Second annual Finntisch is here! Last year at about this time, we had a blast at Finntisch and this year we plan to do the same. So dress in Blue and white, drink yourself pretty, paint the Finnish flag to your cheeks and come listen to the music of the land of Lordi!

This all takes place on Saturday, November 25th at Jimmyz Finnish (used to be Irish) Pub on Karmelitenstrasse in Würzburg. We plan to have a bite of Finnish Vodka, a taste of the beer, and a sample of Finnish dishes. For the ones who dare, there'll also be some salmiakki to go with it. And yes all this in Würzburg.

Last year we were surprised how many Finns ended up at the party, and this year we're bound to be surprised again. You'll be even more surprised to see how they party! Photos from last years Finntisch can be found here.

Berliinin sykkeestä sängyn pohjalle

Berliinissä on taas käyty kääntymässä rakkaan luona ja viikonloppu meni odotusten mukaan suht rauhallisesti. Sunnuntai kului erityisen rauhallisissa merkeissä sillä saksan matkan ensimmäinen Grippe on täällä. Se on saksaa ja tarkoittaa flunssaa, eli nenä valuu, kurkku köhii ja yskä röhii.

Joka kerta käydessäni saksalaisessa apteekissa, on mukaani paiskattu taskukokoinen nessu-paketti. Olen kummaksunut aina samaa kaupanpäällistä joka apteekissa, sillä nessupaketteja oli kerääntynyt pienoiseen lääkeboksiini aikamoinen läjä. Eihän kukaan tarvitse noin paljoa nenäliinoja! Olenkin koittanut niitä aina tunkea kavereille, joita flunssa on vaivannut. Nyt, avatessani neljättä pakettia, voin vain todeta että onhan niille aikamoinen tarvek silloin kun on. Olisi vissiin pitänyt ostaa enemmän buranaa, koska kohta joudun jo käyttämään rahaa tähän asti "ilmaisiin" nessuihin...

Tänään olin kuitenkin vielä urhoollisesti töissä tartuttamassa työtovereitani (toivottavasti en). Huomisesta en vielä mene vannomaan, muttta mikäli olo ei ole yhtään parantunut, niin saatan harkita myös lääkärille menoa. Apteekistakin voisi kai tilapäisapua hakea. Ainakin saisi nessupaketin kaupan päälle.

Saksa-Slovenia

Se on illan teema. Suomen ja Kazakstanin taistelua ei nyt pääse ikävä kyllä näkemään, mutta kenties Suomen sitten seuraavana kesänä tuossa naapurimaissa. Peukut pystyssä.

Peukut pystyssä toki myös saksalle. Jalkapallohuumaan päästäkseen pitää taas kaivaa Saksan liput ja kaulaliinat esille. Kotikatsomo odottaa ja velvoittaa.

TIE: The open minded German

I was listening to Radio Gong on Saturday night, and there was a call-in show called "Happy hour". So people called an made their music wishes but also always told the listeners what were their Saturday night plans. A nice show, in a town like this, you'd at least recognize the places rom where everyone was calling, and it feels homey and familiar.

During the show one caller got especially friendly, as he was telling everyone that he is throwing a "Hausparty", since his parents are making their holidays away from home. (In German, you make holidays, you don't just spend them :) As the discussion went on, the firendly fellow also invited all listeners to join his party. He gave out the address and, after the suggestion of the radio-dj, also his cell-phone number. "Yeah, if you're looking for a bit of a cheaper party than going to the bar, come by!"

So there he went, invited the 200 000 potential radiolisteners to his home for the night. I doubt he had that much room, and also doubt many people showed up because of the radioed invitation. I thought it was great, though! You're young, at home without the parents, and of course you want to throw a great party and meet new people. He probably ended up with about ten more guests or something... Let me know, if you were there!

At the same time I remembered the parties that my friends used to arrange when we were about 13-16. Most of the time, it was basically a secret that there was a party going on. Strictly invitation only... Some parties even had designated out-throwers in case unwanted guests arrived... This because of the possibility of the "big guys" coming over to trash the party and spoil everything. I'm not sure if this was just a thing in my home-town, but at that age, I do remember more than one party being spoiled by uninvited guests who somehow wanted a piece of the action.

Although at the age of the caller (probably 18-19) you normally don't have to worry about party trashers, I'd be quite surprised to hear someone announce their house party, address and telephone number to the whole city on the radio. Somehow, we Finns are all afraid of mad-men. People tell me I'm crazy for even publishing my name and photo on this site...

37.688.291,80 EUR

Se on kuulkaa viime lauantaina Ruhrgebietillä voitettu loton jättipotti. Itsekin piti rientää pelaamaan, kun oli tuollaiset rahat tarjolla, mutta eipä käynyt tasan onnen lahjat. Kahdestatoista rivistä parhaimmillaan kaksi oikein. Kolmella oikein olisi jo päässyt omillensa, mutta ei niin ei.

Saksan lotossa veikataan kuusi numeroa 49:n numeron ruudukosta. Ennaltamarkkinointiin 35 miljoonan euron lottopottia, mutta potti kasvoi hurjan peli-innon myötä vielä pari miljoonaa päälle. Täällä oli varsinainen lottohuuma päällä. Siinä lähi-toto-luolan herrakin ihmetteli, kun kävimme englantilaiskaverin kanssa kysymässä että montakos numeroa tässä saksan lotossa pitää veikata, ja mikä se sellainen Super6 on? (vastaa jokeria kai jollakin tavalla) Rahat se taas vei ja maanantaina piti palata toimistolle. Voi voi. Noh, ehkä ensi kerralla.

Loton lisäksi tänä maanantaina ei ole puhuttu sanaakaan Schumacherista. Saksalaisilla on ihmeellinen taipumus jättää vaikeat tai pieleen menneet asiat vain olemaan. Niistä ei puhuta, eikä niitä enää kommentoida. Schumi on voittoisan viikonlopun jälkeen peruspuheenaihe töpaikalla. Kuitenkin nyt, kun maailmanmestaruus oli menetetty, niin asian mainitessani sain vastaan pelokkaita ilmeitä, ja nopean tokaisun, ettei ymmärrä miten noin voi tapahtua... Keskustelu loppui siihen.

Saman asian olen huomannut pieleen menneiden suunnitelmien suhteen. Jos asiat eivät suju niin kuin on paperille piirretty, ei saksalainen harrasta asian puimista ja sen miettimistä mikä meni vikaan, vaan asia tehdään kiertokautta loppuun, eikä epäonnistumisesta enää puhuta. Se on tabu, eikä siitä kukaan ota syitä niskoillensa. Ehkä tämä tosin on vain hyvä asia. Miksipä tällaisia asioita pohtimaan; pääasia että mennään eteenpäin.

Oktoberfest

Saksa on täynnä kaupunkijuhlia eli Stadtfestejä. Näissä jokaisessa Stadtfestissa on olutteltta, jonkinlaista perisaksalaista musiikkia sekä muuta ohjelmaa: teatteria, huvipuistoa, esityksiä ja ennen kaikkea ihmisiä. Miksi tässä kaupunkijuhlien kotimaassa juuri Oktoberfest on se, jonka me kaikki tunnemme? Nyt kun olen siellä käynyt, niin ymmärrän tämän vielä huonommin.

Saavuimme paikalle "oluenjuonnin kehtoon" lauantai-iltapäivänä, ja näky oli koko lailla samanlainen kuin Kiliani Volksfestillä, tosin 10 kertaa suurempana. Alue on huvipuisto. Siellä on maailmanpyörät, vuoristoradat, kummitusjunat, ja kaikki vempeleet, jotka eivät sovi oluen juonnin kanssa yhteen. Näiden härveleiden ja huonosti järjestettyjen julkisten käymälätilojen lisäksi siellä täällä löytyy oluttelttoja. Tai no. Ennemminkin niitä voisi kutsua oluthalleiksi. Sanotaan, että pienimmät teltat lienivät noin Rinkelinmäen Ritarihallin kokoisia, eikä niiden pystyttämiseen oltu kyllä telttakangasta käytetty.

Jokaisen teltan oven edessä on lappu: "Pääsy toistaiseksi kielletty, koska tila on täynnä." Jokaisen tällaisen lapun alla parveili pari sataa Italialaista, jotka yrittivät päästä telttaan sisälle. Hieman kauempana nukkui, oksensi ja nuokkui toisen pari sataa Italialaista, jotka olivat ilmeisesti olleet saman lapun alla kahdeksalta aamulla.

Sisällä teltoissa oli kyllä ilo ylimmillään, ja aidon Saksalainen olutteltta meiningin pilaa vain kliinisyys ja kukka-asetelmien kauneus. Lisäksi tiukkojen sääntöjen puitteissa vain pöytiin tarjoillaan, eli telttaan pääsyn lisäksi on löydettävä jostain pöytä, jossa voi istua ainakin sen aikaa, että saa tilattua olusen. Tarjoilu kyllä pelaa yllättävän hyvin.

Turistikohteena Oktoberfest on kuitenkin raskas valinta. Päästäkseen moiseen juhlimiseen mukaan täytyy tosiaan varautua jonottamaan ja turhautumaan. Sanotaan, että lähdette A-luokan reissulle (B-luokan reissua ei kannata edes suunnitella) kuuden hengen porukan kanssa. Ensin jonotatte telttaan sisälle kenties reilun tunnin. Sitten etsitte epätoivoisesti pöytää, jonne edes yksi teistä pääsisi istumaan. Ette ole yksin pyrkimyksissänne, vaan hengailijoita ja paikan kysyjiä on pöydän kulmat pullollaan. Kun yksi saa paikan, voi hän luultavasti tilata koko porukalle oluset. Näin kurkun kostuketta saa jo kahden tunnin päästä. Sitten voikin ruveta pelaamaan "Mistä saadaan paikka kuudelle" peliä, jonka lopputulosta ei luultavasti kukaan enää muista. Hauskaa se varmaan on mutta helpommallakin pääsee.

Oktoberfest on vähän kuin turismilla pilattu ranta-idylli. Se tuo Münchenin täyteen kaiken maailman amatööreja. Miten muka Italialaiset viininlitkijät voisivat nauttia kunnon saksalaisista olutjuhlista? Eiväthän he voi. Lisäksi heillä ei kasva viikset, ja nahkahousutkin he ostavat vasta juhla-alueen portilta. Jos siis mielessä on ollut kulttuurimatka Oktoberfesteille, suosittelen kirjoittamaan Googleen "Stadtfest" ja valitsemaan minkä muun tahansa Baijerin kaupungin vastaavat pirskeet. Meinkinki teltassa on varmasti yhtä hyvä ja huomattavasti aidompi. Lisäksi välttyy kaikelta häslingiltä, eikä hotellistakaan tarvitse pulittaa koko omaisuutta. Eihän rauhallisen rantalomankaan unelmakohde ole Playa del Ingles.

TIE: Tag der Deutschen Einheit

In respect of the current day, I watched the movie "Good bye Lenin" and thought about the state of this country. I have blogged a lot about German patriotism during the World Cup this summer and still find funny the way Germans relate to their home country. Patriotism is a taboo to some extent. The propaganda Germans have had to go through in the past 60 years has certainly worked in a way. It feels like every time a German says "I love my country", they have to continue with "...although I am not proud of our history..." D4yLight's campaign (in German) is a good example of how to put this in words. (I do agree with it though)

The World Cup was a great celebration of patriotism and being proud for your country. Loads of people bought their first German flags and went out proud in the colors of the country. I guess this has happened before, at least during the reunion of the east and west, but somehow it felt like Germany was proud of it's colors for the first time.

For a Finn, it's hard to understand the shame lurking behind the patriotism. Of course, we know of what happened during WW II and find it terrible, but I don't feel any Finn of my generation would say that the current day Germany has anything to do with those events. Perhaps the Finnish WW II history affects our feelings as well, since Hitler's Germany also had a positive effect on our history. Again quoting Wikipedia "Finnish consensus asserts that the Finns as a people would most likely not have survived the war without cooperating with Nazi Germany." (But at the same time, Finns do remember who burned Lappland.)

The point is, this is history. Don't get me wrong, Finns make jokes about nazi Germany and "Lappland burners" as the rest of the world, but that's only for laughs as serious as "the fat Americans". No one is going to disrespect a German because of Germany's history.

What is left of the Nazi Germany in WW II is the shame. And this shame is becoming a shame of only one country: Germany. I do not think foreigners share or quite understand this shame. They find it overdone. I certainly hope and believe, the Germans have learned from the history, but at the same time I wish you, the Germans, would no longer bear the huge bourden of shame I see behind the healthy warm feelings felt towards your home country.

So let's be proud of what Germany is. Let's not put an "except" or "but" at the end of our praises for the German industry, German cars and the great culture filled with warm-hearted Stadtfests and beer-tents. The current day Germany is even an admirably tolerant country. What happened is behind us, and the penalty is paid. Germany can now function as a normal part of the free world and enhance peace by acting responsibly. A good example are the peace-keepers sent to Lebanon: the world has forgiven. Now it's time Germany forgives itself.

Bongasin toisen vessajonon

...Oktoberfesteillä Münchenissä. Ei ollut muuten juopon paratiisi. Valtavan hankalaa on olusen saaminen maailman suurimmilla olutfestareilla.

Arbeit macht müde

Pitkää päivää pukkaa, kun saksalaisten kanssa väännetään uusia palveluja suomalaisille asiakkaille. Koska olen ainoa suomalainen "kaksi-kansallisen" firman toimistossa joudun usein välikädeksi asioissa, jotka eivät oikeasti ole minun heiniäsi. Näin myös kai elämässä yleensä jos osaa jotain (esim. suomen kieli) jota muut ympärilläsi eivät osaa, vaikka sen kanssa toimivat...

Täytyy kyllä kiitellä sitä määrää tavaraa, jonka suomen viranomaiset ja yritykset pystyvät toimittamaan englanniksi. Huomattavasti enemmän kuin saksalaiset. Toisaalta sekään ei ole tarpeeksi. Englanti on LÄHES itseisarvo suomalaisessa firmakulttuurissa, mutta ei näköjään riittävän. Turhan usein tulee tilanteita, joissa ohjeet annetaan vain Suomeksi. Näitä voivat olla niin extranetit, XML-skeemat, nettisivut kuin jopa suurien yritysten graafiset ohjeistukset.

Muistakaa nyt toveri kauppatieteilijät, että englanniksi kirjoittamalla suurinpiirtein 5000 kertaistaa potentiaalisen asiakas- ja toimittajakunnan!

TIE: German restaurant tipping

As I understand, most of the young waitresses and waitors in German restaurants are students, who have a so-called 400-Euro-Job (link in German. I'm not sure how much of their salaries are paid by tips, but I would guess a great deal. As I came to Germany, I was told that normally tipping is not necessary, but the waitors expect you to round the sum up: 2,50 becomes 3 euros and so forth. Furthermore the tip must be said to the waitress when paying, and not left on the table. Giving back money you just received might be considered rude.

This was of course what I also told my visitors, and what I myself practised for the first year. Normally I just rounded the sum up to the next convenient sum, so that I'd get a nice round amount of change. Of course, I rewarded a waitress for excellent service more handsomely, but I also did not leave a tip at times when the bill was for example an even ten.

It has come to my attention though, that rounding things up is not the way to go in Germany. Truthfully, you are expected to leave a tip no matter what the sum is. If you eat and drink for 12,00 euros, an accurate German "rounds it up" to 13,50, thereby leaving the 5-10%, the waiter is expecting. Tipping exact amounts is also pretty common. I've seen a bill of 11,20 go up to 12,20. Thereby not helping the waiter with the small change, but rather leaving a very exact tip of a euro.

In Finnish culture, tipping is a matter of person and mood. The waiter is not going to be surprised whether he gets a tip or not. Some people tip, some don't and it is quite accected that you pay precisely the amount on the bill. In dining places, tipping is more common. (and yes, there is a definate division of dining places and drinking places up there)

However, comparing the tipping culture is not really possible, since restaurant service in Finland is nonexistent. A pub, where on a busy friday you get your drinks and orders taken from and carried to the table is something you find hard (if not impossible) to find in Helsinki. They make you exercise and walk to the bar every time. In worst case scenario, there's a line at the bar, so you have to wait for your drink... And the more stylish and posh the bar is, it does not help: only the price gets higher. So who wants to tip?

Järjestys se olla pitää

Saksalainen järjestelmällisyys koki taas suorastaan megalomaanisen kolauksen viimeisen empiirisen katuhavainnon perusteella. Nimittäin suojateiden ja niiden valojen muodossa. Useissa suojateissä on täällä toki valot, ja usein sitten myös sellaiset napit mistä pitää painaa, jotta valot joskus vaihtuisivat.

Kuten Suomessa, useimmiten kun nappia painaa syttyy nappikoneeseen valo, joka ilmoittaa, että vihreä on tulossa. Kuitenkin tähänkin sääntöön, kuten olemme Saksalaisessa kieliopissa tottuneet, on poikkeuksia. Joissakin kadun risteyksissä muuten identtisessä nappikojeessa palaa valo kaiket yöt ja päivät, ja painamalla nappia saat valon sammumaan. Näin siis laiskaakin laiskempi kävelijä saattaa seistä valaistun nappikoneen vieressä olettaen että valo ilmoittaa vihreän olevan tulossa.

Onneksi, kuten saksan kieliopissakin, poikkeuksista on olemassa dokumentaatiota. Kieliopissa olen joskus pätännyt monisivuista epämääräisten verbien listaa, mutta nyt riittää kun katselee minkälainen teksti siinä nappikoneessa lukee. Valon lasissa saattaa nimittäin lukea, että "valo vaihtuu" tai "laite toiminnassa", jolloin on syytä painaa nappia.

Jääkiakkokausi

Tämä nyt on jo opiskellessa todettu juttu, mutta pitää nyt vielä kehua IskelmäJannea siitä, että jaksavat teostomaksujen ja hullun lainsäädännön keskellä lähettää nettiradiona edes HPK:n pelien selostuksen. Se on mahtavaa välillä saada livenä kuunnella kotimaan touhua. Ääntä, joka paljon luonnollisemmin kuuluisi lapsuudenkodin keittiön radioon, kuin tänne horstilaan.

Vaikka HPK:lla kävikin Pelicansia vastaan tavallista huonommin, saavutettiin tärkein, eli Ilveksen ohi nouseminen sarjataulukossa. Kiitos kuuluu koko joukkueen lisäksi myös Jokereille.

Mutta täytyy sanoa, että nyt oli kyllä Radio Jannen selostaja "Joksi" aivan liian väsyneenä Lahden reissulla... Innostuihan se edelleen jännissä kohdissa, mutta kaiken kaikkiaan toiminta oli kovin väsynyttä. Kommentaattorina toiminut herrakaan ei saanut eloa selostukseen, vaan ajoittain joutui kuuntelemaan pitkiäkin pätkiä sitä kuuluisaa suomalaista hiljaisuutta. Kotoistahan sekin.

TIE: Yep, it's a woman

So here we go: I'll write a weekly English article in bewilderment of this beautiful new home-country of mine, Germany. We'll call it TIE, Tuesday in English. So check back. I hope we get to enjoy the explaining commenting of the natives and this way even learn something. Following the example of Osakeyhtiö Huovinen, my first TIE is going to raise sexual equality to the topics.

A very sweet and caring phenomenon in the German strict and rule-obiding autobahn-world is the Frauenparkplatz.

Yes, you see them everywhere, parking spots that are reserved for women. These spots are always nearby the entrances, well lighted and basically the best there is. The first time I saw a sign as the above, I thought it was a speciality of the store-holder. A bit of a well-meant gesture to play the gentleman.

But no, that wasn't the case. For some reason the Germans see that women are a special group that need their own parking places. Gentlemanlike? Or just plain sexist?

The point should be to increase the safety of our ladies: according to Wikipedia, these parking spots help avoid violence and robbery, but strangely enough, they are also bigger than normal ones. Wikipedia goes on to explain, that this way it is easier to get up with children and babycarriages. Now there's a comment that would earn a Finnish Wikipedia-writer loads of angry feedback!

Luckily for the supporters of equal rights, since 1990s Germany has also seen special parking spots for PARENTS with children. Actually these parking places you also find in Finland. They are called family parking spots, and can be found in front of supermarkets that hope to get large families to spend money on dipers.

However, in Germany the Frauenparkplatz -culture goes on anywhere from autobahn -rest areas to the downtown ten story garages. So a woman driver certainly has a better chance of finding a parking spot on the first floor. Come to think of it, this gentlemanlike safety for ladies could just be a smart cover for the real reason: a plot of the insurance companies. Think of all the bumbs and bends saved in those garages!

Stadtfest

Würzburg lauloi ja soi taas viikonloppuna, kun kaupunkilaiset astuivat reippaasti lämpimään ja pimeään syyskuun yöhön. Würzburg Strassenfest -kaupunkijuhlaa varten sinne tänne kaupungin kaduille pystytetään lavoja, jonne hommataan kaupungin bändit soittelemaan. Lavojen ympärille tietenkin kasataan pitkät pöydät ja penkit, joilla kaupunkilaiset voivat nautiskella oluitaan ja muita virvokkeita. Pöytiin tarjoilee epämääräisessä järjestyksessä kadun kahvilat ja kapakit, sekä varta vasten pystytetyt olut-kojut.

Tämän kansan huoletonta hauskanitoa katsellessa, ei voi kun perisuomalaisesti kadehtia sitä vaivattomuutta ja huolettomuutta, jolla tällaisetkin bileet saadaan järjestettyä. Katuja suljetaan ja terasseja aukeaa kuin sieniä sateella. Kukaan ei ole kiroamassa julkisen liikenteen tökkimistä tai kuseskelevia humalaisia. Näin siis ainakin, jos ei lue Main Postin yleisönosastoa. Pitäähän sitä olla kansalla sirkushuveja.

Ja onhan niitä koktosuomessakin. Helsingin taiteiden yö herättää joka vuosi pissikset siideripullojen ääreen ja ennen kaikkea kaupungin keskustelemaan siitä, kuinka paheksuttavaa ja turhaa moinen toilailu on. Voitaisiinko siellä pohjolassakin viettää kansanjuhlaa ihan vain juhlan humusta ja musiikista iloiten?

ps. katselen tässä toisella silmällä Robin Hood -Sankarit sukkahousuissa -leffaa. Muistatko ne räppäävät vihreänmustat miehet? Minä muistan ne jatkossa saksaksi.

Jumala käymässä kotona

Voi katolinen kirkko sentään. Tai ainakin Baijeri. Vahvan katolisessa Baijerissa vatikaanin oman pojan vierailu oli tietenkin uutisten pääotsikoissa ennen, jälkeen ja vierailun aikana. Koko vapaavaltio kumarsi ja katui syntejään, kun pyhä isä ajeli Mersulla pitkin samaa paikkaa, johon ensi viikonloppuna pystytetään Oktoberfestin teltat.

On se kumma, kuinka mies voi olla noin pyhä ja noin kovaa myyntitavaraa. Jos anekauppa on nyt kielletty, niin Katolisella kirkolla on kyllä vahva rahantekoväline käsissä: Paavihan on superstara. Mahtaako vatikaaniin herua lateja hirvittävästä määrästä Paavi-kirjoja, CD:itä ja muuta rekvisiittaa? Kilpailutetaanko Paavin jumalanpalvelusten tv-oikeudet kuten EM-karsinnat konsanaan? Mikä siinä on, että Paavia pitää buffata tuolla tavalla. Eikö sillä ole miljoonien Katolilaisten päänä muutakin tekemistä, kuin keräillä fanipostia?

(Anteeksi nyt tässä vaiheessa, jos tätä kirjoitusta lukee katolliset.) Onkohan Paavinpilkka muuten Baijerissa laissa rangaistavaa? Tässähän pitää ruveta pelkäämään Polizeita taas ovellansa.

Mutta siis palaten asiaan, kukaan ihminen ei ole liikuttanut niin paljoa porukkaa kuin uusi Paavi tässä katolilaisuuden mallivaltiossa (Baijerissa). Muita kävijöitähän on ollut mm. Robbie Williams, F1-sirkus (no rajalla kuitenkin) ja Itävallasta vaeltanut karhu, joka lienee jo purilaisina.

Bloggaaja treffit

Würzburgista löytyy tietenkin myös bloggaajia, ja Ralf onkin joskus huudellut minua mukaan "Bloggertreffeille", eli bloggaajien tapaamiseen. Viimeinen kutsu, johon vastasin tuli viime lauantaina, ja näin löysin itseni pöydästä seitsemän Würzburgilaisen bloggaajan ja yhden toimittajan kanssa.

Toimittaja teki bloggaamisesta juttua opiskelijoiden lehteen ja bloggaajat joivat kaljaa ja vastailivat mitä tykkäsivät. Tosin muutama myös viiniä. Tässäpä linkkilistaa paikalla olleiden blogeihin. Kaikki toki ovat Saksaksi, eli ei muuta kun verryttelemään saksan tuntien muistoja. Paikalla oli Ralfin lisäksi AlohaDan, Irisnansen (ich entschuldige mich für diese link :), Daylight, Rööö, Phil, Frau Schaaf ja Al Gore.

Paikalla olleet bloggaajat olivat tietenkin vain osa Würren bloggaajista. Hyvä linkkilista löytyy Ralfin blogista. Porukka näytti tunteneen toisensa, ja taisin olla ainoa täysin uusi kasvo. Kivaa oli ja pitääpä ensitreffeille lähteä mukaan. Kohdallani menoa haittasi eniten edellisen illan vodka-redbullin kiskominen, mutta ensi treffejä kaavailtiin jo karaoke-baariin, että eiköhän se siitä lähde.

Of cource it came up that none of the Würzburg bloggers can understand what I write here... I've been thinking about what it would be like to write in English for a while. On the other hand, writing about the German culture in a language that Germans understand takes half the fun out of it :), but on the other hand, it might be interesting to get the local opinions and explanations in the comments. Let me know what you think. An English October?

Hirtti se kiinni

Jalkapallon Em-karsinnat ovat viimeistään nyt herättäneet kansan kesälomilta. Saksalainen on siirtynyt jälleen arkeen, eli olutpullon ja television ääreen. Monesta kotikatsomosta löytyy nykyään myös Saksan lippu; usein ensimmäinen, jonka elossa oleva sukupolvi on omistanut.

Myös meidän eilisessä kotikatsomossa viidellä herralla oli mukana kokonaista neljä Saksan lippua. (Kolme niistä oli ostettu tänä kesänä.) MM-kisojen aikaan eräät kyselivät, että hirttääkö se kanssallismielisyys nyt kiinni. Näinhän tässä on käynyt. Monessa Saksalaisessa kodissa roikkuu edelleen Saksan lippuja ikkunoissa. Myös puutarhoissa, autoissa, mainoksissa ja tuotteissa näkee entistä enemmän versioita musta-puna-kultaisesta kansallis-symbolista.

Vähän hassua on ettei näille lipuille oikein ole paikkoja. Suomessahan on lipputangot. Siistit ja arkkitehdin sijoittamat pylväät, joissa lippuja liehuttaa. Täällä ei moista perinnettä enää muisteta. MM-kisojen aikaan ne harvat tehtaat, jotka Saksan lippuja tekivät olivat kysynnästä yllättyneitä ja liputusperinne on elänyt lähinnä valtiollisissa virastoissa ja bensa-asemien esso-lipuissa.

Lopullisen vakuuttunut kansallistunteen kiinni hirttämisestä olin sen jälkeen, kun San Marinossa Saksalaiskannattajat lauloivat yhteen ääneen ja komealla äänellä kansallishymniään pelin aikana kuten englantilaiset ikään. (On muuten hyvin hellyyttävä kokemus kun 50 000 englantilaisäijää laulaa God Save the Queen) Arvioidessa tämän Saksalaisten eleen merkitystä täytyy muistaa, että että ennen MM-kisoja keskivertosaksalainen tuskin muisti kansallishymninsä sanoja -sävelen ehkä.

Urheilu on siis todellakin muuttanut saksalaisten kansallista itsetuntoa. Herättääkö se sitten pelkoa vai myötäiloa jääkööt kunkin itse päätettäväksi. Itse olen äärettömän iloinen Saksalaisten puolesta, jotka nyt häpeilemättä tuntevat ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta kansallisuudestaan. Samaan aikaan on jännä nähdä mitä tapahtuu, kun 60 vuotta vakan alla pidetyt kansallisylpeyden tunteet pääsevät valloilleen.

Ai niin. Suomikin pääsi otsikoihin! Saksa on ennen tätä iltaa viimeksi voittanut 13-0 vuonna 1940. Leipzigissa pelatussa matsissa vastassa oli Suomi, jossa tuolloin vallitsi välirauha. Saksan suurin kaupunki oli Pariisi.

Ich bin ein Berliner

Kirsusein juhli näyttävästi sadatta viestiä, ja olemassaolevalla kirjoitustahdilla neiti saa mut kiinni kovin pian. Toistaiseksi olen kuitenkin edellä, sillä tämä kirjoitelma on nyt 200:s poustaus.

Kävin tuossa viikonloppuna Berliinissä muuttamassa rakkaani sinne asustelemaan. Oli ensimmäinen kerta kun _vierailin_ Saksan valtakunnan pääkallopaikalla. Mahtipontinen kaupunkihan se, ja nyt kymmenen vuotta saksojen yhdistymisen jälkeen kokoakin on niin paljon, että voidaan puhua jo metropolista.

Muista euroopan suurkaupungeista poiketen Berliini ei kuitenkaan pääse retostelemaan kalliiilla hinnoilla tai nokka pystyssä kulkevilla ihmisillä. Kovin ihmisläheinen ja välitön tuntui olevan ilmapiiri Potsdamer Platzilla. Samoin hintataso ei paljoa Würzburgista poikennut, ellei sitten käynyt bio-marketissa ruokaostoksia tekemässä. (Würzburgissa ei moista markettia ole)

Vähän sitä haikaili sen metropolin vilinään. Se on hienoa, kun vastaan kävelee eri tavoin pukeutuneita ja eri kansanryhmiä edustavia ihmisiä, joihin kukaan ei kiinnitä huomiota. Sekin on hienoa, että kadun kulmissa on kerjäläisiä ja katusoittajia, sekä aidat ovat täynnä ilmoituksia maailmantähtien keikoista. Kyllä se iso kaupunki elää niin eri sykkeessä. Pariisia tuli vähän ikävä.

Toisaalta, kävimme sunnuntain kunniaksi Checkpoint Charliella, jonne matka asunnosta kesti lähes tunnin. Takaisin päin mennessä kului metron korjaustöiden takia vielä kauemmin, koska jouduimme soutamaan ja huopaamaan samaa linjaa. Tämä oli vielä itse asiassa lyhyt reissu: kaupungin laidalta keskustaan. Würressä olisin samassa ajassa jo takasin kämpillä. Kussakin koossa puolensa.

Vessajono

Kävin tässä eräänä päivänä ystävän kanssa syömässä Frankkilaisessa ravintolassa. Intiimi pieni ravintola, jossa oli ruokalistakin kirjoitettu frankiksi. Sekös oli mielenkiintoista luettavaa.

Jossakin vaiheessa tuli tarpeilla käynnin aika ja saapuessani miesten huoneeseen rupesin miettimään, jäikö minulta yläkerta huomaamatta, vai miksi pisuaareja on seitsemän ja wc-pönttöjäkin kolme. Tarkastin vielä tilat palatessani pöytään ja totta se oli. Pikaisen laskelman mukaan 20% täyden ravintolan asiakkaista voivat samaan aikaan mennä asioimaan miesten vessaan.

Tämä rafla ei kuitenkaan ole mikään kummajainen. Empiirisen tutkimukseni mukaan saksalaisissa anniskelu- ja ruokaravintoloissa on keskimäärin 300% enemmän wc-tilaa kuin vastaavissa suomalaisissa ravintoloissa. Vessajonon olen kerran nähnyt ja se oli Würzburgin "stadionilla" kun Ghana pelasi Stuttgarttia vastaan. WC-kylän jonossa oli kolme henkilöä, katsojia oli noin 8000.

Päivän kysymys kuuluukin miksi Suomessa joutuu jonottamaan vessaan? Eikös se ole aika eläimellistä kohtelua?

EKP:n maksuliikekysely

Käykäähän kertomassa miten haluatte euroopassa jatkossa maksella laskuja. Muuten joutuu Suomessakin kohta käyttämään shekkejä:

Linkki EKP:n kyselyyn

Macci, iLife ja tilastot

Tuli tuossa viime viikolla hieman harjoiteltua tuon iPhoton ja iWebin käyttöä Maccilla. Tuloksia voi tarkastella täällä. Siellä on nyt sivusto jossa on kuva-albumeita. Mukana on vanhaa ja uutta, paljon ihmisiä ja vähän maisemia.

Täytyy sanoa, että noiden kuvagallerioiden tekeminen iWebilla, joka on Applen mukana tuleva nettisivunteko-ohjelma, oli riemastuttavan helppoa. Tosin tietenkin joutuu tyytymään siihen layoutiin, jonka iWeb tarjoaa, mutta mikäs on tyytyessä, kun sivut on applemaisen kauniita.

Näin siis pääsen eroon yahoon photohostauksesta, ja voin linkittää kuviinkin ihan suoraan. Ehkäpä siis jatkossa kuvia tulee päiviteltyä useammin.

Viime viikolla lisäsin myös uuden laskurin, koska laskuri.netin kuvientuotanto on ollut nurin jo viikon. Sietämätöntä. Noh, tässäpä laskurissa on sitten mahdollisuus tarjota tilastojen silmäilyä ihan kaikille, eli klikkaamalla oikealta "Katso kävijätilastot" pääset kuikuilemaan, että montako viime aikoina on käynyt. Palvelu tilastoi vain 100 viimeistä kävijää, eli kovin kattavaa analyysia ei saa. Sen sijaan maakohtainen jaottelu on uutena funktiona mukana. Yllätys, yllätys, 80 % lukijoista on Suomesta.

BH vs. NS

Lyhenteiden maailma on mielenkiintoinen. Kun kolleegan nimikirjaimet (jotka ovat yleisessä käytössä töissä) ovat ns, niin aiheuttaahan se ehkä niin sanottua huvitusta Suomessa. Olen sille vapautuneesti täälläkin partaani naureskellut.

Toisen kolleegan nimikirjaimet ovat BH, joka on ruotsista kenties tuttu kirjainyhdistelmä tarkoittaen rinnanpidikkeittä. Saksassa BH:lla on sama merkitys. (Taas yksi syy, miksi ruotsin taitoni kehittyy käänteisesti saksan kielen suhteen)

Tänäänpä sitten puhuimme keilaamaan menemisestä, ja joku naureskeli nimien syöttämisestä keilaussalin koneisiin, että siellä pelaa sittn NS vs. BH. Näin minullekin selvisi, että NS:ssä on jotain kaksoismerkitystä myös saksaksi. Kysyessäni selitettiin että NS on saksalainen yleinen lyhenne sanasta Nationalsozialismus.

Tässä vaiheessa säpsähdin, sillä kommenttini kuten "Noniin, Herr NS [nimi]!" on varmaan kuullostanut tosi hauskoilta saksalaisen korvissa. Kaikesta sitä pitäisikin ottaa selvää...

Valaiseva syrjähyppy

Työpaikan viereinen metzgerei on kesälomilla. Olen aiemminkin kertonut, etten ymmärrä miten tuo metzgerei tekee voittoa, tai edes pysyy pystyssä. Ennen kaikkea en pysty ymmärtämään miten Lihakauppias Herr Scheiner pystyy vielä kaiken lisäksi viettämään neljä viikkoa kesälomaa. Putiikki tietenkin koko ajan suljettuna.

Noh, tämä lomailija pakotti minut vieraaseen metzgereihin, josta ajattelin hakea sen tutun ja turvallisen schinken-käsen. (se on saksaa ja tarkoittaa kinkku-juustoa -meidän slangissa kinkku-juusto sämpylää) Pettymyksekseni huomasin, ettei tässä lihakaupassa ollutkaan valmiita sämpylöitä tiskissä. Rohkeana poikana ja tietäen, että sämpylöitä on kuitenkin mahdollisuus saada, pyysin lihakauppiatarta tekemään minulle sellaisen. Hän ojentautuikin heti kohti sämpylöitä ja kysyi sitten

- Mitäs kinkkua saisi olla

- Tuota tuossa, kiitos (osoittan jotain punaisen joulukinkun näköistä)

Lihakauppiatar ottaa kinkun puolikkaan, menee siivutuskoneelle ja tekee minulle siivun. Hän punnitsee siivun ja asettelee sen leivän päälle. Odottelen kärsivällisesti...

- Ja entäs mitä juustoa?

- Noh, hmm... mitäs teillä on.

- Tuossa on Leerdameria, Edamia, Goudaa....

- Leerdameria, kiitos.

- ja yksi siivu.

- Yksi siivu, kiitos

Lihakauppiatar purkaa juuston muovikelmustaan, käy juuston siivutuskoneella leikkaamassa yhden siivun, leikkaa erikseen veitsellä reunat pois juustosiivusta, punnitsee sen vaa'alla ja asettelee keltaisen neliön kauniisti sämpylälleni. Odottelen kärsivällisesti...

- Niin ja saisinko vielä tuollaisen kurkun viipaleen, sanon osoitellen etikassa uivia suolakurkkuja

- tottakai, montako siivua laitetaan

- laita kaksi, kiitos (bitte)

Lihakauppiatar siivuttaa minulle pari siivua kurkkua, laittaa puolikkaan suolakurkun takaisin etikkaan, ja sulkee leivän. Näin valmistunut sämpylä vielä kääreeseen ja paperipussiin ja sitten kassalle.

- 1,14 kiitos

- Tässä, ole hyvä, sanon ja annan 1,20

- ja kuusi senttiä ole hyvä. Hauskaa päivän jatkoa!

- Kiitos, sanon ja laitan saamani kuusi senttiä hyväntekeväisyysboxiin kassan vieressä.

- Kiitos! huutaa lihakauppiatar vielä perääni, ja minä poistun hymyillen liikkeestä.

Pääaineeni ei ollut laskentatoimi, enkä ole tehnyt yhdellekään toimivalle yritykselle oikeasti kirjanpitoa tai kustannuslaskentaa. Silti kauppatieteilijänä, tai kuten kauniisti asia on ilmaistu, "finanssi-fasistina" luulen kuitenkin laskevani oikein, että tämän lafkan katteet minun saranoiden kulutuksesta jäi nyt saamatta.

Minä kun luulin, että oman rakkaan metzgerein liiketaloudelliset taidot eivät vastaa nykypäivää. Tämän vieraissa käynnin jälkeen pidän kuitenkin Herr Scheineria hyvin modernina kauppamiehenä. Scheinerilla sentään on jatkuvasti tarjolla valikoima valmiiksi ketjutyönä tehtyjä sämpylöitä ja hinnatkin ovat pyöristetty ylöspäin. En myös usko, että Herr Scheinerin lihakauppiattaret edes punnitsevat kinkun siivua, joka sämpylän väliin tulee. Ja silti kauppa käy.

Se on syksy taas

En aio tehdä tästä pysyvästi jalkapallo-blogia. En kuitenkaan voi Saksassa asuvana jättää niinkin tärkeätä tapahtumaa mainitsematta, kuin Bundesligan avauskierrosta. itse asiassa se pelattiin jo toissa viikonloppuna, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Bundesligan tulon lisäksi syksyn huomaa siitä, että Ledeerhosenien kanssa pidetään nykyään pitkiä sukkia. En tosin ole kyllä pitkään aikaan moisia kapistuksia bongannut, paitsi peruspelimanneilla, joita ei lasketa. Esiintyviä taiteilijoita ei lasketa.

Syksyn tulon huomaa myös lenkkipoluilta, jotka ovat taas täyttyneet juoksevista horsteista. Horsti muuten juoksee aina juoksupuku päällä. Lenkillä käyviä adidas-verkkareita ei paljoa näy, vaan jokainen viiskymppinen täti katsoo oikeudekseen kiskoa päällensä kireät juoksuhousut sekä nylon paidan, joilla pistetään menemään kylän lenkkipolkuja. Heidän oikeushan se onkin.

Lisäksi näyttää siltä, ettei sauvakävely jäänyt Saksassa yhden kesän muoti-ilmiöksi: Haippi on päällä ja mukana menossa näyttää olevan myös Becel. Lisäksi aiheesta tietenkin Saksassa julkaistaan lehteä. Itse asiassa kahta lehteä: Nordic Walker ja Nordic Fitness. En tiedä pitäisikö tähän kesän trendilajiin lähteä mukaan...

Haastevastaus: kirjat

Linnunradan Liftaaja haastoi kertomaan kirjoista. Haasteeseen vastaaminen tuntuukin loogiselta, sillä Saksassa on nyt kaikki liian normaalia. Lomilta palaajalle ei ole ihmettelemistä tarjolla.

1. One book that changed your life - Kirja joka muutti elämäsi?
Hui! Onpa se vahva kirja. Ei ole yhtä elämää muuttavaa kirjaa, mutta isoja vaikuttajia ja tietyn elämänvaiheen käynnistäjiä on tullut monia:
- Täällä pohjan tähden alla, V. Linna
- Raamattu
- Shogun, J. Clavell
- Sisäinen Sankari, J. Sarasvuo
- Linnunradan käsikirja liftareille, D. Adams


2. One book you've read more than once – Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Useammin kuin kerran... Tuntematon Sotilas. Sen taidan olla lukenut kahdesti. Ensin ennen inttiä ja sitten intin jälkeen. Kaksi totaalisen erilaista lukukokemusta.

3. One book you'd want on a desert island – Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Kaksituhattasivuinen sudoku-kirja.

4. One book that made you giddy – Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Onneksi näitä naisten kirjoja löytyy miehillekin... Hilpeäksi teki kirja nimeltä PS. I scored the Bridesmaids. Kirja pitää ehdottomasti lukea Irlannin aksentilla.


5. One book that wracked you with sobs - Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Joskus herkkänä nuorena miehenä (n. 11v) sellainen kirja kuin Roll of thunder, hear my cry. Sen jälkeisiä tapauksiahan ei ole, koska Miehethän eivät itke. (täytyy tunnustaa, että Charles Dickensin Oliver Twist oli loppusivuilla niin pientä tekstiä, että kyynel saattoi siristämisestä lorahtaa.)

6. One book that you wish had been written - Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
Matkakertomus: Naapuriaurinkomme Sirius

7. One book you wish had never been written – Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Ei kai turhia kirjoja olekaan. On vain huonoja lukijoita. Kirjat kuitenkin yrittävät aina luoda ymmärrystä, ja se on hieno asia.

8. One book you're currently reading – Kirja jota parhaillaan luet?
Wilbut Smithin Rage on osoittautunut yllättävän loistavaksi romaaniksi apartheidin ajan Afrikasta: ihmisistä ja suhteista, rikkaista ja köyhistä, heimoista ja valloittajista, johtajista ja vallankumouksesta. Vielä muutama sata sivua.

9. One book you've been meaning to read - Kirja jonka olet aikonut lukea?
Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olen vissiin kahdesti aloittanut, enkä koskaan lopettanut. Sitä en kyllä aio enää lukea. Seuraavan Remeksen dekkarin aion kuitenkin lueskella.

10. Now tag five bloggers – Haasta viisi bloggaajaa
Ei tartte osallistua, jos ei haluu, mutta haastan: Kirsusein, Saaraliinin, Erityistutkijan, Petri Harjun, Sportruudun ja lisäksi vielä Toimitusjohtaja Huovisen, jonka luotan keksivän hyvän tavan sissimarkkinoida tätäkin ketjaria eteenpäin.

Muutamia lomakuvia

Sukulointia mökillä


Kaverointia mökillä


Kesän trendilaji


Toissakesän trendilaji


Love boat: kuplia


Love Boat: rakkautta


Love boat: showta


Love boat: ja sympatiaa


Kroatian ranta


Kroatian baari


Ensi kesän trendilaji

Ulkomailla kotimaassa

Noniin. "Ulkomailta" on nyt sitten palattu tänne kylmään Saksaan. Tappava fiilis astua 26-asteisessa Helsingissä lentokoneeseen ja laskeutua tihkusateiseen 18-asteiseen Frankfurtiin. Hrrrr!

Se Helsinki oli ihan mukava turistikaupunki nyt kun siellä taas kävi. Samoin lähes viikko Torvoilan kylässä Hauhon pystymetsässä oli tällaiselle keskieurooppalaiselle pikkukaupunkieläjälle varsin mielenkiintoinen kokemus.

Tiesittekö te suomalaiset, että te syötte varsin paljon kalaa. Kaupoissanne on jos jonkinlaista lohipyreetä ja sillipurkkia! Lohisuikalettakin löytyi ja tuorepakkauksessa!? Eihän se säily kuin vakuumissa! Samoin kahviloissa on aina omituista ruskeata leipää tarjolla punaisella (kuulemma raa'alla) lohella täytettynä. Listalta taas saa lähes poikkeuksetta kalakeittoa, kalapiirasta, kalafilettä... Kaikkialla sai kalaa!

Kummallista kyllä, tästä muuten edistyneestä maasta puuttuu palvelu kokonaan. Helsingissäkin, jonka keskusta on täynnä tyylikkäitä terasseja ja kahviloita, joutuu asiakas lähes aina hakemaan tuotteensa tiskiltä. Kyllä! Siis ei riitä, että istahtaa pöytään ja odottelee tarjoilijaa, vaan joutuu itse oikeasti kävelemään baariin, tilaamaan ja kantamaan juomansa pöytään.

Lisäksi, vaikka istuisi saman terassin (Helsingissä ei ole Biergarteneita) samassa pöydässä koko päivän, joutuu jokaisen juomansa maksamaan erikseen, eikä saakaan kätevästi kaikkea yhdellä laskulla. Noh, tuleepahan juotua vähemmän etenkin ruuhka-aikaan kun tiskillä saa lisäksi JONOTTAA!! Ei ihme, että kalja on kallista, kun sitä myy yksi tarjoilija yhdestä paikasta!

Kaiken kukkuraksi minua yökötti edessäni täyttyvä tuhkakuppi, jonka tarjoilija vaivautui ruokailun ja kahden oluen aikana käydä KERRAN tyhjentämässä. Ja voitteko kuvitella, silloinkin tarjoilija vain tyhjensi tuhkakupin metallisaaviin, ja laittoi SAMAN kupin meidän pöytään. Siis tuhkaisena ja likaisena heti tyhjennyksen jälkeen. Skandinaavialaiset vielä sanovat itseään siisteiksi. Hyi olkoot!

Sellainen asia, joka myös aiheutti kummastusta oli Helsinkiläisten tapa kävellä valtavan nopeasti! Lomalaisen näköiset pariskunnat kiisivät pitkin Esplanadia sellaista kyytiä, että jäätelöt oli pudota rinnuksille. Toisaalta aivan ydinkeskustankin penkeillä näki monta herraa, joilla ei ollut kiire mihinkään. He näyttivät olevan totaalisen rentoina, ja usein näytti siltä, että heillä oli jäänyt viini- tai olutpullo kesken, kun oli ruvennut väsyttämään. Valtavan boheemia.

Suurimman shokin koin kuitenkin Torvoilan mökin ja järvien uskomattomasta kauneudesta! Suomalainen järvimaisema on mahtava! Täällä en ole koskaan nähnyt niin kirkasta järvivettä enkä tuollaista rantaviivaa. Järven ranta oli suhteellisen jyrkkä ja rantaviivaa hallitsi suuret kivet, joilla saattoi loikoilla, ja joita astellen pääsi mukavasti uimaan. Ja näitä järviä on Suomessa kuulemma tuhansia! Ei edes Kroatian jylhät merimaisemat vetäneet vertoja Suomalaiselle saarten rikkomalle järvimaisemalle, mutta Kroatiasta lisää myöhemmin.

Out of Office AutoReply: käyntisi

Kiitos vierailustasi

Olen kesälomilla, ja palaan blogin ääreen noin 14.8. Huomaathan, ettei käyntiäsi lueta eikä sitä lähetetä eteenpäin poissaoloni aikana. Tervetuloa käymään uudestaan kesälomani jälkeen.

Kiireisissä tapauksissa ota yhteys blogin kirjoittajaan puhelimitse. Voit myös klikata itsesi muiden avautujien sivuille alempaa löytyvistä linkeistä.

Parhain terveisin,
Deutschelinna

Expatriaattien blogistan

Olen tässä kevään aikana luopunut pienestä osasta itsekkyyttäni ja aloittanut ihan tosissaan lukemaan muidenkin ihmisten blogeja. Osasyynä on se, että Blogistaniin on ilmaantunut muutamia vanhoja ystäviä, joiden kautta on löytynyt aivan uusia hyviä blogeja, jne. Niiden löytö taas on innostanut kuluttamaan helteisiä työpäiviä etsien nautittavia kirjoituksia.

Erityisesti olen pyrkinyt löytämään Expatriaatti-blogeja. Suomen suurimman blogi-auktoriteetin Blogilistan hakemistossa on 16 Expatriaatteihin luokiteltua blogia. Lisäksi on omat luokat ulkosuomalaisille, Erasmukselle, jne.. Voidaan siis jo puhua bloggauksen alalajista.


Miksi sitten ulkosuomalaiset kirjoittelevat niin paljon blogeja. Syitä on varmaan yhtä monta kuin kirjoittajaakin, mutta tutkitaan hieman. Expatriaatti kirjoittelee usein ainakin osittain pitääkseen yhteyttä kavereihinsa:

"Yksi syy on tietenkin se, että tällä tavoin tutut saavat halutessaan tietää, mitä minulle kuuluu ilman, että tarvitsisi tuhlata pennosia puheluun tms. Se ei ole pääsyy." Maun blogi (täällä myös hyvä yleiskatsaus Maun bloggausfilosofiaan.)

"Ja se kuulumisten kertoilu taas: ei niitä ryhmämeilejä jaksa kirjoittaa eikä varmaan kukaan oikein lukeakaan, ne kun ovat minusta jotenkin valheellisen henkilökohtaisia kolahtaessaan jokaisen omaan virtuaalipostilaatikkoon ja samalla niin persoonattomia, kun näkee sen massiivisen postituslistan, jolle on "armollisesti" päässyt mukaan." Anna Ihmemaassa


Usein kirjoitetaan myös, koska ulkomaille muuttavaa kokee tekevänsä jotain erikoista, ja haluaa jakaa kokemuksen muiden kanssa. Rakentaa eräänlaista tietopankkia:

"Toimikoon tämä siis ohjenuorana tai varoittavana "lessons learned"-dokumenttina samaista siirtoa ajatteleville." Köyhäritari


Uskon että yksi iso syy blogin pitämiseen ulkomailla on kulttuurishokki ja muuton tuoma tyhjä aukko sosiaalisessa elämässä tai muuten harrastuksissa. Mussuliinilla on ihanan rehellinen suhtautuminen blogin tarkoitukseen:

"Taman blogin mina avasin siksi, etta voisin purkaa kulttuurishokkiin liittyvaa ahdistusta. --- Toisaalta myos siksi, etta minua aina huvittaa koko ikansa Suomessa asuneiden ihmisten hehkutus ulkomailla asumisen ihanuudesta, eivatka ulkomailla asuneet taas yleensa halua korjata asiaa. On varmasti ihmisia, jotka nauttivat ulkomailla asumisesta alusta asti ja missa vaan, mutta useimmille meista sopeutuminen ottaa aikansa ja voi olla rankkaakin." Ulkosuomalaisena Ranskassa

Myös Linnunradan liftaaja on aloittanut bloginsa Kulttuurishokkiin vivahtavalla yleiskatsauksella jossa kirjoittaa mm. "Tulen tassa blogissani kertomaan elamastani Laosissa, miljoonan elefantin entisessa valtakunnassa, jossa olen joutunut unohtamaan lahes kaiken sen rationaalisen ajattelun, jonka suomalainen koulutusjarjastelma on vuosien saatossa paahani paukuttanut."


Moni haluaa jättää myös matkastaan muiston olevinaan itselleen, mutta (let's face it. Itselleen ei tarvitse kirjoittaa internetissä) oikeasti muille:

"Jääkööt matkasta jokin muisto, ja olkoot se tämä" Deutschelinna :P


Olen myös huomannut, että olen astunut naisten maailmaan. Ulkomailla elosta kirjoittelevista suurin osa on naisia tai pariskuntia. Yllä olevat viittauksetkin ovat kaikki naisten suusta: Miehet eivät kerro miksi he kirjoittavat. Tutkija Vancouverista kirjoittelee muuten kyllä hyvin. Samoin kuin Käkikellomaan kirjeenvaihtaja, joka on kylläkin siirtynyt valokuvien maailmaan.

Moni poika, kuten selkeästi photoshopin perustaidot omaava Holpainen, pois muuttava Mika Friman sekä mahtavia alppikuvia postittanut Jukkabrother on kirjoitellut opiskelijavaihdostaan, mutta missä ovat ulkomailla työskentelyn arjesta kertovat miehet? Oletteko te kiireisiä, vai enkö ole vain ole löytänyt teitä?

Ulkosuomalaisten blogien seuraaminen on ollut antoisaa, ja toivotan myös Deutschelinnan lukijoilleni hyvää matkaa muiden expatriaattien sielunelämään. Tämä blogi siirtyy kesälomille. Deutschelinna vaipuu postausten puolesta hiljaisuuteen seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Keskustelu-osastot sen sijaan palvelevat koko loman ajan... :)

Bensan veroale

Vaikka bensa onkin välttämättömyys musiikin soittamiseen Baijerilaisilla moottoreilla, niin kyllähän sen hinta vähän ottaa päähän. Suomessa on yksinomaan todettu, ettei bensaan tehdä veroalennuksia. EU:n kannan pitäisi tässä olla yhtenäinen, ja Suomi ei tästä taivu.

Sen sijaan Baijerin päättäjiltä tuli ehdotus että Saksan kuuluisille Autobahneille tulisi jonkinlainen tietulli -käytäntö. Tästä kerätyillä rahoilla alennettaisiin vastaavasti bensan verotusta. Järjestelmästä katsottiin olevan hyötyä etenkin siksi, että Saksan autobahneja kuluttavat mielellään muualta Euroopasta tulevat autot. Ilmiö on nähtävissä etenkin näin kesällä. Joka neljännen henkilöauton rekisterikilvissä on EU:n tähtien alla NL.

Nämä Neuvostoliittolaiset eivät myöskään osaa ajaa Saksan teillä, vaan toljottavat suksiboksi katolla vasemmanpuoleisella kaistalla, vaikka vauhti muistuttaa snägärijonon etenemistä. Onhan se ymmärrettävää, muualla sivistysvaltioissahan siirryttiin jo kumipohjaisiin kenkiin. Saamarin Puukengät.

Palaten sivukaistalta jälleen bensaveron maailmaan: uutisten reportaasissa ei mainittu sanallakaan mitään EU:n säännöstä, joka tätä estäisi tai hidastaisi. Tosin jo Saksan sisälläkin tämä järjestelmä vaatii liittovaltion päätöksen, ja sinänsä Baijerin Vapaavaltion poliitikot voivat vain heittää ilmaan ajatuksia.

Monessa Stammtischissä on jo todettu, että henkilöautojen tien käyttömaksut ovat väistämättä tulossa. Se on vain ajan kysymys.

"Mäkin näin Metzgerein - se on vissiin joku ketju"

Autonhakumatkalla

Kaveri (Loc) on täällä hakemassa autoa. Reissuhan oli varattu jo hyvissä ajoin ja auto piti löytää paikan päällä kolmessa päivässä. Hiukan jännitti jo etukäteen, että miten tuosta Saksan vientibyrokratiasta selviää... Vaan sitten kävikin niin, että unelmien BMW löytyi lähempää, ja autolle ei enää olekaan tarvetta.

Liput oli kuitenkin jo ostettu, eli autonhakumatkahan tehdään silti. Sinänsä ainakin minun puolesta kätevää. Ei tarvitse potkia renkaita ja arpoa että mikä auto se nyt sitten olisi, vaan voi kaikessa rauhassa keskittyä olennaiseen; Hefe-Weizeniin.

Autonhakumatka sai arvoisensa alun, kun lauantaina suunnattiin lentokentältä suoraan Kilianin Volksfestin jättimäiseen oluttelttaan. Humppaa ja nahkahousuja! Jawohl!

Schorschi ja saksalainen olut.

Merkel, joka taputti MM-kisoissa pienillä kätösillään itsensä Saksalaisten sydämiin, on saanut kyseenalaista kunniaa hyvällä suhteellaan Presidentti George W. Bushiin (näin saksalaisen kotoisasti Georgien (Schorschiin)). Kuten koko euroopassa, täälläkin Bush on konservatiivisen varovaisesti vihattu hahmo. Hänen valtionsa kanssa on pakko tulla toimeen, mutta valtakunnan politiikan ja etenkin sen johtohahmon kanssa Saksalaisilla on vaikeuksia.

Merkelhän päätti sitten pistää pystyyn kotoisat villisika kutsut Trinwillershagenissa (älä huoli, tuota ei saksalainenkaan osaa lausua). Kokin mukaan tarjolla on kunnon raskasta saksalaista ruokaa, koska Merkel pitää siitä. Uskon, että Texasilainen maatalon poika selvisi hyvinkin raskaasta ruoasta, mutta miten kävi ruokajuomapolitiikan kanssa? Schorschillehan joudutaan kantamaan alkoholitonta kaljaa, joka ei voi maistua hyvältä.

Noh, hyvillä mielin ja Merkelin poskisuudelmien saattelemana maailman Presidentti läksi kuitenkin jatkamaan matkaa kohti Pietaria. Toivottavasti eivät loukkaa matkalla Suomen ilmatilaa. Hävittäjäsaattue ja kaikki.

Päivän kulttuuriero

Kävin tänään pankkiautomaatilla ja nostin käteistä. Käteinen on täällä ilman muuta kätevin maksiväline. Pienet kaupat, kioskit ja kahvilat eivät kortteja tunne. Luottokortteja eivät tunne edes useimmat ruokakaupat. Niinpä minäkin olen joutunut hankkimaan oikein sellaisen lompakon, johon mahtuu yli kymmenen euroa käteistä.

Noh, mutta se on sivuseikka. Nostin 100 euroa, ja kone suolsi minulle yhdeksän kymmenen euron seteliä ja kaksi viisieuroista. Mieleen tuli Suomessa opiskelijoiden kampanja saada kympit automaatteihin ja otto.:den tyly vastaus: on liian kallista.

Onkohan joku miettinyt tuon käteisen kierrätyksen ihan loppuun asti. Pankkien omistama otto. sanoo ettei heidän kannata antaa kuin 20 -merkkisiä seteleitä. Samalla he haluavat asiakkaat pois tiskeiltään. Kuinkahan paljon kioskin tätejä juoksee pankeissa päivittäin vaihtamassa pienempiä seteleitä? Entäs isot liikkeet? Vastaanottaako Citymarket niin paljon viiden euron seteleitä, että niistä riittää joka aamu pohjakassaksi, vai saavatko hekin rahakuljetuksessa tukuittain pikkupaperia?

Noh, oikealla käteispalvelujen hinnoittelulla suomalainen pankki tietenkin tästä hyötyy. Näin kuluttajan (ja nakkikioskin pitäjän) kannalta kuitenkin hieno ominaisuus saada pikkurahaa suoraan seinästä.

Zidane peli

Kisat ohi, helle jatkuu

Tunteetkin näköjään pysyvät kuumina.

Italian poliitikot osoittavat jälleen kuinka Rooman valtakunnan ajoista ollaan opittu, ja orjuuskin on lähes poistunut Euroopasta. Sama herra joka aiemmin keväällä painatti t-paitaansa Mohammedin kuvan, on nyt päättänyt haukkua Ranskan joukkueen huvin vuoksi. (linkki saksaksi) Italialaisen entisen ministerin Calderolin mukaan Ranskan joukkueelle osoitettiin miten puhdasrotuinen ja yhtenäinen Italian kansa voittaa "neekereistä, muslimeista ja kommunisteista kootun" Ranskan joukkueen.

En voi sanoin kuvata kuinka paljon vituttaa (anteeksi) tuollainen kommentointi. En voi myös ymmärtää, miten tuollaisia ihmisiä voi olla maan hallituksessa? Olkoot minkälainen hyvä-veli-mafia systeemi tahansa, niin ei kai sinne näin tolkuttoman tyhmiä ihmisiä voi laittaa. Vähintään pitäisi ymmärtää milloin olla hiljaa.

No mutta, koitetaanpa nyt siirtyä toisiin asioihin. Pitäisi kai siirtyä kokonaan jalkapallosta toisiin asioihin ja katsoa taas Saksaan, tähän helteessä kisaväsymyksestä toipuvaan maahan. Vaan dramaattinen maali 119. minuutilla ei hetkessä lähde Saksalaisten mielestä. Varmasti tuo maali on puheenaiheena vielä neljän vuoden päästäkin, kun MM kisat järjestetään Afrikassa.

Kertakaikkisen hienot kisat. Onko joku kuullut jotain valituksia kisojen järjestelyistä tai asioiden hoidosta? Lippufarssin jälkeen näyttää siltä, että FIFA:sta huolimatta Saksa onnistui järjestämään kaikkien aikojen MM-kisat, joista ei tunnelmaa puuttunut. Pelisuorituksellisesti olisi ehkä ollut toivomisen varaa, mutta säiden herrasta huligaaneihin kaikki näyttävät olevan hiljaisen tyytyväisiä, eikö?

Itse pitää myös olla tyytyväinen. Paitsi että sai nähdä jalkapallon huumaa olan takaa, pääsi myös nauttimaan siitä fiiliksestä joka levisi myös jalkapallon ulkopuoliseen maailmaan. Pallosta hullaantunut kansa biletti ja nostatti itsetuntoaan kuukauden päivät. Vaikutukset jäänevät vasta seuraavien kuukausien arvosteltaviksi, mutta Eurooppalaisittain nämä olivat joka suhteessa upeat kisat!

Tag 31: Ei kunniaa

Voi finaali.

Hieno peli tosin. Täytyy sanoa, että Italia on pelannut todella järkevää jalkapalloa, ja kaikesta puolustusvoittoisuus höpinästä huolimatta peli oli ajoittain jopa viihdyttävää.

Vaan ihmetellä täytyy Ranskaa. Kokeneelle joukkueelle sattui valtava määrä pieniä virheitä. Omituisia ajatusten ristiinjuoksemisia ja henkilkohtaisia mokia oli niin paljon, että Italia olisi voinut ratkaista pelin jo ennen yksitoistametrisiä. Kaikkien lapsellisten virheiden äidin teki kapteeni Zinedine Zidane.

Täytyy sanoa, että huipulta kannattaa tippua kertarysäyksellä. Lisää pisteitä saa, jos uransa lopettaa tyylillä, mutta se on niin kovin vaikeata. Voihan toki spekuloida, olisiko Italia kärsinyt MM-historiansa ensimmäisen tappion rangaistuslaukauskilpailussa, jos Zidane olisi ollut tuomassa itsekunnioitusta ja -varmuutta Ranskan joukkueeseen. Olisihan se ehkä muuttanut asetelmaa, mutta vaikea on voittaa, jos vastustaja tekee joka vedosta maalin. Virheellä se rankkukisa hävitään, ja niitä Ranska teki enemmän jo alkuvihellyksestä lähtien.

Vaan on se jännä. Miten maailman legendaarisin tällä hetkellä pelaava Zidane voi menettää malttinsa tuolla tavalla? -Ja vielä tasapelitilanteessa jatkoajalla. Olisi mielenkoontoista tietää mitä tuo Italiaano Zidanelle huuteli, että sai miehen noin hermostumaan. Jälleen kerran toistan: fiksusti pelattu Italialta, ja kunniatonta tuolta niin ylpeältä Ranskalta.

Harmillisen lisävärin finaaliin toi saksalaisvoittoinen yleisö, joka vihelsi tuomareille, jotka tekivät vaikean ja selkärankaa vaatineen oikean päätöksen, sekä Italialaisille, jotka eivät tilanteessa tehneet mitään väärin. Tämä selittyy sillä, että suurin osa yleisöstä oli autuaan tietämätön Zidanen head-buttista.

Stadionilla ei näytetä hidastuksia. Tämä on fiksu ja oikea sääntö, koska jos hidastuksissa mässäiltäisiin esim. tuomarien virheillä, voisi tunnetaso 80 000 katsomoissa latautua hallitsemattomaksi. Voisi kuitenkin olla syytä tehdä tähän sääntöön poikkeuksia, mutta tämähän vaatisi jälleen sitä tuomaria videolaitteen edessä, jota ei jalkapallossa voida suvaita. Olisi ollut hieno kuulla yleisön kohahtava reaktio hidastukseen, jossa Zidane kolmen askeleen vauhdilla lyö päällään Italiaanon rintaan. Ele, josta on kunnia kaukana.

Erityisen juhlamaininnan finaalissa ansaitsee päätuomari, joka uskalsi käyttää avustavan tuomarin mielipidettä Zidanen asiassa. 22 pelaajan ja vaihtopenkin valvominen yli jalkapallokentän kokoisella alueella on yhdelle tuomarille mahdoton tehtävä. Tyylihän tästä tuomitsemistavasta on kaukana, mutta siitä saamme kiittää sääntökirjaa, jonka tekniikan vastaisuus ei salli avustavalle tuomarille edes pilliä. Vaikeata siitä on kunnialla selvitä.

Tag 30: Pronssia!!!

Luxembourgin kaduilla näkyi pelin jälkeen niin paljon Portugalin lippuja ja juhlakulkueita, että hetken aikaa luulin maailman kääntyneen päälaelleen. Olivatko kaikki muut nähneet jotenkin muuten kuin minä? Olinko minä ainoa, joka näki Schweinsteigerin kolme maalia?

Onneksi sentään TV:n hidastukset ja tekstiviestit häivyttivät mielestäni pelon Beautiful Mind -tyyppisestä hulluudesta. Katsoin leffan toisen kerran, ja olen nyt käynyt läpi kaikki ystäväni, ja kyllä. Te kaikki olette nähneet toisenne. Ihana asia sinänsä. Ja mahtava elokuva.

Mutta takaisin jalkapalloon. Saksa sai kunniakkaan lopun MM-kisoilleen. Voitettu pronssi on parempi kuin mitä kukaan osasi odottaa! Media leipoi heti Saksan joukkueesta (Unsere Jungs) sydämen maailmanmestareita, ja heitä he myös kansan mielessä ovat. Ylpeys, asia jota Saarakin huuteli, on palannut tähän maahan. Varokaa vaan, Euroopan talouden jättiläinen (ja viime aikoina murheenkryyni) lähtee tästä nousuun.

Illalla Portugalilaisten ilon miettiminen sai vielä hymyn huulilleni. Kaiken huijauksen, kieroilun ja politiikan keskellä tuo jalkapallo kuitenkin iloa paitsi voittaneiden, myös hävinneiden mieleen. Suomalaiselle fanille tämä on tärkeä ominaisuus.

Tag 29: EM-kisat

Saksa-Irlanti peliin, eli Saksan ekaan EM-karsintaan on liput loppuunmyyty. 2.9. geht's weiter.

Tag 28: viikonloppu eessä taas

...ja minkälainen viikonloppu. Saksan ja Portugalin kohtaamisessa Saksan suosikkipelaajani pääsee ensimmäistä kertaa viheriölle, (voiko jalkapallokenttää kutsua viheriöksi) eli seuratkaahan maalivahdin edesottamuksia. TV-kanavien pitäisi pitää Kahnia koko ottelun ajan pikkuruudulla oikeassa yläkulmassa. Olisi enemmän katsottavaa.


Finaalin näin Saksalaisena sivuutan täysin, mutta kai siellä Berliinissä jotain tapahtuu sunnuntaina. En oo oikein varma. Ainakin tällaisia varoituskylttejä oli kylä täynnä.

Viikonloppuun mahtuu myös Pohjois-Saksan koulujen lomien alku. Moni äiti on siellä huokaissut helpotuksesta Saksan pudottua finaalista, sillä nyt Italiasta varattu telttapaikka voidaankin täyttää heti lauantaina, eikä tarvitse enää tuoda kaljaa sohvalla lojuvalle äijälle viidettä viikonloppua. Ja Lidlin kautta bahnalle. Tai siis Stauhun.

Ei muuta kun viikonlopun viettoon Voikkaan luottamusmiehen esimerkkiä noudattaen:

Tag 27: Jännäkakka

Niin. Pelillisestihän Portugal-Ranska oli täysin paska, mutta jännitti silti kovin. Portugalin terävän alun jälkeen ei juuri nähty hätkähdyttäviä hetkiä, vaan joukkueet tyytyivät potkiskelemaan palloa keskikentällä. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olin varma, että Portugalilaiset vievät peliä, mutta toisinhan taas kävi. Onneksi ymmärrän, ettei tällä jalkapallotietoudella kannata lyödä vetoa.

Pilkku oli mielestäni oikea tuomio, ja siitä ansaittu maali Zizzylle. Luulisi tämän jälkeen pelin avautuvan, mutta toisin kävi. Ponnettomia yrityksiä ja kertakaikkisen tylsää peliä tarjosi koko toinenkin puoliaika. Yhdestä asiasta sentään olin iloinen. Peli pelattiin fair play -hengessä. Oli se sitten yrittämisen puutetta tai oikeasti urheiluhenkeä siitä en sano mitään.

Saksa nuolee haavojaan, ja edelleen kunnioittaa joukkuettaan. Ei mene tuntiakaan, ettei asiaa muistettaisi ja puitaisi, mutta kaikki ovat edelleen sitä mieltä, että joukkue pelasi hienosti ja kunnioitettavasti turnauksen ajan. Klinsmannin jatkoa toivoo koko Saksa, mutta mies ei puhu eikä pukahda. Vielä.

Tag 26: Maan ristiriitaiset tunteet

Ei ehkä voi puhua maansurusta, vaikka surullisin mielin sitä ihmiset tänään toimistolle astelivatkin. Vaikka päällimmäinen fiilis onkin suru, näyttää moni olevan ylpeä siitä että Saksa pääsi näinkin pitkälle. Ylpeästi yhä Saksan liput liehuvat autoissa ja ikkunoissa, eikä ole puhettakaan, että nyt pronssipeliin valmistautuvalle joukkueelle käännettäisiin selkää.

Vaikka kokemukseni Saksalaisesta kulttuurista on rajattu vain vuoteen, täytyy sanoa, että nämä kisat ovat merkinneet terveen kansallisylpeyden nousua tässä maassa. Kun valtiovalta ja suuryritykset koittivat viime syksynä nostaa Saksalaisten omanarvontuntoa "Du bist Deutschland" (Sinä olet Saksa) mainoskampanjalla, ajatukselle naurettiin. Nyt maailmanmestaruuskisojen aikana tuo lause on pureutunut Saksalaisten sydämiin -tai ainakin lauseen merkitys, sillä mainoskampanjaa tuskin kukaan muistaa.

Suomalaiselle on aika hassun tuntuista ajatella, että kansallismielisyys urheilussa olisi jotenkin uusi ilmiö, mutta esim. eilen saksalaisessa kotikatsomossa keskusteltiin 10 minuuttia siitä miksi illan isännällä on Saksan lippu. Etenkin ihmettelyä aiheutti se että lippu on jo neljä vuotta sitten ostettu. Toki aina on kannustettu Saksaa, mutta hieman häpeillen tai "koska se on hyvä joukkue"; ei kuten nyt on kannustettu maata ja kansaa sydämen pohjasta.

Niin, ja pelistä vielä että parempi voitti, minkäs sille voit. Hienosti taisteltu!

Tag 25: Akkojen peli

Pasta Carbonara on pannassa Saksan maalla, tarjolla on sen sijaan hyvin hapanta kaalia. Fringsin politiikan käryssä saama pelikielto on suututtanut Saksalaisen mielen, ja valituksen määrälle ei ole loppua.

Pelikiellosta syytetään yksinomaan Italialaisia: sekä maan jalkapalloliittoa, että medioita. Hollannin ja Englannin asemat Saksan eniten vihaamina jalkapallomaina on vaakatasolla, kun Italian "piti sotkeentua" Saksan ja Argentiinan väliseen nujakkaan, jossa "kaikki oli jo osapuolten kesken sovittu".

Noh tiedä sitten mikä oli oikein mikä väärin, mutta täytyy sanoa, että jalkapalloyhteisöllä olisi peiliin katsomisen paikka. Enkä tarkoita nyt vain FIFAa, vaan mediaa ja ennen kaikkea mediaa ohjaavaa voimaa: faneja. Jos käden hento osuminen leukaan jälkitilanteessa aiheuttaa tällaisen kohun, mutta munille potkimista ja tukasta vetämistä katsotaan sormien läpi, on yhteisön moraalisissa käsityksissä jotain pahasti vialla.

Akkojen peli sanon minä, ja odotan seuraavaa jääkiekkokautta.

Tag 24: Lepopäivä

Aika kerätä voimia rankkojen tunteidenpurkausten jäljiltä. Formula 1:n Schumin voitto ei jaksanut innostaa pokaalinälkäistä kansaa.

Tag 23: Bierzelt

Kiliani Volksfest on täällä taas. Kuten vuosi sitten lupasin, tänä vuonna oltiin nahkahousujen kanssa tanssimassa penkeillä. Vaikka nahkahousuja ei ollut itsellä vielä päällä, oli Maß, eli se iso tuoppi kädessä ja laulun sanoja tavailtiin jo paremmalla osaamisella.

Tämänkin kaljateltan kulmissa oli televisiot, mutta Brasilian häviö (joka lienee ainoa asia, jonka olen veikannut oikein näissä kisoissa) jäi sivuseikaksi. Jalkapallo oli kuitenkin vahvasti läsnä. Aina kun bändi lopetti soittamisen, aloitti yleisö aplodien sijaan huudot "Berlin, Berlin, wir fahren nach Berlin", samoin liput liehuivat, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi kenestä tulee maailmanmestari.

Vaikka kannatushuudot eivät välttämättä ollutkaan muusikoille mieluisimmat, kiitti bändi esittämällä näiden kisojen ehdottoman hitin useitakin kertoja. Tuon tahdissa sitten laulamaan mukana "54, 74, 90, 2006..." Mites ne saksan numerot nyt menikään.

Kansanjuhlan olutteltta oli lauantaina kuin futiksen kotikatsomo. Oikeastaan ainoa asia, joka Saksan lippujen, kannustuksen ja kisafiiliksen keskellä puuttui oli jalkapallo -sitä kun ei katsottu.

Tag 22: Saksa-Argentina Würzburgin kaduilla

Jatkoajalla


Rankkukisa


Voitto!

Tag 21: Hirveä hehkutus

Se on kuulkaa 16 vuotta siitä, kun Argentiina ja Saksa ovat viimeksi kohdanneet jalkapallossa. Tänään se taas tapahtuu. Kaupat menevät kiinni, ihmiset sulloutuvat television ääreen, liikenne pysähtyy, sydämet pamppailevat. Jalkapallossa on ääretön määrä tunnetta mukana.

Jalkapallo on onnistunut siinä mitä niin moni urheilulaji haluaa: tulla suureksi osaksi ihmisen elämää. Ghanan joukkuetta, joka oletetusti tipahti neljännesvälierissä, oli Würzburgin torilla vastaanottamassa spontaanisti 3000 ihmistä. Paikalla ei sen kummempaa tapahtumaa ollut, bussi ajoi torille, pelaajat heiluttivat, ja kannustuslauluja laulettiin. 3000 ihmistä, jotka eivät vielä kaksi kuukautta sitten tienneet missä Ghana on.

Kenties taikana on sekin, että huippumaat ja -joukkueet kohtaavat toisensa niin harvoin. Jokainen peli on nähtävyys ja merkittävä urheilutapahtuma. Kun Italia voitti Australina maanantaina, kokosivat Würzburgin Italiaanot noin 20 auton letkan kiertämään kaupunkia. Torvet soivat ja liput liehuivat.

Ehkä tässä tapauksessa oman lisänsä toi välimeren tulisuus, mutta kuvitteleppa miten jääkiekossa suhtaudutaan neljännesvälieriin? Suomi kohtaa Sveitsin (kolmatta kertaa tänä vuonna) ja voittaa, kuten oletettavaa on. Lähtisitkö sinä lippu liehuen Esplanadille? (Lähtisikö Italialaiset?)

Mutta nyt ovat kaikki Saksan silmät illan ottelussa Argentiinaa vastaan. Kolleegoilla on jo puna-musta-kulta raidat poskissa, kannustusliput työpöydällä, ja työnteosta ei tahdo tulla mitään. Kolmelta pitää lähteä valmistautumaan, ja viideltä se alkaa. Elämä ja kuolema. Jalkapallo.

Tag 20: Taloudelliset vaikutukset

Eilen kun ei jalkapalloa pelattu, niin katsotaan hieman kisojen taloudelisia vaikutuksia. Saksalaiset yritykset uskoivat kesäkuun kyselyssä tulevaisuuteen vahvemmin kuin koskaan viimeisen viidentoista vuoden aikana. Talouslukemat olivat täysi yllätys analyytikoille, ja kumma kyllä myös Italian ja Hollannin vastaavat luvut olivat toukokuusta kasvaneet.

Tutkitaanpas hieman näiden talouslukujen syitä.

9.6. Saksa-Costa Rica 4-2
14.6. Saksa-Puola 1-0
20.6. Ecuador-Saksa 0-3

Mikäs siinä on hymyillessä. Koko kevään jatkunut spekulointi ja arvailu MM-joukkueen menestyksestä osoittautui turhaksi. Klinsmannin pojat pärjäävät. Lisäksi kisajärjestelyitä on kilvan kehuttu ympäri maailmaa, ja Saksalainen järjestelmällisyys ja tehokkuus on saanut jälleen ansaitsemaansa ylistystä.

Eli Vaikka Merkeli on juuri romuttamassa Euroopan parhaaksi mainittua terveydenhuoltojärjestelmää ja arvonlisäverojen nousu on saanut monen pienyrittäjän laskemaan budjettia uudestaan, turha sitä on nyt harmaita hiuksia kasvattaa. "Wir fahren nach Berlin!!"

Ja ihan noin vertailuksi vielä kahden muunkin verrokin jalkapalloindeksit:
11.6. Serbia-Hollanti 0-1
16.6. Hollanti-Norsunlr. 2-1
21.6. Hollanti-Argentina 0-0

12.6. Italia-Ghana 2-0
17.6. Italia-USA 1-1
22.6. Tshekki-Italia 0-2